Senioreiden tuoreet hallimestarit Janna Jensen ja Hamont, joka otti Hollannin syysreissulla ison askeleen eteenpäin.
Senioreiden tuoreet hallimestarit Janna Jensen ja Hamont, joka otti Hollannin syysreissulla ison askeleen eteenpäin. Elli Heimonen

"Joku päivä mä lasken, kuinka monta mitalia on ja minkä värisiä"

Kesäihminen Janna Jensen palasi Hollannin tehokurssilta Ypäjän hyytävään ja pakkaseen ja paleli aamusta iltaan. Otti kuitenkin hallikultamitalin.

Janna Jensen palasi viime viikolla kuukauden Hollannin matkalta ja otti ties kuinka monennen hallimestaruusmitalinsa. Hän ei tiedä itsekään kuinka monta niitä on.

"Sen tiedän, että tasan kymmenen vuotta sitten voitin täällä saman mitalin Wallstreetillä. Ja sen, että on niitä hallimestaruuksia siinä välissä ihan jokunen ollut. Joku päivä lasken kuinka monta mitalia on ja minkä värisiä", hän tuumaili.

Kymmenenvuotiaaksi kääntyvää Hamontia on haitannut se, että se ei ole kahteen vuoteen päässyt oikein kunnolla kilpailemaan, niinpä siltä puuttuu ihan rutiinia.

Nyt se sai peräti neljän viikon ajan kaipaamaansa rutiinia, tehopaketissa. Ja Jensen sai varmistuksen arvelulleen, että hänellä on Hamontissa isojen luokkien hyppääjä. Hän oli päässyt ruostumaan omasta mielestään vähän itsekin, mikä myös kummasti korjautui, kun pääsi osallistumaan paikallisiin viikonloppukisoihin ja niiden sadan lähtijän 140-luokkiin.

"Ihan parasta, että pääsin tuonne Hendrixien luokse vain muutaman hevosen kanssa ja pystyin keskittymään niihin täysillä. Vain ratsastamaan kilpaa viikonloppuisin ja treenaamaan viikolla. Ihanaa, että Emile ja Paul Hendrix jaksavat noin pieteetillä keskittyä tämmöiseen suomalaiseen!"

Hendrixin lisäksi teho-opetusta antoi reissussa päivittäin oma valmentaja Luc Steeghs.

"Kyllä se treenaaminen vaan auttaa!"

Se lohdutti Ypäjän pimenevässä illassa ja kiristyvässä pakkasessa, että ratsastus sujui.

Muuten paluu Suomen talveen on ollut pikemminkin - karmaiseva.

Pakkanen yllätti hevosauton, jossa oli Euroopan reissun jäljiltä vielä kesädieselit.

"No se saatiin jotenkin käynnistymään ja nyt toivottavasti päästään sillä vielä täältä Hevosopistolta kotiinkin."

Jensen on läpijäässä. "Täällä on ollut tänään ihan joka hetki kylmä. Odotan vain, että pääsen kotiin lämmittämään saunan ja laittamaan takan päälle", hän tuumaili. Jensen on mielestään syntynyt täysin väärään maahan, kun kaikki alle plus viidentoista lämpötilat ovat hänen mielestään kylmiä.

Hallimestaruudesta kilpaili 12 ratsukkoa, Jensen ratsasti kuusi sekuntia nopeamman uusinnan kuin hänen oma oppilaansa, hopealle sijoittunut Maija Yli-Huhtala Birchcape's Wonderlandilla. Susanna Granroth oli KG Corazonilla pronssilla.

Nuorten hallimestaruuden vei Ida Lindblom Gertonilla. Pipsa Koski otti Iprimerolla hopean ja Mia-Marleena Lanno Haloubet'lla pronssin.

Senioreiden hallimestaruustulokset täällä

Nuorten hallimestaruustulokset täällä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi