Henri Ruoste ja Rossetti Rotterdamin EM-finaalissa.
Henri Ruoste ja Rossetti Rotterdamin EM-finaalissa.Kuva: Outi Räisänen

Henri Ruosteen klinikka siirtyy

Henri Ruosteen odotettu kouluratsastusklinikka Aino Areenalla tammikuun lopussa joudutaan siirtämään koronapandemian takia.
Julkaistu

Tapahtumalle etsitään uutta ajankohtaa, mutta se ei ole yksinkertaista nykyisessä tilanteessa.

"Haluamme järjestää turvallisen tapahtuman, mutta tämän hetken korona tilanteessa se ei näytä olevan mahdollista.

Etsimme parasta aikaa uutta ajankohtaa tapahtumalle. Koronatilanne kuitenkin sekoittaa mm. kansainvälistä kilpailukalenteria Euroopassa, mistä syystä emme ole vielä pystyneet päättämään uutta päivämäärää. Tarkoituksenamme on kuitenkin päästä toteuttamaan tapahtuma kevään 2022 aikana", Henri Ruoste kertoo.

Tapahtumaan ostetut liput siirtyvät automaattisesti käytettäviksi tapahtuman uudessa ajankohdassa. Lippuja on myyty pitkälti toista tuhatta.

"Pysytään terveinä ja pidetään lippu korkealla. Toivottavasti kevään saapuessa tilanne paranee", Ruoste toivoo.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi