Kouluratsastava kuntosaliyrittäjä Johanna Riihijärvi asettui poikkiteloin - haluaa pitää salit auki
Johanna Riihijärvi panostaa ratsastukseen, mutta erityisesti myös kuntosalitoimintaan. Kuvassa luottoruuna Lloyd. Kati Valjus

Kouluratsastava kuntosaliyrittäjä Johanna Riihijärvi asettui poikkiteloin - haluaa pitää salit auki

Yrittäjä totesi aluehallintovirastolle ”ei käy” ja valitti loppuvuonna tulleista salien sulkupäätöksistä.

Pikkukierrostason kouluruuna Lloydistä tuttu Riihijärvi, 54, pyörittää omistaja-toimitusjohtajana miehensä Heikki Riihijärven kanssa kaikkiaan 35 Liikku-kuntokeskusta ympäri Suomea 11 miljoonan liikevaihdolla. Hänelle tuli mitta täyteen valtiovallan jakelemien määräysten suhteen. Ei siksi, etteikö Riihijärvi olisi koronavirustorjuntaa vastaan, vaan siksi, että hänen mielestään ammutaan norsupyssyllä varmuuden vuoksi, ilman varmaa tietoa norsusta.

Kuntosaliyrittäjillä on ollut kahden vuoden kujanjuoksu, joka on ajanut paitsi yrittäjät, myös kuntoilua harrastavat kansalaiset ahdinkoon.

"Meiltä sulkemiskorvaushakemukset hylättiin ja liikevaihtoa menetettiin puoli miljoonaa ja kulut olivat toisen puoli miljoonaa", Riihijärvi kertoo.

Nyt sulkuja taas puuhataan. Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Pohjois-Pohjanmaan aluehallintovirastot päättivät juuri ennen joulua useassa eri päätöksessä sulkea tartuntatautilain 58g-pykälän mukaisesti kaikki alueiden yksityiset kuntosalit ja yksilöliikuntapaikat.

Kun samanaikaisesti pidetään auki ravintoloita ja jopa baareja, ja kuntosaliharjoittelukin sallitaan ammattiurheilijoille ja alle 16-vuotiaille, Riihijärvelle on alkanut selvitä, että asiaa ei ole harkittu loppuun asti, jos ollenkaan.

”Miksi joku joku ammattilainen ajaa ohi Sinikka 65:en? Kuka on päättänyt, että se ammattiurheilija tarvitsee kuntosalia enemmän kuin Sinikka, joka ehkä toipuu vaikkapa lonkkaleikkauksesta tai muuten vain haluaa pitää itsensä toimintakykyisenä, rasittamatta terveydenhoitojärjestelmää?”, Riihijärvi kysyy.

Riihijärven Kuntokeskus Liikku valitti sulkumääräyksistä kunkin alueen hallinto-oikeuteen. Avista oli vastattu lohdutuksena, että kuntosalissa voisi kyllä järjestää ”yksityistilaisuuksia, kuten juhlia ja esimerkiksi häitä”.

”Se paljasti, ettei tiedetty ollenkaan minkälaisia tiloja kuntosalit edes ovat. Eihän nyt massiivisten laitteiden keskellä mitään häitä voi pitää.”

Riihijärven Liikku vetosi perustuslailliseen oikeuteen elinkeinonharjoittamisesta: ”Ei voi mennä niin, että ihmisten elinkeinonharjoittaminen estetään ilman todella painavia perusteita”.

Se tepsi. Pohjois-Pohjanmaalla kuntosalin sulku ehti olla voimassa viikon. Riihijärven tekemä valitus Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen poiki ensimmäisen kumoavan päätöksen ja kaikki alueen kuntokeskukset, myös Riihijärven viisi Liikkua, avattiin uudenvuoden aaton aattona. Myös muiden alueiden sulkumääräyksistä valitettiin samalla kaavalla.

”Kuntokeskukset pysyvät kyllä auki”, hän vakuuttaa.

Kuntosaleista on tehty alan yrittäjien mukaan väärin perustein korkean riskin tartuntapaikkoja, vaikka dataa sellaisesta ei ole olemassa. ”Ihmisten perustuslaillista oikeutta elinkeinonharjoittamiseen ei voi rajoittaa mielikuvien tai mututuntuman perusteella, ja siltä tämä toiminta vahvasti kuitenkin näyttää, hatusta vedetyltä.”

Alan yrittäjien kattojärjestö Europe Active julkaisi viime viikolla tutkimuksen 185 miljoonan kuntosalikävijän datasta. "Selvisi, että 100 000 treeniä kohden tulee 0,87 tartuntaa."

"Toisin, kuin vaikkapa baareissa, seurattavuus on korttijärjestelmän ansiosta erinomainen. Me saadaan viidessä minuutissa tieto altistumisesta kaikille asiakkaille."

Johanna Riihijärvi on Valavuori LIVE -nettihaastattelussa tänään sunnuntaina klo 21.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi