"Ihan hyvä näin, pienen tauon jälkeen", ratsastaja summasi."Alkuun Greek vähän ihmetteli hallia, koska täällä on aika ahdasta ja katsojat tosi lähellä. Se ei tuntunut siltä, että se olisi ihan varma ja mun kanssa, mutta kuunteli sitten kuitenkin koko ajan minua ainakin toisella korvalla, eikä isompia rikkoja tullut", Kanerva myhäilee.Erityisen tyytyväinen hän oli hyvin sujuvaan laukka-ohjelmaan. Käynti on ruunan vahvuus, mutta Kanerva toteaa, että tämän päivän seiskat ja seiskapuolet olivat oikeita numeroita, sillä hevonen ei laskenut niin hyvin kaulaansa."Se ei tänään ollut se kasin tai ysin käynti, josta se voisi välillä esittää", Kanerva sanoo.Kanerva lupailee, että lisääkin prosentteja saadaan kauden edetessä. Myös tuomarit olivat hieman varovaisia, paitsi päätuomari, joka palkitsi suorituksen pistein 74,130."Siellä on parannettavaa. Viimeinen pysähdys ei ollut paikoillaan, ja lisäykset olisivat voineet olla lennokkaammat. Passageihin olen aika tyytyväinen, mutta piaffit vähän huojuivat, ja niihin tarvitaan lisää aktiivisuutta ja suoruutta. Kun Greek tulee kautta kohti varmemmaksi ja tekee hyviä suorituksia, voidaan vähän riskeeratakin kohti EM:iä. Kun tuomarit huomaavat tason, myös he uskaltavat antaa enemmän pisteitä", Kanerva sanoo."Mutta tähän kauden alkuun olen tähän tyytyväinen", hän alleviivaa.Sunnuntain küriin ja maailmancupin osakilpailuun hän lähtee hyvin odotuksin, koska Greek Air on yleensä parempi toisena päivänä."Yritän kyllä ratsastaa ihan reippaan suorituksen. Toivottavasti ei tarvitse himmailla ja mennä varovasti, kun päästään ratsastamaan küria", hän sanoo.Luokan voitti Tanskan Nanna Skodborg Merrald hevosella Blue Hors Zepter prosentein 77,130.Tulokset täällä.