Loppu
Jaana Kivimäki miettii "mitä tekisi isona".KIvimäen arkisto

Loppu

Nyt se on loppu, kilparatsastus. Jaana Kivimäki on miettinyt kuluneen kesän ja vielä kuluneen syksynkin, mitä tehdä. Mitä tehdä tilanteessa, jossa terveys ei kestä enää pararatsastustakaan?

”Kyllä mä siihen olen päätymässä, että nyt se on loppu”, hän sanoo, selvästi surullisena. Ahdistuneena.

”Olen aika hukassa itse asiassa”, hän lisää.

Terveys ei 47-vuotiaalla Kivimäellä ole ollut hyvä oikeastaan koko niinä viitenätoista vuotena, jona hänen elämänsä on ollut lähes pelkkää pararatsastukselle elämistä, mestaruuskisoihin valmistautumista, valmentautumista tai mestaruuskisoista palautumista. Mutta nyt on tapahtunut odottamaton käänne huonompaan.

Hän tekee toipumista kesällä tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa kävi niin, että hevonen Gambrino ”Rio” kompastui ratsastaessa polvilleen. Ei sen enempää, mutta se aiheutti jalkaremmeillä satulassa kiinni olevalle ratsastajalle rajun heilahduksen ensin eteenpäin, sitten hevosen korjatessa asentoaan, taaksepäin. Seitsemän välilevyä pullistui ja molemmat peukalot murtuivat, koska olivat kiinni kahvoissa ja taittuivat rajusti taaksepäin. Kivimäki puri hammasta ja ratsasti valmennuksen loppuun, vaikka kivut olivat valtavat. Kivut jäivät jokapäiväiseksi seuralaiseksi.

Lääkäri ihmetteli, miten keho oli saanut niin laajat vammat. Siihen saatiin selitys. Kivimäellä diagnostisoitiin pitkälle edennyt osteoporoosi, luiden haurastuma.

”Kai se on vaan yksi tämän mun halvaantumisen sivuvaikutuksista. Kun ei niitä luita käytä, ne haurastuu pois”, vyötäröstä alaspäin liikuntakyvytön Kivimäki kuittaa. Hauraat luut eivät kestä ravin ja laukan aiheuttamaa liikettä satulassa, saati minkäänlaista äkillistä tapaturmaa.

Tilanne on se, että satulasta ei voi enää pudota.

”Joku väläytti käyntiluokkia, mutta kyllä se elämä aika tylsäksi kävisi. Eikä se tilanne muutu miksikään niissäkään luokissa, eli se peruslähtökohta, että en vaan saa pudota sieltä satulasta ei poistu missään ratsastuksessa. Yritän tässä mahdotonta: etsiä turvallisia vauhtilajeja”, hän hymähtää ja kertoo alkaneensa kuntonyrkkeilyn, jossa hän ei tietenkään voi itse saada yhtäkään osumaa, ja padelin. Uimistakin hän on miettinyt. Ja biljardia. On vaikea päästää irti kilpailullisesta ajattelutavasta.

”Mutta en mä tiedä… rupeaa tässä tulemaan ikää ja aika vaan kuluu ja kuluu.”

Koti Espanjan Fuengirolassa tuo iloa. Samoin Mijaksen roskiksesta pentuna löytynyt koira Fingo, joka on andalusialaisen rottakoiran ja jonkun paimenkoiran sekoitus.

”Ja kun mä en oikein siitä Suomen synkästä talvesta tykkää”, Kivimäki naurahtaa ja muistuttaa, että Espanjassa asuminen on myös huomattavasti edullisempaa kuin Suomessa.

”Tila on edelleen Elimäellä Suomessa, mutta yritän olla puolet vuodesta täällä, jossa mun eläke riittää elämiseen.”

Lämpö ja auringonvalo ovat hyväksi sekä kipeille nivelille että luukadolle, mutta eivät ole pystyneet estämään osteoporoosin etenemistä, jota Kivimäki sivumennen sanoen myös ihmettelee, sillä on aina syönyt kalkkitablettinsa tunnollisesti.

Osteoporoosilääkitystä hän ei ole vielä suostunut aloittamaan. ”Se on pistoksineen niin rankka. Otan edelleen sitä kalkkia ja D-vitamiinia ja syön maitotuotteita”, hän toteaa.

Hevosen selässä Kivimäki ei ole enää viime kesän jälkeen viihtynyt. Gambrinoa ratsastaa avustaja Tia Dahlqvist. Dahlqvist pyrkii sen kanssa Kivimäen entisen valmentajan Antonio Silvan kanssa nyt kilpailuihin. Kivimäki on täysillä mukana, vaikkakin sydän särkyneenä.

”Vaativasta B:stä aloitetaan ja pitkälle pyritään. Kokoan tiimiä tässä nyt Tian taakse. Tia on sairaan hyvä ratsastaja ja Rio periaatteessa GP-valmis”, Kivimäki sanoo.

”Ja siinä samalla mietin, että mitähän se Jaana Kivimäki tekisi isona. Rupeaa pitämään baaria tai jotain?”

Jaana Kivimäen Paralympia- ja MM-startit FEI:n tietokannassa

Vuonna 2020 leffateattereihin tullut Aika jonka sain -elokuva kertoi Kivimäestä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi