Pärnun kahden tähden kansainväliset estekilpailut päättyivät sunnuntaina 145 cm tasolla ratsastettuun grand prix -luokkaan. Edellisenä päivänä GP-karsinnan voittanut Petra Heikkinen jatkoi hyviä otteitaan myös sunnuntaina. Hän sijoittui luokassa neljänneksi BWP-tamma Oechie-K:lla (I'M Special de Muze - Beaulieu's Think Big) ja nappasi mukaansa 1500 euron palkintorahat.Lauantain karsintavoiton jälkeen Heikkinen arveli, että sunnuntaina olisi edessä vaikeampi rata. Ennustus ei mennyt ihan nappiin.”Rata ei paljoa eronnut eilisestä, ehkä inan verran oli enemmän tekemistä, okserit olivat leveämpiä ja aika tiukempi”, Heikkinen kertoo.GP-luokassa käytiin kuuden ratsukon uusinta, ja sen voittajaksi ratsasti Liettuan Irmantas Grikienis KWPN-oriilla Hjustacus Omhg. Heikkisen aika olisi riittänyt toiseen sijaan, mutta harmittava pudotus toiseksi viimeisellä esteellä pudotti sijaa parilla pykälällä.”Pudotus harmittaa tosi paljon. Se tuli sarjan b-osalla. Hevoseen olen kuitenkin tyytyväinen, se on vielä aika uusi tällä tasolla.”Heikkinen starttasi GP-luokkaan myös toisella tammallaan, Hurbylla. Ratsukko sai kaksi pudotusta.”Hurby hyppäsi tosi hyvin, ei vaan olla vielä löydetty parasta virettä. Tulee hätäiseksi ja sitä kautta tulee pudotuksia”, Heikkinen sanoo.Heikkisen kilpailut jatkuvat jo perjantaina Haminassa. Sitä ennen Oechie-K ja Hurby saavat huilia pari päivää.”Hevoset ovat ansainneet pari kevyempää päivää. Pääsevät laitumelle ja vapaalle, keskiviikkona taas takaisin töihin.”Näillä näkymin Heikkisen hevosauto suuntaa ulkomaille seuraavan kerran vasta heinäkuussa, kun kilpaillaan Riikassa. Hän naurahtaa, että tänä vuonna on tullut kilpailtua vain yksi kilpailu Suomessa. Nyt on tarkoitus olla Suomessa.Suomalaisista Heikkisen lisäksi palkintorahoille pääsi Antti Linna KWPN-oriillaan Hublot (Vittorio x H Zeus), sijoittuen sijalle yksitoista. Lisäksi Suomessa asuva, mutta Viroa edustava Madis Morna sijoittui Herbertillä luokassa kuudenneksi.GP:n tulokset täällä