Kanervalle 6. sija Greek Airilla prosentein 72,348, kürissa paluu Sini Spiritin ja Rihannan aikaan
Kanerva ja Greek Air kilpailivat 5 tähden tasoa. Ohjelmassa ei ollut isoja virheitä. Highlight oli lisätty käynti, josta tuli pelkkää kasia. Vahvuuksia on erityisesti laukassa, jossa Kanerva esitti kelpo piruetit ja hienon lisätyn. Myös passage ja piaffe ovat näyttäviä, mutta eivät vielä ihan säännöllisiä.
Luokan voitti näytöstyyliin Tanskan oma Cathrine Dufour hevosella Bohemian prosentein 82,00.
Kanerva oli melko tyytyväinen. Kilpailut olivat ensimmäiset isot sitten EM:ien, eikä Greek Air ole aiemmin mennyt Herningin hallia vastaavassa hallissa, eikä se korona-aikaan GP-radoille nousseena hevosena ole niin tottunut yleisöönkään.
"Muutamia pieniä ja turhia juttuja ohjelmassa oli, mutta hyvät pisteet kovassa ryhmässä", Kanerva sanoo. "Esimerkiksi loppulinjalla se meinasi pysähtyä, ja tyrkkäsin sitä siinä liikaa eteen."
Hän toteaa, että meno oli kaikkiaan vähän töksähtelevää, eikä niin sujuvaa, kuin se olisi voinut olla. Kotona esimerkiksi piaffit ja passaget ovat aika helppoja.
"Rutiinia puuttuu, Greek tarvitsee muutaman radan", Kanerva summaa.
Lauantaina edessä on hevosen ensimmäinen kür-ohjelma musiikilla. Omaa küria ei ole tehty, joten Kanerva joutui kaivelemaan kür-arkistojaan.
"Menen Sini Spiritin kürin. Se on Rihannaa, ja olen jo aiemmin ajatellut, että se olisi sille sopiva ensimmäinen kür, sillä Greek on vähän saman tyyppinen kuin Sini Spirit", Kanerva sanoo.
Torstai-illan toiseen sijaan Mist of Titaniumilla 3 tähden kierroksella Kanerva on enemmän kuin tyytyväinen.
"Alkuun oli hakemista, mutta olen tyytyväinen pisteisiin. Ensimmäinen kansainvälinen GP ja kakkossija ja yli 70 prosenttia!" hän iloitsee.
Eli niukka jääminen kakkoseksi ei harmittanut?
"No ei!" Kanerva huudahtaa. "En mä nyt ajatellut, että se tulee tänne ja voittaa ensimmäisen kolmen tähden GP:nsä."
Hän kertoo, että selkään alku tuntui vähän selviytymiseltä, mutta sitten Mist of Titanium alkoi rentoutua ja tajusi, että vaikka ollaan isossa hallissa ja myöhään illalla menossa, tehdään silti tuttu ohjelmaa.
"Se on tosi näyttävä hevonen, ja se sai tosi hyvää palautetta, mutta vielä se on hyvin vihreä", Kanerva kuvaa Mist of Titaniumia.
Ruuna jatkaa sunnuntaina GPS-ohjelmaan, joka on sille ensimmäinen. Kanerva huomauttaa, että toisaalta se ehtii tutustua paikkaan aiempaa paremmin, mutta toisaalta se saattaa myös väsähtää reissussa olemiseen.
Eli ei saa odottaa voittoa?
"Ei saa odottaa", Kanerva ohjeistaa.
Tulokset täällä.