Maurus on Katariina Pajarin unelmien kirjava poni. Se oli hänen ensimmäinen tuontihevosensa Virosta.
Maurus on Katariina Pajarin unelmien kirjava poni. Se oli hänen ensimmäinen tuontihevosensa Virosta.Tero-Mikko Talaslahti

Katariina Pajarin tarinasta saisi elokuvan

Käymme ravitallissa, josta tuli ratsastuksen Hollywood.

Hevosurheilun Ratsastuksessa kerrotaan, että Hollywood-nimen ratsutila on saanut Katariina Pajarilta, joka työskentelee viikot opettajana Ruukissa ja saapuu viikonlopuksi kotiin Tornioon.

”Kun tulen illalla kotiin tallinpihaan ja valot on laitettu päälle joka nappulasta, joka tontilta löytyy, kysyn, kuka maksaa laskut tästä Hollywoodista!”

Pajarin tarinasta saisi jännittävän elokuvan.

Katariina Pajari kertoo tarinan toisensa perään, ja nauraa päälle. Kuvat ja kohtaukset seuraavat toisiaan kuin elokuvassa. Lajityyppi vaihtelee road moviesta romanttiseen komediaan, josta kaikki alkoi.

Pajari tuo hevosia Baltiasta. Helsingin ratsupoliisillekin on mennyt kaksi Pajarin maahantuomaa hevosta. Poliisihevosen pitää olla kookas ja ”mahdottoman yksinkertainen päästään”. Se ei saa olla liian nokkela.

Olisiko suomenhevosesta poliisin palvelukseen?

”Suomenhevoset ovat liian pieniä. Ratsastajan pitää olla niin korkealla, ettei maasta pääse lyömään. Ja suomenhevoset ovat niin kuumia. Niillä voitettiin sodat, mutta ne pelkäävät kaikkia mahdollisia asioita”, kertoo Katariina Pajari ja nauraa.

Runsaassa 20 vuodessa Katariina Pajari on luonut verkostot kotimaahan ja tuontimaihin. Haastattelua tehtäessä Tornioon oli juuri saapunut 12-vuotias latvialainen ruuna. ”Jos nyt laitettaisiin video nettiin, se olisi 15 minuuttia ja sold.”

Legend Blackjack pienenä.
Legend Blackjack pienenä. Monica Kinnunen

Kuukauden Suomessa syntynyt on itseoikeutetusti FWB Legend Blackjack ja katsokaa nyt, miten ryhdikäs se oli jo aivan pienenä!

Kun Katja Lappalainen talutti Saksasta tulleen uuden vuotiaan tammansa hevosautosta vuonna 2001, hän ajatteli, että tämä on niin makea, että tästä tammasta kasvatan jalostusoriin.

Niin hän kasvattikin, kun Noora Nisula luotsasi 7-vuotiaan Legend Blackjackin ensimmäisen palkinnon jalostusoriiksi oripäivillä 1,5 viikkoa sitten. Lappalaisen tunteet olivat pinnassa, eivätkä vähintään siksi, että kesän 2018 oli ajateltu jäävän oriin kokonaan viimeiseksi, kun toisen etujalan nuljuluun murtuma ei meinannut suostua paranemaan.

”Ei ole helppo laji tämä hevoskasvatus”, Lappalainen hymähtää.

Curlyt messuilla.
Curlyt messuilla. Miia Lahtinen

Palaamme monelta kantilta vielä Tampereen hevosmessuille.

”Hevosta valmistellaan aina seuraavaan”, klinikan messuilla pitänyt esteratsastaja ja valmentaja Niclas Aromaa painottaa.

Eikä mikä tahansa käyntiin putoaminen kelpaa, vaan ratsastajalla tulee olla pohje kiinni, ja hänen pitää ratsastaa hevosen takajalat alle, hevonen ryhtiin ja ajatus eteen, kaikki tietenkin pehmeällä tuntumalla.

”Koko ajan keskitytään tehtävään, mietitään, mitä tehdään ja annetaan hevoselle selkeät ohjeet. Mitä enemmän hevonen tietää, mitä siltä pyydetään, sitä rennompi ja varmempi tunne hevosella on”, Aromaa sanoi ja muistutti, että ratsastajan tulee olla se johtaja, joka selvittää hevoselle, minne me mennään ja kuinka siellä ei tule vastaan mitään pahaa.

Jesse Luther ja kouluori Gangster.
Jesse Luther ja kouluori Gangster.Leena Alerini

Saksa, tuo ratsastuksen kultamaa. Nuori, kuuluisan holsteinilaisen hevosperheen vesa Jesse Luther sanoo toivovansa, että vielä kymmenenkin vuoden kuluttua, kun hän on 34, Euroopassa ratsastetaan kilpaa.

Hän kuitenkin on huomannut, että ratsastusurheilu kiinnostaa ihmisiä yhä vähemmän ja vähemmän, jopa hänen kotimaassaan Saksassa. ”Mediaa kiinnostaa vain, jos jonkun hevonen on myyty valtavalla rahasummalla tai jos joku on voittanut valtavan rahasumman kilpailuissa tai jos on tapahtunut jotakin pahaa”, Luther huokaa.

Anna Perho kertoo, miten ihminen jaksaa hevosalalla.
Anna Perho kertoo, miten ihminen jaksaa hevosalalla.Miia Lahtinen

Muualla lehdessä on tietenkin lisää luettavaa.

Elämäntapavalmentaja Anna Perho luo silmäykseen hevosalaan, sinne, mistä on alunperin itsekin ponnistanut.

Miten siellä jaksetaan? Kuitenkin niin erityinen ala kyseessä. Perho ihmettelee, etteivät kaikki hevosihmiset ole burnoutissa. Mutta jatkaa ratkaisujen kanssa. Sopivan ulkopuolisesti, mutta kuitenkin vanhana hevosihmisenä.

”Kaikkien alojen yrittäjät ovat järjestäen vakuuttuneita siitä, että meidän ongelmiamme ei muulla alalla voi ymmärtää, mutta 80 prosenttia haasteista on täysin samanlaisia. Oli kyseessä kirjastoesimies tai keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja, he käsittelevät töissään samoja asioita. Koska ihmiset käsittelevät samoja asioita”, Perho sanoo.

Sarveiskalvon turvotus.
Sarveiskalvon turvotus.Jaana Pehkonen

Hevosen silmä voi olla murheenkryyni.

”Aina tulee eteen kaikenlaisia kummallisuuksia. Silmässä on paljon kaikkea, mikä voi olla pielessä”, hevossairauksien erikoiseläinlääkäri Jaana Pehkonen Hippomedi Oy:stä kertoo.

Tietyn rotuisilla hevosilla on myös suurempi riski sairastua kuin toisilla.

Toivotamme nautinnollisia ja antoisia lukuhetkiä!

Oletko miettinyt tilausta? Täältä löytyy

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi