Huttusen puoliso, kenttäratsastaja Kirsi Oksanen kertoo, että onnettomuus tapahtui vesiesteelle tultaessa."Se näytti viattomalta putoamiselta, mutta epäonnisesti hän tuli alas esteen juureen kuivalla maalla ja niin isolla voimalla, että siinä sitten rysähti. Oli maksimaalisen huono tuuri sen suhteen. Jos hän olisi tullut puoli metriä eteenpäin, hän olisi laskeutunut veteen, ja se olisi ollut huomattavasti pehmeämpi alusta", Oksanen sanoo. Huttunen kertoo Oksasen avustuksella asiasta Facebook-päivityksessään.Päivitykseen on liitetty mukaan maastoestevideo, jolla hän kuvaa iloa, minkä takia hän kenttäratsastusta tekee."Yksi hyppy voi muuttaa kaiken. Itsellä tähän mennessä pahin skenaario oli, että tulee pää edellä alas ja mikään paikka ei sen jälkeen toimi. Mutta nyt seuraavassa sekunnissa ajattelin, että minähän olen elossa", hän kirjoittaa.Hän kertoo, että lupaavia merkkejä raajojen toiminnasta on olemassa, ja että hän siirtyy loppuviikosta Suomeen, jonka jälkeen edessä on ankaraa kuntoutusta.