Viesti Facebookissa kertoi muutamilla sanoilla tärkeimmän:.Carruksen ratsuhevoskasvatus on tullut tiensä päähän. 15 vuotta, 112 varsaa on meidän antimme kouluhevoskasvatukselle. Olemme jo eläkkeellä, askel hidastunut eikä terveyskään enää ole ihan priimaa, joten vaihtoehtoja on yksi, luopuminen..Myyntiin tuli 56 hehtaarin tila rakennuksineen, ja myös tallissa asuvat 18 hevosta. Niistä kolme on kantavina, eli parhaassa tapauksessa ensi kesänä maailmaan tulee vielä kolme Carrus-hevosta. Helena Niiranen toteaa, että kasvattamiseen intohimoa riittäisi yhä, mutta ihmisen elämä on rajallinen..”Jukka on pian 71, ja minä tulen perässä. Tämä on raskasta tämän ikäisille, ja lapsista kukaan ei halunnut jatkaa”, hän kertoo maanantaina, karsinoiden siivoamisen jälkeen..Viikonloppu oli ollut varsin vauhdikas, sillä hevosia on kyselty paljon, niin kotimaasta kuin ulkomailta..Spermanvälitys jatkuuLapsia Niirasilla on viisi, ja he suhtautuvat päätökseen positiivisesti. Tuntuu järkevältä, että eläkepäivillä vanhemmat voisivat tehdä muutakin kuin siivota karsinoita tai pelata nuorten hevosten kanssa..Helena Niiranen ei halua ainakaan liioitella rooliaan Suomen ratsukasvatuksessa, tai edes ottaa sitä kunniaa, joka Carrukselle kyllä kuuluu..”Ei tämä sen suurempi juttu ole. Varsoja on kyllä tehty Suomen mittakaavassa aika paljon”, hän sanoo. Ja painottaa sitten, että Suomen ratsukasvatus kyllä pärjää. Se on järkevissä määrin kasvamassa, mikä näkyi tämänkin vuoden tilastoissa..Helgstrandin ja Schockemöhlen siittoloiden spermanvälitystä Niirasten on tarkoitus jatkaa..Niiranen on toki tietoinen, että tilan myynti voi nykyisessä maailmantilanteessa kestää..”Kuka sen tietää, vuosi vai kaksi. Mutta nyt lähtömerkit on kerrottu”, hän kuittaa..15 vuottaKauan tilaa aikanaan etsittiinkin. Niiraset asuivat alkujaan Paraisilla, ja reilut 15 vuotta sitten he myivät omistamansa tilitoimistonsa saadakseen tehdä jotain muuta kuin istua konttorilla ja pyörittää numeroita muille ihmisille. Hevosia he omistivat silloin muutamia, ja ne innostivat..Ensin etsittiin sopivaa tilaa saaristosta ja lähialueilta, kierrettiin paljon. Osa tiloista oli niin heikossa kunnossa, että lapset kielsivät ostamasta..”Kun otimme lapsia mukaan joihinkin tilanäyttöihin, he sanoivat, että meidät pitää laittaa holhoukseen”, Niiranen paljastaa..Etsimisaluetta laajennettiin, ja lopulta oikea löytyi. Tosin Ypäjänkylältä löytynyt tila oli niin huonossa kunnossa, että lapsille ei edes kerrottu. Kaupantekokin oli sen verran vaikeaa riitaisen perikunnan kanssa, että vasta kolmas kaupantekotilaisuus meni maaliin..Työtä oli juuri niin paljon kuin ajateltiinkin. Hienoja tammoja haettiin Saksasta ja Hollannista. Varsoja syntyi, ja vuodet vierivät..15 vuoteen mahtui monia hienoja menestyksen hetkiä, mutta myös pettymyksiä. Onnea on silti ollut enemmän kuin epäonnea – Niiranen kertoo hiljattain laskeneensa, että Carrus-hevosista vain noin 20 prosenttia on menehtynyt tähän mennessä..”Kun aloitimme, ajattelimme, että teemme tätä 10 vuotta. Viisi vuotta meni yliaikaa”, Niiranen hymyilee..”Elämän realiteetit pitävät nöyränä, mutta paljon yllättäviä tapahtumia ja onnellisia asioita tässä on ollut. Paras hetki on aina, kun meillä hevosta on ostamassa sille hevoselle oikea taho, oli ratsukon taso mikä tahansa”, hän sanoo..Yksi hienoista asioista on ollut tekniikan kehitys. Se on mahdollistanut maailman oriiden seuraamisen, ja nyt kaikki on enää omasta aktiivisuudesta kiinni. Aikaa oikeat valinnat toki ottavat – vasta nyt Niiranen tuntee tietävänsä, mikä ori on juuri oikea millekin tammalle..”Tammahan se on kaiken ydin”, hän muistuttaa..Hän toteaa, että hevosen rakenteen tulee olla korrekti, eikä siinä saa olla vikoja, jotka estävät kroppaa toimimasta oikein. Tärkein elementti on ratsastettavuus, ja siihen nykyään kiinnitetäänkin paljon huomiota. Erittäin reaktiivisia hevosia syntyy enää vähän..”Jos tallissa on vain jazzlaisia, myyminen vie aikaa, kun ei löydy ratsastajia”, Niiranen huomauttaa..Hippokselta apua?Suomessa syntyneiden ratsujen tasosta hän iloitsee. Itse hannoveriin, oldenburgiin ja FWB:hen kasvattanut Niiranen toteaa, että FWB:n tapaisen pienen kantakirjan tulisi avata aiempaa helpommin ovia isoille kantakirjoille ja ottaa mallia niiden tekemästä markkinointityöstä..”Toivoisin, että Hippos tekisi tien köykäisemmäksi niille pienille kasvattajille, jotka eivät tee varsoja vain omaan käyttöön. Itse olemme myyneet paljon myös ulkomaille ja olemme nähneet konkreettisesti, minkä työmäärän muut kantakirjat laittavat markkinointiin”, hän sanoo..Entä se vanha sanonta, että hevoskasvatuksella saa tehtyä pienen omaisuuden vain, kun sitä ennen on suuri omaisuus?.Niiranen naurahtaa..”Mieheni vastaisi ehkä muuta, mutta sanotaan, että kokemus se on tämäkin”, Helena Niiranen sanoo.
