Eye Catcher voitti ensimmäisen grand prix'nsä.
Eye Catcher voitti ensimmäisen grand prix'nsä.Kuva: LL-Foto

Jalostusoriin uranvaihto - GP-voitto heti ensi yrityksellä

Kaikesta päätellen Eye Catcher sopii paremmin kilpa- kuin jalostusoriiksi. Ainakin uransa tässä vaiheessa.

Jos Emma Kanervan oriin kilpaura jatkuu näin hyvin, jalostuskuviot varmasti palaavat hollantilaisen Vivaldin pojan ohjelmaan myöhemmin.

Lauantaina ori voitti  Verdenissä intermediaire II-luokan.  Sunnuntaina oli ohjelmassa sen elämän ensimmäinen GP, josta tuli voitto hyvin prosentein 72,6. Grand prix oli kansallinen ja lyhyempi ohjelma. Luokassa oli kahdeksan lähtijää.

Eye Catcherilla oli pari vuotta sitten Kanervalle Helgstrandilta tullessaan motivaatio-ongelmia.  Jossain vaiheessa yhteistyö vaikutti jopa vaikealta. Emma Kanerva on kuitenkin sitkeästi ja rauhallisesti vienyt oriparaateissa villiintynyttä oritta eteenpäin ja saanut sen ymmärtämään miten ollaan koottuna ja miten keskitytään työntekoon. Laatua siinä on kaiken aikaa ollut.

"Tämä on hevonen, jolla on kolme hyvää askellajia. Pitkä GP on ilman muuta ohjelmassa sitten jossain vaiheessa", toteaa Kanerva, jolla on tallissaan tällä hetkellä peräti neljä GP-hevosta.

Kanervan lauantain tähti Greek Air suoritti sunnuntaina GP specialin, joka alkoi huonosti, mutta loppui hyvin.

"Hevonen häkeltyi alussa ja kuumeni, ja siinä meni muun muassa ravisulku rikki, mutta pystyin rauhoittamaan tilanteen laukkaohjelman aikana, ja hyvät prosentithan siitä ekasta specialista sitten kuitenkin tuli", Kanerva kertoo.

Hän tienasi kahdella voitolla ja kahdella kolmossijalla 1600 euron palkintorahat, joten matkakulutkin tulivat kuitattua.

Lyhyen GP:n tulokset täällä 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi