Ruosteen Rossetti palasi radoille
Rossetti palasi radoille hyvällä tuloksella.Kuva: Outi Räisänen

Ruosteen Rossetti palasi radoille

Ratsukko ylsi Hagenissa heti omaan ennätystulokseen GP:ssä.

Hagenissa, Saksassa, kilpailtiin maanantaina kouluratsastuksen grand prix, jossa oli mukana Suomen MM-joukkue-ehdokkaita. Henri Ruoste teki paluun kansainväliselle tasolle vuoden 2019 EM-ratsullaan Rossettilla. Ratsukko oli luokan neljäs omalla ennätystuloksellaan 73,587 prosenttia. Rossetti on kilpaillut edellisen kerran reilu vuosi sitten samaisella Hagenin kentällä ja sai nyt myös tärkeän MM-kvaalituloksen.

Myös Emma Kanerva onnistui GP-tasolla tänä vuonna debytoineella Mist of Titaniumilla. Ratsukko sijoittui kuudenneksi tuloksella 72,196 prosenttia. Stella Hagelstam kilpaili vasta toisessa kilpailussaan uudella Mount St John Kom Fairy Talella. Hän sai FWB-tammalla 66,130 prosentin suorituksellaan ensimmäisen MM-kvaalituloksensa.

Myös Anna Tallberg ja Grevens Zorro olivat luokassa mukana, tulos oli 63,543 prosenttia.

Luokan kolme ensimmäistä sijaa menivät Tanskaan. Andreas Helgstrand voitti Jovianilla ja oli toinen Queensparks Wendyllä, ja Daniel Bachmann Andersen ja Zippo M.I. olivat kolmas. Luokan 15 parasta ratsukkoa jatkaa tiistaina grand prix specialiin.

Kouluratsastustulokset 13.6. Hagen, Saksa
CDI3* FEI Grand Prix. Lähti 38, sijoittui 10.
1) Andreas Helgstrand – Jovian, DEN 76,348%
2) Andreas Helgstrand – Queenparks Wendy, DEN 74,370%
3) Daniel Bachmann Andersten – Zippo M.I. DEN 73,957%
4) Henri Ruoste – Rossetti 73,587%
…6) Emma Kanerva – Mist of Titanium, FIN 72,196%
…22) Stella Hagelstam – Mount St John Kom Fairy Tale, FIN 66,130 %
…32) Anna Tallberg – Grevens Zorro, FIN 63,543%

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi