Petra ja Jarmo Heikkiselle oma talli Kirkkonummelle
Tilalla on aiemmin toiminut Taika Hannosen pitämä Tuliharjan talli.
Petra Heikkinen kertoo, että kyseessä on hänen pitkäaikaisen unelmansa täyttymys. Sopivaa tilaa etsittiin useamman vuoden ajan. Tärkeä kriteeri oli sopiva sijainti sekä mahdollisuus saada koti samassa paketissa. Nyt Petra Heikkinen muuttaa miehensä Aleksi Koskisen kanssa tilalle, ja myös Jarmo Heikkiselle on paikalla asunto. Hänen oikea kotinsa on yhä Joensuussa, mutta hän työskentelee paljon Helsingissä. Petra Heikkinen on viime vuodet asunut Turussa ja pitänyt hevosia Salossa Stall Engblomilla. Muutto on jo ensi viikolla, ja hevoset tulevat perässä helmikuun alussa.
Heikkisen tarkoitus on siirtää pitämänsä estevalmennukset omalle tallille, jonne hän suunnittelee ottavansa noin kymmenen vierasta asiakashevosta, joiden omistajat käyttävät lisäksi joko valmennus- tai ratsutuspalveluita.
Jarmo Heikkinen tuo talliin oman siitostammansa Calabrian, joka on tehnyt kolme varsaa Zola Bokosta. Viimekesäinen varsa muuttaa myös Veikkolaan.
”Mutta treenattavat hevoset ovat alan ammattilaisilla”, Petra Heikkinen kertoo.
Heikkisen omat ykkösratsut ensi kaudelle ovat Q&Q DK Z ja Hurby. Niiden lisäksi hänellä on uusi, marraskuussa tullut 8-vuotias tamma Oechie-K, sekä kaksi 5-vuotiaaksi kääntynyttä ratsua. Hands Up HX:n hän myi viime syksyllä Dubaihin.
”Se meni sinne siellä työskentelevän suomalaisen Karoliina Jalosen kautta”, Heikkinen kertoo.
Lisäksi uuteen talliin muuttaa tietenkin 17-vuotiaaksi kääntynyt Alabama-Balia, joka etsii satulaansa uutta lapsiratsastajaa.
Jarmo Heikkisellä on tällä haavaa puolenkymmentä ravihevosta, joista Tapio-Mäki-Tulokkaan valmentama ja Santtu Raitalan ohjastama 5-vuotias Rahajamatch voitti eilen Vermossa.
14.1. korjattu juttuun, että talli on Kylmälässä, ei Veikkolassa.