Viisivuotias Coco Bongo Beach väläytti hyppykykyä Mikko Mäentaustan satulan alla viimeiseksi lauantai-iltana.
Viisivuotias Coco Bongo Beach väläytti hyppykykyä Mikko Mäentaustan satulan alla viimeiseksi lauantai-iltana. Leena Alerini

Oripäivät: Coco Bongo Beachin hyppy teki vaikutuksen suorituskyvynkokeessa

Nuori oldenburgilainen kouluori Gangster He'Las esiintyi myös edukseen.

Kahdeksan esteoritta ja kaksi kouluoritta nähtiin Ypäjän ratsuoripäivien suorituskyvynkokeessa. Lisäksi esiintyi kaksi vanhempaa oritta. 7 oritta sai luvat.

Oripäivien tuomariston puheenjohtaja Anna Pajanen totesi, että "nähtiin hyvin valmisteltuja oreja koronavuosien jälkeen". Hän totesi myös, että rakenteesta hevoset eivät nykyään oripäivillä enää jää kiinni, suorituskyky ratkaisee.

Inga-Mari Lehden omistama 5-vuotias Coco Bongo Beach (Coco Bongo Boy - Loran) on oripäivien voittajaori vuosimallia 2022. Sillä on energinen ja nopea ponnistus ja hyvä kapasiteetti. Se sai toistaiseksi voimassa olevan jalostukseenkäyttöoikeuden.

Lehti oli onnessaan. Hän on ostanut hevosen aikanaan Verdenin huutokaupasta ja kertoi, että miltei jätti sen hankkimatta erikoisen nimen takia.

"Mutta, ostin sen sitten kuitenkin, kun se oli kaksivuotiaana jo tuollainen samanlainen valmis kumipallo siinä missä ne kaikki muut samanikäiset olivat ihan varsoja", hän kertoo.

Noora Nisulan 7-vuotias FWB Legend Blackjack (Finest - Don Primero) merkittiin FWB-kantakirjaan 1. jalostusluokkaan toistaiseksi voimassa olevalla jalostusoikeudella. Ryhdikäs ja hyväasenteinen ori palkittiin parhaana FWB:nä.

Loput läpi päässeet ovat 3-vuotiaita ja ne saivat astutusluvat kahdeksi vuodeksi.

Kouluori Gangster He'Las (Governor - Bretton Woods) on elegantti, ryhdikäs, korkeajalkainen ori, joka hyväksyttiin 1. jalostusluokkaan. Gangster valittiin viikonlopun parhaaksi askellajioriiksi.

I'm Santos He'Las (I'm Special de Muze - Casall) on jalo ja moderni, jonka hypyt ovat tasalaatuisia ja varmoja. Se palkittiin parhaana 3-vuotiaana ja merkitään 1. jalostusluokkaan.

Don Real (Don VHP - Nekton) on melko hyvää tyyppiä edustava ori, jonkahypyt ovat tasalaatuisia. Ori antoi kyvykkään vaikutelman ja merkitään 1. jalostusluokkaan.

Funkel XO (Dia Corrado -Contendro I) on vankka, lihaksikas ja varovainen esteellä. Sillä on äärettömän nopeat jalat. Funkel XO pääsi 1. jalostusluokkaan.

Chris He'Las (Christer - Casaltino) on pieni ja jalo ja laukka on sen vahvin askellaji. Hyppyjen laatu vaihtelee. Chris merkitään toiseen jalostusluokkaan.

Miten oripäivät sitten lauantaina noin muuten menivät?

Blackjack esiintyi erittäin kuuliaisesti omistajansa Noora Nisulan kanssa ja näytti vaativan B:n asioita avoista ja suluista askeleen pidennyksiin ja laukanvaihtoihin. Musta pienehkö ori teki kaiken mielellään ja oikein, ja näytti miellyttävän arvioijia.

”Varsin kevyesti liikkuva, paljon jalkoja omaava, erittäin hyvä, puhdas käynti, jota pystyi myös lyhentämään. Ravi kevyttä ja tahdikasta, kohtuullisen paljon joustoa, mutta voisi olla vahvempi takaa ja paremmin kytketty selän yli. Laukka oli rytmikästä ja sitä pystyi pidentämään ja kokoamaan. Valmis ei vielä ole, mutta ei tarvitsekaan olla”, askellajituomari Maria Colliander arvioi.

Legend Blackjack ja Noora Nisula.
Legend Blackjack ja Noora Nisula. Leena Alerini

Vuonna 2017 hyväksytty 6-vuotias newforestinponi Hillside Forgotten Gold (Vernons Vision - Ellilän Bramble Cocktail) arvioitiin jatkon suhteen. Mari Kettunen esitti oriin ratsastettuna tuomaristolle. Ponin todettiin olevan kaunis ja kuuliainen, ja hieman jännittynyt. Käynti on puhdasta ja aktiivista, riittävä yliastunta, mutta lisää rentoutta kaivataan. Ravi on aktiivista, mutta kaipaa selvempää liitovaihetta. Poni saisi olla joustavampi ja rennompi selästään. Laukka on aktiivista ja energistä, mutta selän rentouden puute näkyy siinä. Oriille ei myönnetty lupaa ratsuponijalostukseen, mutta se saa astua newforestinponikantakirjassa.

Hillside Forgotten Gold.
Hillside Forgotten Gold. Leena Alerini

Mikko Mäentausta testiratsasti neli- ja viisivuotiaat esteoriit päivän päätteeksi.

5-vuotiaan rheinlandinoriin Coco Bongo Beachin kohdalla puomit nousivat 120:een. Oriissa on testiratsastajansa mukaan "positiivisesti paljon energiaa" liikkumisessa ja ponnistuksessa, vielä hieman konrolloitumattomasti tosin. ”Tunne ponnistuksessa on hyvä ja hevosessa on paljon voimaa”, Mäentausta tuumasi.

4-vuotias FWB Kanndiaro (Kanndarco - Diarado) meni mukisematta reilun metrisen radan, mutta pudotti joitakin puomeja. Hevosella on testiratsastuksen perusteella hyvä asenne, mutta tasapainossa ja kropan hallinnassa sillä on kuitenkin vielä heikkouksia.

5-vuotias hannoverilainen kouluori Don Henry (Dancier - Hochadel) jäi rannalle, mikä ihmetytti omistaja Inga Lehteä.

"Ihmettelen, että minkälaisia kouluoreja tänne sitten oikein halutaan", hän pohti.

Testiratsastaja Siiri Kyrö kertoi hevosen antavan "aika kivan fiiliksen selkään", ja sen olevan pehmeä ravissa. ”Vaikka se pyrki työntämään etuosaansa ulos, se antoi kuitenkin suoristaa itseänsä. Laukannostoissa oli haparointia ja niihin kaipaisi lisää ponnistusta. Saisi tulla paremmin selän yli kaikessa”, hän luonnehti.

Don Henry ja Sami Vuoristo.
Don Henry ja Sami Vuoristo. Leena Alerini

Lotta Lehtonen esitti ainokaisen 3-vuotiaan kouluoriin, Helasuon maahantuoman pitkäjalkaisen ja neliömäisen, hyvin hollantilaisrakenteisen Gangster He’Lasin askellajikoe II:ssa. Tuomari Maria Colliander ihasteli etenkin käyntiä ja laukkaa. Ravi oli jännittynyttä, etenkin yleisöön päin mentäessä.

Helasuot löysivät oldenburgilaisen Gangster He’Lasin Hollannista, josta se tuotiin viime viikolla Suomeen Saksan kautta, samalla kun muutkin oriit.

”Oltiin jo pitkään etsitty sopivaa, tarpeeksi kaunista ja hyvää. Tästä saatiin vinkkii Jenni Linnan kautta, ja kun se osoittautui WFFS-vapaaksi, niin pitihän se saada”, Kimmo Helasuo kertoo. Hän sanoo, ettei ”ymmärrä kouluhevosista sen enempää, mutta tällä pitäisi olla suku kohdillaan”. ”Ja vielä musta”, Helasuo lisäsi.

Gangster He'Lasin testiratsasti Lotta Lehtonen.
Gangster He'Lasin testiratsasti Lotta Lehtonen. Leena Alerini

3-vuotiaat esteoriit irtohyppäsivät lauantaina vielä kertaalleen. Sammaliston oriaseman isokokoisella oldenburgilaisella Chaplinilla (Comme Prevu - Castino) oli valitettavasti motivaatio-ongelmia ja käsijarru päällä, ja vaikka se menikin kuuliaisesti kujaan, tänään ei ollut sen päivä.

Chaplinia häiritsi jokin estekujassa ja se hämmentyi täysin. Hypätäkin se kuitenkin osaa.
Chaplinia häiritsi jokin estekujassa ja se hämmentyi täysin. Hypätäkin se kuitenkin osaa. Leena Alerini

Tuomari Kari Nevala luonnehti sympaattisen oloisen oriin tilanteen näin: ”Eilen tämä hevonen esiintyi energisemmin ja motivoidummin. Yön aikana se on muuttunut. Suoritus romahti verrattuna eiliseen. Tänään lähinnä mietittiin, että miten tästä tehtävästä selviydytään."

I'm Santos He'Las
I'm Santos He'LasLeena Alerini

Helasoiden holsteinilainen I’m Santos He’Las oli puolestaan itsevarma ja kotonaan irtohypytyskujalla. Se esiintyi hyvin varmasti ja tasalaatuisesti. ”Ja mikä hienointa, se laatu on korkealaatuista”, ylisti Nevala. Hänen mukaansa hevonen "lentää rauhassa".

Kolmivuotiaalla Funkel XO:lla oli edelleen kiire, mutta myös riittävän nopeat jalat.
Kolmivuotiaalla Funkel XO:lla oli edelleen kiire, mutta myös riittävän nopeat jalat. Leena Alerini

Vähämäen oldenburgi Funkel XO sai yleisöltä taputukset. Se kiskoi itsensä välillä irtikin maneesissa.

”Ajaa itsensä, ongelmiin mutta selviää niistä kuitenkin aina pois”, Nevala totesi. ”Viimeinen hyppy oli vallan mainio, mutta sitä edeltävässä hevonen joutui kiertämään etujalkoja ja kroppaansa, koska sillä on liian kiire. Tähän sopii hyvin se sanonta, että älykäs selviää nokkeluudella tilanteesta, johon viisas ei joudu ollenkaan”, Nevala muotoili.

Chris He'Las
Chris He'Las Leena Alerini

Helasoiden toinen holsteinilainen Chris He’Las kiirehti myös. ”Esiintyi hyvällä asenteella, pieni omalaatuisuus tuolla kujaan tultaessa - se nyt on hevosen ominaisuus, ei sen kummempaa. Toiset ovat vain herkempiä toisille asioille kuin toiset, tällainen ei ole asennekysymys, vain ominaisuus”, Nevala pohdiskeli ymmärtäväisesti.

Sammaliston holsteinilainen Don Real ei ainakaan stressannut. "Tänään flegmaattisempi kuin eilen, ehkä pikkusen väsähtänyt. Paukut lopussa. Esiintyi hyvin varmasti, tietäen mitä on täällä tekemässä", Nevala muotoili.

Hevosten pisteet ja arvostelut löytyvät Hippoksen Heppa-tietokannasta.

Klo 00 lisätty kuvia.

3.4. Lisätty täsmennys koskien newforestinponin jalostuslupaa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi