Keski-ikäinen neljän lapsen perheenäiti hoitaa kilparatsuja - Työ vai harrastus?

Hän on 38-vuotias perheenäiti, jolla on neljä alle teini-ikäistä lasta, perhe, työ ja kansainvälistä koulua kisaava GP-hoitohevonen, Maria Pyykösen Fürst Wild S, lempinimeltään Kyösti.Tuntuuko mahdottomalta yhtälöltä? Ei se ole sitä. Mutta järjestelykysymys se toki on. Entä sitten kysymys ”miksi”? Eikö vähemmälläkin vaivalla pääsisi?Manninen toteaa, että sanonta on kulunut, mutta kyllähän tässä on kyse rakkaudesta hevosiin. Jotkut toteuttavat sitä ilman, että kiipeävät itse tähdeksi kilpasatulaan, hoitamalla hevosia.. Ei 8-16 -juttuHevosten hoitaminen ei ole 8–16-juttu. Väsymättä hoetaan, että hevosten hoitaja ei voi vilkuilla kelloa, ja se todellakin on niin. Hevoset eivät noudata kellonaikoja. On järjestettävä aikaa, oltava loputtomasti valmis venymään, jos hevosia mielii hoitaa. Ja Manninen mielii. Hän on tehnyt tätä suurimman osan elämästään.Mutta miten toimia, jos on perheenäiti, joka priorisoi lapset, niin paljon kuin hevosia rakastaakin? Siinä on keksittävä hyvä ja toimiva systeemi.Manninen valmistui aikoinaan sosionomiksi. Kolmivuorotyön pystyi sovittamaan hevosten hoitamisharrastukseen. Asiat muuttuivat monimutkaisemmiksi, kun hän perusti perheen ja sai lapsia. Mannisen perhe on suomalaisittain iso.Sosionomin työt jäivät ensimmäisen hoitovapaan alettua. 10 vuotta hoitovapaalla antoi vielä aikaa myös harrastukselle. Mutta kun nuorin lapsi viime keväänä ehätti ikään, jolloin hoitovapaa oli ohi, oli uuden päätöksen aika. Tavanomainen toimistotyö sopii aiemmin mainituista syistä hevosenhoitajalle yleensä huonosti. Etätyö jo huomattavasti paremmin. Lopulta Manninen päätti tehdä hevosten hoitamisesta työn, toisen työnsä rinnalle urheiluseuran toiminnanjohtajana.”Mun ratkaisu pitää hevoset elämässäni oli laittaa hevosten hoitaminen työaikaslottiin, koska lasten ajasta en sitä aikaa halua ottaa.”Hän sanoo olevansa etuoikeutettu. ”Pystyn järjestämään työelämän niin, että se on mieluisaa ja motivoivaa, saan tehdä mitä rakastan, mutta samalla olla paljon läsnä oleva perheenäiti.”. Lapset ja hevosetKun lapset olivat pienempiä kuin nyt, ja kun talli oli lähempänä, he olivat usein mukana tallilla. Varsinaisiin hoitohommiin äiti ei heitä turvallisyyssyistä päästänyt, vaikka Marian hevoset ovat kilttejä ja ystävällisiä.”Lapset saavat hoitaa ja ratsastaa lapsille sopivilla ja sopivan kokoisilla poneilla. Tämä turvallisuusaspekti on tosi tärkeä minulle.”Mutta jotain he saattoivat toki tehdä. Manninen kertoo, että pojille mieluisin homma on aina ollut hevosten mössöjen tekeminen, kun saa mittailla ja sekoitella ruokia.Lasten isä osallistui tallihommiin ennen lapsia paljonkin. Hän saattoi osallistua iltatallin tekoon, kun tuli hakemaan tyttöystävää, ja sittemmin vaimoa autolla kotiin, vaikkei missään nimessä hevosihminen ollutkaan, eikä yhäkään ole.”Nykyään hän käy tallilla satunnaisesti, mutta auttaa rehusäkkien kantamisessa, tukee, elää mukana ja auttaa aina, jos pystyy. Ja tietysti osaltaan mahdollistaa sen, että minä pystyn tekemään pitkiä työmatkoja Marian ja hevosten mukana. Ja edelleen hän ajaa Satula.comin kautta työmatkalla, jos tarvis on.” Perhe hengessä mukanaMannisen koko perhe on tutustunut Kyöstiin. Lapset saattavat haluta kisapaikalle soittaessaan videoyhteyden, jotta näkevät sen. ”Ja kyllä meillä kaikki varmasti katsovat telkkarista Marian suorituksen”, hän kertoo. Manninen on ehtinyt hoitaa yhden jos toisenkin ratsastajan hevosia, ja välissä oli 7 vuoden jakso ravihevostenkin parissa.”Martti Perhosta se alkoi. Hän toivotti tervetulleeksi heidän tallilleen Ypäjänkylään silloin kun olin tosi pieni, olisinko ollut seitsemän vanha. Sieltä menin ravitallille, kun lähdin opiskelemaan Helsinkiin. Sen jälkeen olin pari vuotta Rovaniemellä aviomiehen opiskelujen takia. Ja kun palattiin Helsinkiin, aloin hoitaa Tiina Polsolle ja olin Emma Ikäheimon apuna Nipsu Porthan-Broddellin ja Karoliina Liuksialan hevosille, ja hoidin välillä muillekin ihmisille, kunnes 6 vuotta sitten rupesin hoitamaan Maria Pyyköselle”, Manninen kertoo.”Jokaisesta hevosesta oppii ja jokaiselta hevosihmiseltä oppii. Hevostenhoidolla alkaneen tuttavuuden myötä on syntynyt myös tärkeitä ystävyyssuhteita, jotka jatkuvat, vaikka hevoset eivät ole enää mukana.”. VastuuHoitajan hommat eivät ole huithapeleille. Vastuulla on valtava määrä jokapäiväisiä käytännön asioita. Niistä selviää, jos on luotettavuuden, täsmällisyyden ja huolellisuuden mestari. ”Mä pidän siitä, että asiat ja tavarat ovat järjestyksessä”, Manninen myöntää. ”Ja sen minkä lupaan, sen aina teen.”Kuten on aina paikalla sovitusti. Minuutilleen.”Maria sanoi tulevansa vähän iltakuuden jälkeen. Olen itse tallilla viideltä, niin ehdin hyvin”, hän viestitti ennen jutuntekoa. Toimittajan saapuessa tallille Manninen on juuri laittanut iltamössön hevoselle valmiiksi. Hän on kantanut hoitolaatikon lähemmäs karsinaa ja pitelee kädessään päitsiä ja riimunnarua. Tunti aikaa ratsastukseen, paljon kaikenlaista tehtävää ennen sitä.Viideltä hän käy hakemassa Fürst Wild S:n tarhasta. Sen, että yhteiselo on kestänyt kauan, huomaa viimeistään siitä, että ruuna kääntyy katsomaan tarhan portin avannutta hoitajaa ja lähtee saman tien tulemaan luokse.Se talutetaan sisälle. Ilta alkaa hämärtyä pikku hiljaa. Karsinassa odottaa pikku läjä heinää. Kevyempi toppaloimi riisutaan, samoin sen alla ollut toinen loimi. Iltamössö on laitettu ämpäriin valmiiksi. Se koostuu Black Horsen rehuista, vitamiinilisästä, elektrolyyteistä ja öljylorauksesta. Hevonen saa sen päivän päätteeksi.Manninen taittelee ulkoloimet paikoilleen ja nostaa selkään filtin ja peppuloimen. Harjaa hevosen, vaikkei siinä paljoa harjattavaa olekaan. Siistii harjan ja hännän. Rapsuttaa Kyöstiä hännän vierestä, jota elettä hevonen selvästi arvostaa.”Tämä on klipattu pari viikkoa sitten”, Manninen toteaa. Yksi hänen tyyppihommistaan. Klippijälki on siistiä. Hoitajan kunnia-asia on, että hevonen on puhdas.Mukana tiimissä on hevosalan opiskelija Tanja Hirvonen, joka on paikalla arkipäivisin. Manninen käy joitakin kertoja viikossa ja lähtee aina mukaan reissuille.Kisoissa mukanaManninen on erityisesti kisahoitaja, reissuhoitaja. Viimeksi oltiin kisamatkalla toissa viikolla, kun oli maajoukkuevalmennukset. Sitä ennen oltiin Helsinki Horse Show’ssa. Tuleva viikonloppu on buukattu perjantaista sunnuntaihin. Manninen lähtee Ypäjälle hevosen mukana ja asuu Pyykösen varaamassa huoneessa paikan päällä Hevosopistolla.”Voin pitää sulle päiväkirjaa niistä päivistä!” hän lupaa. Kisapaikalla kaikki on hektisempää, siellä ollaan aivan erityisessä, keskittyneessä kisamoodissa. ”Reissuissa Kyöstillä on aina lähes vapaa heinä. Aamuisin kisapaikoilla herään jo viiden jälkeen ruokkimaan ja katsomaan, että kaikki on hyvin hevosella”, hän kertoo. Aamuruokinnan lisäksi hän siivoaa karsinan, vaihtaa vedet, mittaa lämmön, tsekkaa hevosen ja kengät ja kävelyttää.Manninen myöntää olevansa aamu-unista tyyppiä, mutta oppineensa olemaan antamatta sen vaikuttaa. ”Hetken se herääminen vain kirpaisee”, hän nauraa ja paljastaa, ettei koskaan ole oppinut juomaan kahviakaan. ”Sen jälkeen menen itse aamupalalle ja sitten loppupäivä on kävelemistä hevosen kanssa, putsaamista, varusteiden laittelemista ja järjestelyä, ruokkimista, erilaisten aikataulujen seuraamista ja tsekkaamista ja sen sellaista ratsastajan apuna olemista. Yleensä myös kuvaan radat.”Treenin tai radan jälkeen hevonen kävelytetään, pestään tai ainakin pyyhitään kostealla, loimitetaan huolellisesti kuivatusloimiin, paitsi kesäkuumalla, jalat kylmätään, juotetaan. Ja pienen tauon jälkeen se saa tuttuun tapaan mössönsä..Parhaina päivinä käveltävää kertyy sellaiset 40 000 askeltaJohanna Manninen seuraa askelmittaria. Aina mielessäUsein hevoset ovat mielessä ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla.”Kieltämättä, kyllä ne aina jollain lailla käväisevät mielessä.”Liikuttaminen selästä kuuluu tärkeisiin työtehtäviin, samoin kuin juoksuttaminen tai kävelytys. ”Maria tekee hevosten suunnitelmat ja voi suunnitella esimerkiksi, että minä jumppaan hevosten kanssa tai käyn maastossa kävelemässä. Tai jos olemme yhdessä tallilla, saatan kävellä ja kevennellä Marialle valmiiksi. Tietysti hoidan paljon niitä satulattomia päiviä, jolloin juoksutetaan tai kävelytetään maasta. Kisapaikoilla kilpailusäännöt kieltävät selästä liikuttamisen, ainoastaan kilpailija saa käydä selässä”, Manninen kertoo. Kyllä näissä hommissa kunnossa pysyy. Parhaina päivinä käveltävää kertyy sellaiset 40 000 askelta.. Siinä jutellessaan Manninen mittaa hevoselta lämmön, pintelöi jalat ja puhdistaa kaviot. Harjassa ja hännässä ei ole roskan roskaa. Satulan alle hän asettaa ensin liukuesteen, sitten satulan huopineen, se on Prestige. Sujauttaa etusiipien alle, lapojen kohdalle, pehmikkeet. Kiinnittää koulusatulan vyön. Suitset ovat Dyónin ja kuolain on bombers. Vilkaisu kelloon, kymmentä vaille kuusi. On aika lähteä kävelemään maneesiin.”Kaiken sen, minkä lupaan tehdä, minun on tehtävä niin hyvin ja niin luotettavasti, että Marian ei tarvitse keskittyä niihin tai huolehtia niistä ollenkaan. Me ollaankin naurettu, että kun kysytään, että miten te jaatte tehtävät, vastaus on, että Maria ratsastaa, mä teen sen kaiken muun”, hän luonnehtii.. Kisamatkat ovat kaikkein motivoivimpia. Mannista ei jännitä Pyykösen puolesta, sitä se ei niinkään ole. Enemmänkin se on sitä, että suoriutuu omasta osuudestaan. Kisapäivän organisoiminen niin, että kaikki tulee tehtyä juuri ajallaan, on äärimmäisen motivoivaa, sillä se on myös haastavaa.Manninen kertoo, että ratsastusajat ja startti rytmittävät päivän.”Mun pitää olla oikealla hetkellä oikeassa paikassa, tai siitä voi olla tosi isotkin seuraukset sille kisasuoritukselle”, hän pohtii. Manninen pitää kilparatsastusmaailmasta. ”Radalla onnistuminen on kivaa, mutta arjessa hevosten edistyminen ja pienemmät onnistumiset ovat yhtä tärkeitä ja motivoivia. Tämä kaikki on kokonaisuus, jossa kisat ovat ulospäin näkyvin osa.””Tykkään tosi paljon katsella kisoissa miten muut hoitajat tekevät asiat. Ihan niihin huippuhoitajiin, joilla on kisoissa viisi-kuusikin hevosta, mulla on vielä matkaa”, hän arvelee.Manninen painottaa, että Maria Pyykösen kanssa on "tosi kiva ja helppo tehdä". ”Se, että hän on eläinlääkäri, on avannut tähän ihan uuden ulottuvuuden. Meistä on myös tullut oikeita ystäviä. Meno- ja tulomatkalla voidaan jutella koko automatka tai olla ihan hiljaakin monta tuntia.”Loppuun vielä kiteytys, minkälainen ihminen on hyvä hevosenhoitaja?”Sellainen, joka ei vilkuile kelloa, on ehdottoman luotettava ja joka on valmis ja halukas oppimaan koko ajan myös uutta. Sellainen, joka oppii ennakoimaan ja sitä kautta minimoimaan riskejä. Se on ihmisten ja hevosten turvallisuuden kannalta tosi tärkeä juttu.”."Kyllä mä arvokisoissa haluan ratsastaa".Tästä on kyse38-vuotias neljän lapsen äiti Johanna Manninen on opiskellut aikanaan sosionomiksi, mutta hoitaa tällä hetkellä sekä ammatikseen että harrastuksekseen hevosia

Keski-ikäinen neljän lapsen perheenäiti hoitaa kilparatsuja - Työ vai harrastus?

Aiheeseen liittyvää