Kari Vepsän tilanne parempi kuin pitkiin aikoihin: Syöpä hallinnassa ja hoidot purevat
Pitkän linjan hevoskäsittelijän ja viihdetaiteilija Kari Vepsän eturauhassyövän uusiutuminen on ollut puheenaiheena Hymy-lehden perjantaisen artikkelin jälkeen.
Hevosurheilun soittaessa Vepsä vastaa puhelimeen toteamalla, että "tässä on juuri yksi hevosenkoulutus kesken, voiko soittaa kahden tunnin päästä?"
Hän on jo toppuutellut huolestuneimpia faneja omilla Facebook-sivuillaan kertomalla, että vaikka otsikot ovat raflaavia, hän voi päinvastoin juuri tällä hetkellä paremmin kuin aikoihin.
"Hyvin täällä voidaan", Vepsä kertoo Hevosurheilulle. Totta on, että syöpä on lähettänyt vuosi sitten etäpesäkkeitä sydämen ja pallean tienoille, mutta hormonihoidot pitävät sen kurissa.
"Siinä mielessä tilanne ei kuluneen vuoden aikana muuttunut miksikään. Enhän mä tästä syövästä varmaan koskaan eroon pääse. Kymmenen vuotta se on tuossa jo ollut."
Muutenkin sujuu. Vepsä pelkäsi jossain vaiheessa koronan tullessa, että koulutettavat hevosasiakkaat loppuvat. Se pelko oli turha. "Asiakkaat ovat päinvastoin tuplaantuneet."
"Kouluttamattomia hevosia, jotka suht helpoilla keinoilla korjataan, kunhan ihminen sitoutuu programmiin", Vepsä luonnehtii. "Kun hevonen tietää mitä sen pitää tehdä, ja on tiimi joka toimii, asiat kyllä rupeavat toimimaan. Tänään esimerkiksi oli ihan älyttömän kiva kouluhevonen jonka kyydistä oli tiputtu ja ruvettu sitten vähän pelkäämään. Hevosessa ei sinänsä ollut kummempaa vikaa. "
Vepsä muistuttaa, että kun haluamme kisahevosilta suorituksia, on muistettava rakentaa myös lihakset, jotka kyseisissä suorituksissa tarvitaan.
Myös laulukeikkailu näyttää piristyvän.
Viimeisin ilon aihe on ollut postin tuoma puoli metriä korkea AQHA open champion pokaali, joka tuli vuoden vaihteessa puoliso Maija Vepsäläisen hevoselle Midnite Invitelle sen saavutuksista. Pohjoismaissa ei välttämättä ole toista vastaavaa. Palkintoon vaaditaan hevoselta myös korrekti rakenne, joka arvostellaan halter-luokissa. Lisäksi suorituspisteet kahdesta eri lännenratsastuksen lajista. Palkinnon myöntää American Qarter Horse Association.