Kaikenkokoisia
Erja Heinämäki Salonaho ei ollut lapsenakaan ponityttö, vaikka hän opetteli ratsastamaan shetlanninponilla, joka oli vieläpä kiltti. Mutta vasta isoihin hevosiin hän ihastui. Yhä edelleenkään hän ei oikein luota siihen, etteikö poneilla olisi koko ajan metkut mielessä.
”Katson kuuluvani täysin eri kategoriaan kuin poni-ihmiset. Minihevosilla on niin erilainen habitus, niin ylväs ja sopuisa samaan aikaan”, Heinämäki Salonaho tunnustaa.
Heinämäki Salonahon ajatus on hakenut ja saanut starttirahaa yritykselleen Miniature Unicorns Hyvän Mielen Minit, joka aloitti toimintansa toukokuun alussa.
Yritys tarjoaa minihevosia kaikenlaiseen: kuvauksiin, synttäreille, hoivakoteihin ja ihmisten luo minne vain niitä kaivataan.
Aika paljon isompi hevoseläin on A Brok, Pipsa Kosken esteratsu.
Viime syyskuussa Ypäjällä ratsastetussa Pohjola Grand Prix’n finaalissa Kosken rata päättyi dramaattisesti, kun A Brok hyppäsi 145-luokassa suoraan okserin sekaan ja jäi kolmijalkaiseksi. Kyseessä oli kuitenkin vain lihasrevähdys, ja ratsukko hyppää jo menestyksellä Drammenin kansainvälisissä kilpailuissa.
Koski suuntaa ammattiratsastajaksi. Kova kilpailuvietti ajaa eteenpäin ja hevosten kehityksen seuraaminen motivoi.
”Se, kun yhtäkkiä huomaa, että hevonen alkaa toimia juuri niin kuin haluaa”, hän kuvailee.

Kouluratsastaja Jonna Aaltonen on jo ammattilainen, mutta Koskeen verrattuna eri ikävaiheessa ja eri elämäntilanteessa. Oletettavasti koronarokotteen sivuvaikutus on vienyt hänen tilanteeseen, jossa hän pohtii pararatsastukseen siirtymistä.
”En ole kuitenkaan rokotevastainen, sillä tämä olisi voinut tulla myös virustaudin jälkitautina”, Aaltonen sanoo.
Oireita ovat muun muassa tuntoaistin ja voimien häviäminen. Välillä Aaltonen ei pystynyt ratsastamaankaan, mutta kun hän oli palannut hevosen selkään, eräänä päivänä tänä keväänä valmentaja Janne Bergh heitti eräänlaisen pommin kysyessään, oliko Aaltonen ajatellut pararatsastusta.
Lue koko tarina ja Aaltosen ajatukset Hevosurheilun ratsastuksesta.

Uutisissa sitten onkin todella isoa, nimittäin Helsinki Horse Show’ta ja Badmintonin fiiliksiä. Takasivulla taas suuria tunteita, kun mietitään, kenet Marko Björs valitsee Rakkauden Seikkailussa.
Kantalehdessä muun muassa pitkät pätkät metabolista oireyhtymää ja cushingintautia sekä Hevosopiston uusimmat kuulumiset.
Jos Hevosurheilun tilauksesi ei ole kunnossa, korjaa asia nyt. Täällä!
