Krista Moisio ja Lady Jacqueline Tampereen jättiyleisön edessä.
Krista Moisio ja Lady Jacqueline Tampereen jättiyleisön edessä.Kuva: Miia Lahtinen

PLUS: Kanervan tapa

Emma Kanervan klinikka nähtiin Tampereen Hevoset-messuilla lauantain viimeisenä ohjelmana.

Ratsastajana oli Krista Moisio hevosellaan Lady Jacqueline Kanerva näytti, miten treenaa omat hevosensa päivittäin.

Lady Jacqueline suhtautui paikkoihin rennosti, joten se sai aloittaa suoralla uralla reippaassa käynnissä. Ja sitten kevyessä ravissa. Oleellista oli saada hevonen liikkumaan jaloistaan niin reippaasti, että se alkaa tulla hyvälle ohjastuntumalle. Energia tarvitaan, että heti alusta hevonen saadaan asettumaan kulmissa ulko-ohjan tuella.

Alun ravi saa olla lähinnä hölkkäämistä, että hevonen saa lihaksensa lämpimiksi. Lady Jacqueline ei ollut alussa vetreimmillään, ja päärooli oli sen saamisessa nopeaksi jalalle.

On tärkeää, että hevonen lähtee alusta asti saman tien pohkeesta.

On tärkeää, että hevonen lähtee alusta asti saman tien pohkeesta, startaten takajaloista selän läpi tuntumalla, niin että kulmissa pääsee pehmeästi asettamaan. Heti alussa voi työskennellä pienen avotaivutuksen kanssa, Kanerva korosti.

”Asetat, taivutat ja ravi säilyy sujuvana. Ulko-ohjan tuntuma säilyy, ratsastetaan sisäpohkeella”, Kanerva neuvoi.

Alussa voi tehdä myös loivia väistöjä ja siirtymisiä ravin ja laukan välillä.

”Laukassakin ajatus avosta, että tulee tunne, että hevonen on suora. Käytä jalkaa rytmissä, niin että se laukkaa reippaammin. Pyöritä laukkaa, ja jos tulee tunne, ettei se mene eteen, mene muutama askel rohkeammin”, Kanerva neuvoi.

Raviin siirtyminen piti tehdä ulko-ohjalla ja suoralla kaulalla.

”Ja pehmeät kädet, niin että se pystyy lähtemään heti ravaamaan kohti ohjaa, tasaiselle tuntumalle!” Kanerva muistutti.

Käyntiä pitää muistaa harjoitella. Hevosen tulee kootessa lyhentyä kropasta, mutta sen tulee liikkua silti rennosti eteenpäin. Hevonen haluttiin niskasta vähän ylös, ilman että askel kuitenkaan lyhenisi.

Lisätessä käynnissä taas käynnin ja kaulan pitää venyä, nenän tulla eteen. Enemmän raamia, sanovat saksalaiset.

Laukka aloitettiin Lady Jacquelinen kanssa kootussa laukassa, yhä edelleen tärkeää oli saada hevonen eteenpäin tekemällä siirtymisiä askellajin sisällä. Samalla kun koottiin, hevosta pyydettiin sisäpohkeella lyhyemmäksi. Helpointa on aloittaa ympyrällä ja siirtää sama työ suorille, ensin pitkille sivuille ja sitten keskihalkaisijalle. Siellä se on hyvä keino harjoitella pysähdyksiä ajatellen.

Kanerva huomautti, että etenkin tammojen kanssa pitää varoa puristusta. Usein pitämällä oman jalan rentona ja naputtelemalla raipalla saa paremman reaktion, joka ei tee hevosta happamaksi. Lyhentää ei pidä liikaa, mutta hevonen pitää saada jaloistaan nopeammaksi. Kokoamista ei pidä tehdä montaa kymmentä metriä, vaan tärkeää on tehdä toistoja ja saada hevonen toimimaan niissä nopeasti.

”Jos hevonen häviää avuilta, pyydät sen peräänantoon, ratsastat takajalat nopeiksi, teet paljon siirtymisiä ja kokoat sitä vähän kulmissa”, Kanerva kehotti.

Sitten alettiin siirtyä jo sulkuihin. Ne piti työskennellä läpi, kontrolloiden ja pyöreänä.

Aivan loppuverryttelykin tehdään huolella: venyttämällä ja jumppaamalla tuntumaa kohden.

Taukoja pidettiin useampia. Ravia ratsastettaessa katsottiin taas alussa, että energia on sellainen, jossa voi asettaa, taivuttaa ja tehdä puolipidätteen. Ulko-ohja ja pohkeet muistuttavat, että hevonen ei saa esimerkiksi volteilla pudota alas, vaan sen tulee kantaa itsensä.

”Voltilla sisäohja näyttää kevyesti suuntaa, ja sanot molemmilla pohkeilla ylämäkeen!” Kanerva muistutti.

Loppupuolella klinikkaa tarkistettiiin, kantaako hevonen itsensä oikein. Kun ohjista päästää, sen pitää jäädä oikeaan asentoon, eikä se saa jäädä roikkumaan ohjalle, muuten se ei ole kantanut itseään oikein. Istunta auttaa hevosta ymmärtämään koska pitää kantaa itsensä, milloin haetaankin eteen alas venytystä ohjaa kohti.

Lisäksi tehtiin muutamat lisäykset, niissä oleellista oli se, että hevosen takajalat saatiin nopeiksi siirtymisessä.

Aivan loppuverryttelykin tehdään huolella: venyttämällä ja jumppaamalla tuntumaa kohden.

Samoja asioita Kanerva kertoi tekevänsä koko ajan kaikilla hevosillaan viisivuotiasta GP-hevosiin.

”Vanhoilla mukaan sisällytetään myös piaffia ja passagea. Yleensä samana päivänä ratsastan aina joko enemmän ravia tai enemmän laukkaa. En tee joka päivä kaikkea”, Kanerva kertoi.

Plussan muut jutut:

  • Maailmancup maailman ykköselle
  • ”Noita-akka” jyräsi jälleen
  • Mikael Forstén keskeytti Göteborgin kisat
  • Verdin paluu Opglabbeekissa, joukkuetulokset jäivät kehnoiksi
  • Hyvä kvartaali
  • Urmas Raag ja tekemisen meininki
  • Demand hirnumalla voittoon

Eikö sinulle tule vielä RatsastusPLUS vaikka olet Hevosurheilun tilaaja?

Saat tämän verkkolehden sähköpostiisi kirjautumalla osoitteessa http://ratsastusplus.hevosurheilu.fi/. Kirjautumiseen tarvitset asiakasnumerosi, jonka saat paperilehtesi osoitekentästä tai digitilaajana esimerkiksi laskusta.

Hevosurheilun asiakaspalvelu on myös iloinen voidessaan auttaa kirjautumisessa. Soita 020 760 5300 toimistoaikaan 9-16 tai lähetä sähköpostia: tilaukset@hevosurheilu.fi.

Toivotamme hyviä lukuhetkiä ratsastusjulkaisujemme parissa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi