Anna Kärkkäistä ja Kulta-ahon Kasimiria ei nähdä viikonloppuna Tuomarinkylässä, eikä radoilla ylipäätään enää tänä vuonna."Tuskin enää palataan tällä kaudella. Ruunauksesta toipuminen kuitenkin kestää, ja sitten pitäisi ehtiä harjoitellakin", Kärkkäinen sanoo. Toipuminen on sinänsä edistynyt hyvin ja lavan venähdys näyttää parantuneen täysin, mutta Kärkkäinen arvioi, että 15.-17.9. ratsastettavat Pohjola Tour -finaali tulee eteen liian nopeasti."En halua turhaan kiirehtiä tätä asiaa."Kun ratsukko joutuu jättämään finaalit tänä vuonna väliin, ne jäävät väliin myös Kärkkäiseltä. Toisella hevosellaan Minion Verdellä hän ei ole kilpaillut Pohjolaa lainkaan."Se on vähän sellainen väliinputoaja, jolle ei Pohjolasta löydy sopivaa luokkaa", Kärkkäinen sanoo. Minion Verdellä hän starttaa sunnuntain joukkueSM:issä.Finaaliton loppuvuosi 2023 ei Kärkkäistä haittaa."On niitä finaaleja ensi vuonnakin", hän kuittaa.Onko Kasimirissa nähtävissä jo muutosta nyt kun se on ruuna?"Ei paljoakaan. Kassun tyyppiset kiltit orit eivät yleensäkään muutu. Enemmänkin se muutos näkyy möyhyäjissä, jonkalainen Kassu ei koskaan ole ollut.".Kulta-ahon Kasimir ruunattiin - "Orilla on enemmän huolia kuin ruunalla, eikä Kassun hohto ole palleissa"