Ratsastus poistuu 5-ottelusta Pariisin jälkeen
5-ottelu sai negatiivista julkisuutta Tokiossa, mutta se ei kuulemma ole syy ratsastuksen poistumiseen lajista. UIPM

Ratsastus poistuu 5-ottelusta Pariisin jälkeen

Modernin 5-ottelun kansainvälisen lajiliiton UIPM:n etäkokouksessa kansallisille lajiliitoille kerrottiin, että ratsastus tulee poistumaan modernista 5-ottelusta Pariisin olympialaisten jälkeen.

Päätös tullaan tekemään force majoure -syihin vedoten ilman lajin kongressin päätöstä, koska vuoden 2028 olympialaisten lajeista Los Angelesissa päätetään aivan pian. Pariisin olympialaisiin ratsastuksen sääntöjä kehitetään yhdessä hevosystävällisemmiksi ja turvallisemmiksi. Asiasta Hevosurheilulle raportoi Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliiton varapuheenjohtaja Riina Pitkänen.

Hän kertoo, että UIPM:N mukaan perusteet ratsastuksen poistamiselle eivät ole eläinsuojelulliset tai edes lajin imagoon liittyvät.

”Meille kerrottiin, että syynä eivät ole tapahtumat Tokiossa, vaan lajia on analysoitu pitkään ja se on koettu ongelmalliseksi. Siihen on vaikea saada hevosia, ja samasta syystä on vaikea löytää kilpailujärjestäjiä. Hevosia kilpailuihin on jouduttu tuomaan jopa maiden rajojen ulkopuolelta. Kun harjoitteleminenkin on kallista, ratsastus nähdään suurena esteenä lajin kasvulle. Lisäksi nähdään, että nykytilanne, jossa hevoset arvotaan, ei ole kilpailijoille reilu”, Pitkänen kertoo.

Ratsastuksen korvaavaa lajia ei ole vielä päätetty, mutta Pitkänen ei usko, että se voisi olla pyöräily, sillä kilpailu on siirtymässä tiiviiseen 1,5 tunnin formaattiin. Kokouksessa uudeksi lajiksi oli useita ehdotuksia.

Pitkäselle UIPM:n päätös tuli puun takaa, vaikka hän tiesi, että Saksa oli ehdottanut ratsastuksen poistamista 5-ottelun lajeista. Yleisesti odotettin, että päätöksiä tehtäisiin vasta marraskuun lopussa lajin kongressissa, mutta kansainvälisen liiton hallitus ottikin asiassa ison roolin.

"Onhan tässä sulateltavaa. Emme tiedä, mikä korvaava laji tulee olemaan, enkä tiedä, miltä 5-ottelu näyttää tulevaisuudessa", Pitkänen sanoo.

"Mutta ymmärrän kyllä perusteet. Ratsastus on kallein laji, joten siinä on pointti. Mutta... en ole ikinä, koskaan, ajatellut 5-ottelua ilman ratsastusta. Sillä on tosi pitkät perinteet, ja ratsastus on selkeästi mukana taitolajina", hän miettii.

Artikkeliin lisätty lisää Riina Pitkäsen kommentteja 4.11. kello 15.15.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi