Ravisukuinen estemestari

Äänenkantaja on ehtaa ravisukua, mutta se on myös tavannut Peder Fredricsonin, yhden maailman ykkösratsastajista. Se oli vuonna 2017, kun ruuna oli mukana Helsinki Horse Show´ssa ”Legendat Areenalla” -näytöksessä. Äänenkantajaa tarjottiin silloin ratsuksi Fredricsonille.”Mutta hän sanoi, että ’too small’, liian pieni. Äänenkantaja meni sitten Pekka Larsenille, ja hän kyllä tykkäsi siitä”, Äänenkantajan silloinen omistaja Paula Ranta-aho muistelee. . Pieni Äänenkantaja onkin, poniksi mitattu. Sen kasvattaja on nimellisesti Sirpa Lindroos, mutta oikeasti se on hänen tyttärensä Laura Lindroosin kasvatti.Kaikki alkoi oikeastaan 1990-luvun alussa, kun 7-vuotias pikku-Laura oli diabeteksen takia sairaalassa, ja hänen vanhempansa halusivat reipastuttaa tyttöä lupaamalla hänelle hevosen, jota tämä oli ehtinyt toivoa koko pienen elämänsä ajan. Kun tytär pääsi kotiin, lupaus piti lunastaa. Ponejakin käytiin katsomassa, mutta lopulta päätettiin ostaa naapurikylästä Juhani Mäkelältä vanha, pieni suomenhevostamma Muiston-Liisa (Muisto – Erilo).”Vanhempani ajattelivat, että ostetaan vanha hevonen, niin se kuolee siitä pois ja mun hevosinto laantuu”, Lindroos hymähtää.Mutta toisin kävi. Tamma ehti tehdä vielä muutaman varsan Lindrooseille, ja lapsi innostui niin, että ryhtyi hevosalalle ja perusti myöhemmin Häijään oriaseman. . Äänenkantajan emä, jeviiriläinen Lissun Missi syntyi vuonna 1994. Jeviiri oli ravihevonen, mutta paljon hyviä ratsuja jättänyt, muun muassa V.P. Jehun ja Willin Oskarin. Se on myös emän isä Hessin Leeville.”Se ori oli kuin kissa! Mukava ori, urheiluhevonen”, Lindroos kuvaa Jeviiriä. Sekä Muiston-Liisa että Lissun Missi olivat pienikokoisia, mutta siinä kun emä oli ennemmin iso hevonen lyhyillä jaloilla, oli tytär ponimaisempi. Lissun Missillä oli kaksi täyssisarta, joista Kefiiri teki uraa raviradoillakin, mutta Mätky tuli tunnetuksi kansallisilta kouluradoilta. Se oppi hyvin kaikki vaativan B:n asiat, ja teki esimerkiksi hienot laukkapiruetit.Lissun Missi oli koko ikänsä Lindroosilla kotohevosena, puskaratsuna ja tekemässä varsoja. Hyviä harrastehevosia se teki, ja vanhin, hiltolainen Parsa, oli tähtiaikainen.Kaikkiaan Lissun Missu teki Lindroosille 7 varsaa. Parsan jälkeen Lindroosin tärkein tavoite oli saada tammavarsa jatkamaan samaa sukua, mutta siinä onni ei ollut myötä. . Lindroos oli vain 9-vuotias, kun Lissun Missi syntyi, eikä tyttö sille alkuun pärjännyt, vaan tamma kuljetteli pientä omistajaansa 6–0. Kelpo käyttöhevonen siitä silti tuli.”Mäkelän Villelle ja Juhanille se meni ajo-opetukseen ja oppi siellä hevosen tavoille. He kertoivat, että rekka tuli vastaan heti ensimmäisillä kerroilla, kun oltiin yksin ajamassa, eikä se sanonut siitä mitään. Itsepäiseksi se jäi, mutta siitä tuli minun elämäni hevonen”, Lindroos kertoo.Oreja valitessaan hän halusi käyttää vähän harvinaisempia sukulinjoja, joista ei ole jälkeläisiä joka pihassa.Äänenkantajan isä on Sikko (Ero-Ralli – Vokker), Juhani Pietiläisen ja Risto Tupamäen ori. Pietiläinen kertoo ostaneensa sen puolivuotiaana, ja Tupamäki tuli mukaan kimppaan. Ori oli heillä koko ikänsä.”Oikein hyvä muisto on siitä hevosesta. Vaikka se ei ihan kuningas ollutkaan, se oli tosi yrittävä hevonen. Kun olisivatkin kaikki hevoset järjestäin sellaisia. Ja kuninkuuskilpailuhevonen se oli, eivätkä sinne kaikki hevoset pääse. Aina kun se meni ravia, se tuppasi pärjäämään”, hän kertoo. ”Hienoluontoinen, oikein iloinen hevonen. Kaunis ja kiltti. Harvoin on sellaisia.”Varsoja jäi 79, ja niistä Vilma Lyydia ja Fortunatar juoksivat kuningatarkilpailussa. Ratsupuolella Äänenkantajan lisäksi tärkeä on viime syksynä lopetettu Viisikko, joka nousi Helkky Ylösen kanssa koulukärkeen.Pietiläinen kertoo, että Sikko oli nuorempana vähän arka, ja kaikkiaan herkkä hevonen.”Hellä ajaa, kuin lämminverinen. Kaikki me siitä tykättiin”, hän sanoo. . Äänenkantaja meni Tupamäille ajo-opetukseen, ja siihen oltiin tyytyväisiä. Lindroosin käteen se ei kuitenkaan sopinut.”Se vei mua pitkin teitä ja oli ihan suuton”, hän huokaa.Nykyinen omistaja Liisa Sassi-Päkkilä miettii, että ruuna varmaankin reagoi voimakkaasti takaa tuleviin ääniin.Hän itse on osallistunut sillä muutaman kerran hiihtoesteratsastukseen, ja kun takana tuli lumilauta ja korvahuput olivat unohtuneet, oli hänenkin hypättävä alas ja pysäytettävä hevonen maasta, koska se juoksi aivan pakokauhuisena.Kun Lindroosin keinot eivät riittäneet Äänenkantajalla ajamiseen, hän antoi sen ensin olla laitumella ja tarjosi sitten ratsuksi. . Paula Ranta-aho ja Annika Peisa ovat sisarukset, joista Peisa opiskeli ratsastuksenohjaajaksi ja Ranta-ahokin on kokenut ratsastaja. Peisa tarvitsi opintoja varten nuoren hevosen, mitä etsittiin ilmoituksella netissä. Sitä kautta löytyi Äänenkantaja.”Pyydystettiin se laitumelta, katsottiin ja todettiin, että kivalta näyttää”, Ranta-Aho kertoo.Äänenkantaja lähti heidän mukaansa Sastamalasta Paraisille. Kotona kävi ilmi, että se on hyvin, hyvin, hyvin herkkä hevonen.”Se oli alusta asti valtavan kiltti, mutta valtavan herkkä hevonen. Vaikka meillä on ollut paljon nuoria puoliverisiäkin, on Ändi ollut kaikista herkin. Kun satulasta kuului pienikin ääni, se laittoi hännän koipien väliin ja juoksi kuin hullu”, Ranta-aho kertoo.Ja jos kerran maiskautti, hevonen juoksi 5 minuuttia pysähtymättä. Aika nopeasti ruuna saatiin silti tasaantumaan. Sen kanssa lähdettiin pian maastoon, ja metsä oli elementti, jossa se oli rennoimmillaan. 6-vuotiskesällä kilpailtiinkin menestyksekkäästi, ja ruuna esitti heti lahjakkuutta.”Se innostui esteistä valtavasti, ja oli alusta asti rohkea ja tosi varovainen. Mutta se ylihyppäsi paljon, ja halusimme olla sen kanssa varovaisia, että emme pilaa sen itseluottamusta”, Ranta-aho kertoo.Projektiksi pikkuruuna oli ostettu, ja noin 1,5 vuoden jälkeen sille lähdettiin etsimään uutta kotia.”Ajateltiin, että mitä me kaksi aikuista ponilla tehdään, ja miksi pidettäisiin sitä meidän kolmoshevosena, kun se voi olla jonkun ykköshevonen?” Ranta-aho perustelee.Hän ei hämmästynyt yhtään siitä, että Äänenkantajasta tuli myöhemmin estemestari.”En hetkeäkään. Se tuntui siltä, että siltä ei ponnu lopu. Ja se oli niin varovainen”, hän sanoo.Äänenkantaja meni ensin Helsinkiin sinne HIHSin väliaikanumeroon, ja sieltä se jatkoi Siikajoelle uusille omistajilleen Titta Tyyskälle ja hänen yläasteikäiselle tyttärelleen Annille. Heillä ruuna oli kuitenkin lopulta vain puolisen vuotta.”Anni tykkäsi siitä kovasti. Käytiin treeneissä ja maastossa, ja Ändi oli hirveän kiltti hevonen”, Titta Tyyskä kertoo.Isommilla esteillä Äänenkantaja osoittautui kuitenkin liian nopeaksi.”Ei se mitään tyhmyyksiä tehnyt, ja Anni olisi sen halunnut pitää, mutta todettiin sillä hetkellä hänelle liian haastavaksi hevoseksi sillä hetkellä. Se oli myös äärimmäisen herkkä hevonen, ja ajattelimme, että etsitään sille osaavampi kuski. Liisahan sitten auttoi etsimään meille uuden hevosen”, Tyyskä kertoo. . Oli kevättalvi 2018, ja Äänenkantaja oli kääntynyt 7-vuotiaaksi, kun Tyyskä soitti Turkan Ratsurinteelle ja kertoi, että hänellä olisi heille hieno suomenhevonen myytävänä. Hän tiesi, että Sassi-Päkkilä oli osaava ratsastaja, joka tykkäsi vauhdikkaista hevosista ja suomenhevosista. Äänenkantaja oli kumpaakin.Ensimmäiseen puheluun Sassi-Päkkilä kuitenkin vastasi, että hevosia on jo hirveästi ja enempää ei tarvita. Mutta sitten kun hän näki videon Äänenkantajasta, hän ajatteli, että onpa näppärän näköinen, ja paljon samaa kuin hänen aiemmassa SM-hevosessaan Vekjatuksessa. Olihan sitä lähdettävä katsomaan, oli se otettava mukaan kokeiluun ja sitten se oli ostettava.”Se tuntui heti itselle mukavalta”, Sassi-Päkkilä hymyilee. Laukassa oli kyllä tekemistä. Ranta-Aholla ja Peisalla oli mennyt alussa kokonainen pitkä sivu sen saamiseksi laukkaan, ja talven aikana laukka oli ottanut takapakkiakin, kun jalka ei pitänyt ulkokentällä.Mutta siitä yhteistyö sitten lähti. Sassi-Päkkilä ratsasti ja kehitti hevosta ensin itse, ja sitten pikkuhiljaa hän alkoi antaa sitä osaavimmille tuntilaisillekin perheen ratsastuskoulussa.”Kyllähän se oli niin herkkä, että jos vain maiskutit, se säikähti. Mutta ennemmin otan sellaisen suomenhevosen, joka on kevyt ja herkkä kuin sellaisen, joka ei reagoi mihinkään”, hän sanoo.Heti maaliskuussa 2018 hypättiin ensimmäinen yhteinen startti, ja jo samana syksynä kilpailtiin Ypäjällä nykyinen Samuli GP 100+105-radoilla sijoittuen kolmanneksi. 2019 hypättiin ensimmäisen kerran SM:t. Vuonna 2020 ne jäivät väliin ratsastajan käden murtumisen takia, ja sitten 2021 ja 2022 tulivatkin jo mestaruuskullat. Koko ajan ruuna on myös paiskinut töitä ratsastuskoulussa.”Nyt sen varmaan voin tunnustaa, että tämän vuoden ainoat yhteiset hypyt olemme tehneet kilpailuissa. Ändi käy kolme kertaa viikossa maastossa ja se on käynyt myös uimassa. Se on selvästi hyvästä sille”, Sassi-Päkkilä sanoo.Kilpailuita ennen Korpilahtea tehtiin kolmet: yhdet Powerparkissa, kahdet Oulussa.”Ändi on täysin asiakkaiden käytössä. Mutta ei minulle tule koskaan tarve, että minun pitäisi ratsastaa sillä itse, sillä se on niin kiltti ja nöyrä. Ja saanhan minä valita, kuka sillä ratsastaa. Se on niin kivaluonteinen, että kaikki tykkäävät siitä, ja tunneilla meneminen on ollut sen mielelle ja kunnolle hyvä. Voisin kyllä ratsastaa sillä itse, jos haluaisin, mutta minusta tämä on hyvä näin”, hän miettii.Vaikka kilpailuissa ruuna on kuuma ja menossa, se on tunneilla rento ja aina oikein päin. Paitsi ei nyt missään leikkitunneilla, joita se menee myös.”Jotain peiliä ja talli palaa. Kaikkein vauhdikkaimpia leikkejä, kuten viestejä se ei mene”, Sassi-Päkkilä kertoo.Laukan kanssa on kyllä tehty töitä, että ruuna on oppinut tulemaan siinä takajaloilleen.”Laukka oli aluksi niin voimaton, että se ei päässyt hyvin kaarteesta ulos, vaan se lähti niistä estettä kohti ja yritti päättää itse. Viime kaudelle vaihdettiin kuolain, mutta nyt sillä on taas kevyempi versio. Nyt se selkeästi ymmärtää, että mua kannattaa kuunnella”, Sassi-Päkkilä miettii. . Viime vuonna kultamitali oli yllätys, tänä vuonna sitä lähdettiin uusimaan.”Ändi on ollut koko tämän kauden niin hyvä. Se on tehnyt tarvittavat luokat, ja se oli valmis mestaruuksiin. Tunnen, että se on nyt vieläkin rohkeampi varmempi kuin edellisinä vuosina”, ratsastaja myhäilee.Myös verryttely on ytimekäs. Selkään 10 minuuttia ennen starttia ja sitten otetaan ne hypyt, jotka tarvitaan. Ruuna on aika rauhallinen, kunnes kuski ottaa ohjat käteen. Sitten se tietää, mitä tehdään: yli, puhtaasti ja nopeasti.”Kyllä siinä nämä kaikki ominaisuudet oli, kun se tuli meille, mutta se ei ollut aluksi niin vastaanottavainen. Nyt se toimii kuin ajatus”, Sassi-Päkkilä kiittää..r. Äänenkantaja.s. 2011Sikko – Lissun Missi, JeviiriOm. Turkan Ratsurinne AyKasv. Sirpa LindroosSuomenhevosten estemestari 2021 ja 2022 Liisa Sassi-Päkkilän kanssa

Ravisukuinen estemestari

Aiheeseen liittyvää