Ponimummon talossa ja muita tarinoita äitienpäivän alla
Keskiviikon Hevosurheilussa kerrotaan, kuinka kouluratsastaja Ville Vaurio, 32, kaartaa autollaan ponimummon taloon. Näin hän kutsuu äitiään Johanna Vaurio-Teräväistä.
”Vipeltäminen” on yhtä kuin issikkaratsastus, äidin uusi intohimo, johon hän on poikaansa turhaan yrittänyt houkutella. Vastaus on ollut ei. Ja ”ei” on vastaus myös pyyntöön saada kuvata kansainvälistä kouluratsastajaa täydessä töltissä talon ohi menevällä hiekkatiellä.
Nyt on Valjärventiellä Nurmijärvellä issikoiden aika, koska ne nyt vaan ovat kerta kaikkiaan ylimaallisen upeita eläimiä. Aika pitkään meni myös shettisten kanssa, ja niistä eläimistä Villekin tietää yhtä ja toista.
Onhan se nyt aika hienoa, tähdätä MM-kilpailuihin perheen omasta oriista teetetyllä omakasvatilla.
Niin tekee Linda Lampinen, 15-vuotias matkaratsastaja Jämsänkoskelta.
Hänen äitinsä Tanja Lampinen kuvaa La Esperanzaa ihannematkaratsuksi: sillä on isot liikkeet, se on rauhallinen ja se syö, juo ja palautuu hyvin. Ja on kauniskin. Ainoa murhe on herkkyys lannehalvaukseen, mikä pitää ottaa tarkasti huomioon ruokinnassa, matkustamisessa, treenissä ja kilpailemisessa.
Eläintenkouluttaja ja kouluratsastusvalmentaja Nina Könönen järjestää etänä ratsastusvalmennusten lisäksi myös muun muassa niin sanottuja arkikäsittelytunteja, kuten lastauskoulutusta. Hän painottaa opetuksessaan klassisen kouluratsastuksen ja maastakäsittelyn periaatteita.
Könösen kokemuksen mukaan asiakkaita epäilyttää eniten se, miten he saavat tekniikan toimimaan. Mitä jos netti pätkii tai kuuloke mykistyy kesken kaiken?
Suurin huolenaihe ei kuitenkaan yleensä ole se, että oma tunti menisi tekniikan pettäessä pilalle, Könönen huomauttaa.
”Suomalaiseen tapaan asiakkaat pelkäävät eniten sitä, että minua alkaa ärsyttää, jos he sähläävät tekniikan kanssa”, hän hymähtää ja vakuuttaa, ettei ärsyynny.
SIltakorpi-Jankarin kotitallilla Saksassa kaikki toimii vanhaan malliin.
”Saksassa on meidän elämä. Sanotaan, että Suomen vaelluksen jälkeen on mukava olla taas huudeilla”, Elmo Jankari myhäilee. Hän antoi neljän tähden kilpurinsa Soraya-tamman Tuisku Lambergille ratsastukseen.
Tiina Ahlqvist on tehnyt pitkän uran niin talliyrittäjänä kuin kirjanpitäjänäkin, ja tuntee suomalaisten hevosyrittäjien kompastuskivet ja helmasynnit.
”Vuosikymmenien kuluessa olen huomannut, että kun perinteinen hevosmiestaito vähenee, nousevat myös kulut. Valitettavasti kokeneita hevosihmisiä ei aina arvosteta, vaan henkilön arvostus saattaa muodostua esimerkiksi somenäkyvyyden perusteella”, hän arvelee.
Ahlqvist painottaa ennaltaehkäisyn tärkeyttä hevosten hoidossa. Vaivojen hoito tulee erityisen kalliiksi, jos hevosen pitäisi olla tuottava.
”Ratsastuskoulussa hevosen pitäisi olla koko ajan töissä eikä klinikalla. Hevosenpito on kokonaisvaltainen taito, joka tallin managerilla pitäisi olla hallussaan.”
Kaikki puutiaiset ovat punkkeja, mutta kaikki punkit eivät ole puutiaisia. Me olemme tällä kertaa kiinnostuneita puutiaisista, persusta eli Ixodes persulcatusista, joka aiheuttaa aivokuumetta ja Ixodes ricinuksesta, josta voi saada borrelioosin. Niin hevosihminen kuin hänen hevosensakin. Kummatkin inhottavia sairauksia.
Uroksista ei ole harmia, ne eivät aikuisina syö mitään, eivätkä naaraatkaan syö kuin kerran elämässään.
Tässä oli maistiaispala keskiviikon 4.5. Hevosurheilusta. Mitä jos panisit tilaten joka keskiviikkona ilmestyvän joka-hevosihmisen tuhdin lukujärkäleen muutamalla roposella täältä? On hintansa väärti!
