Seppo Laine: Ratsastajan vastuuta kenttäratsastuksessa ei saa unohtaa

Laine on toiminut päätuomaristossa tänä vuonna niin Badmintonissa kuin junioreiden ja nuorten EM:issä Hartpuryssa. Ensi vuodeksi hänet on kutsuttu kolmihenkiseen Ground Juryyn Euroopan mestaruuksiin Le Pin Au Harasiin Ranskaan.Turvallisuuden lajissa muodostavat esimerkiksi säännöt, kilpailuolosuhteet, toimihenkilöt, turvavarusteet, esteiden turvallisuusmekanismit, pohjat ja ratojen suunnittelu. Samalla iso vastuunsa on koulutuksella, valmentajilla ja urheilijoilla. Kenttää pitää kilpailla hevosilla, joille laji sopii, eikä sitä tule epätoivoisesti mennä sillä hevosella, joka ratsastajalla sattuu olemaan. Ratsastajan on treenattava oikein ja hänen on tiedettävä, mihin osallistuu. Myös radalla on osattava tehdä oikeat ratkaisut niin, että turvallisuus ei heikkene.Onnettomuudet vaikuttavat suuresti myös lajikuvaan. Kun vanhastaan jonkin asteiset onnettomuudet kuuluivat lajiin, nyt niitä ei haluta.”Tosin vieläkään se ei ole niin paha, jos ratsastaja putoaa. Mutta sitä yleisö ei hyväksy, jos hevonen törmää esteeseen, menee ympäri ja lähtee ontuvana pois”, Laine toteaa. Laineen oma ensimmäinen SM-mitali on vuodelta 1979. Silloin oli sentään jo kypäräpakko, mutta eiväthän sen aikaiset kypärät liikoja suojanneet. Turvaliivejä ei ollut keksitty, ja ratsastaja sai kesken radan pudota ja hevonen sai kaatua, kunhan se ei tapahtunut estealueella. Kerran niinä aikoina Laine ratsasti Niinisalossa niin, että hevonen törmäsi mäntyyn ja tuntui pyörtyneen. Hetken se ravisteli itseään, mutta kun se vaikutti taas normaalilta, matka jatkui kohti seuraavaa kiinteää estettä. Nykyään vastaavasta seuraisi keskeyttäminen ja eläinlääkärin tarkastus.”Eihän silloin esteilläkään vaadittu kypärän kiinnittämistä, joten jos kypärä lähti kesken matkan, ratsastaja tuli paljaspäisenä maaliin”, Laine hymähtää.Myös sen ajan esteet olivat erilaisia kuin nyt. Niissä ei ollut rikkoutuvia osia, eikä pyöristettyjä materiaaleja suosittu. Kaikkiin ratojen tehtäviin ei edes ollut olemassa sujuvaa ratkaisua. Kenttäkilpailun historian FEI esittää pähkinänkuoressa seuraavasti: 1800-luvulla se alkoi ketunmetsästyksestä, 1900-luvulla mentiin armeijavaltaisesti ja 2000-luvulla urheilu muuttui mittaamattomasti.Viime vuosituhannen puolella käytössä ollut pitkä formaatti sisälsi koulukokeen, kestävyyskokeen ja estekokeen. Kestävyyskoe oli jakautunut kolmeen osaan: kahteen matkaosuuteen, steeplechaseen eli risuestelaukkaan ja maastoestekokeeseen.Laine huomauttaa, että risuestelaukassa oli omat hyvätkin puolensa: hevoset saivat lihaksistonsa varmasti auki ennen maastoestekoetta ja jokaisella ratsastajalla oli myös ymmärrys siitä, että hevosilla on tehtävä kunnollista laukkatreeniä. Hän painottaa, että laukkaamisen tulee kuulua kaikkien kenttähevosten treeniohjelmaan nykyäänkin ja myös turvallisuuden takia.Uusi lyhyempi formaatti esiteltiin olympialaisissa vuonna 2004. Siinä ei ollut matkaosuuksia eikä risuestelaukkaa. Samalla radat alkoivat muuttua, kun tarvittiin radanrakennuksen keinoja laskemaan vauhteja maastossa, jonne lähdettiin aiempaa vireämmillä hevosilla. Maastokokeen painoarvo haluttiin myös säilyttää merkittävänä.Laine miettii, että turvallisuuden nostamiseksi tehtiin paniikkireaktio, ja muutoksia tehtiin paljon ja lyhyessä aikaa. Tarkoitus oli hyvä, mutta ihan täysin ei heti onnistuttu. Yhdessä vaiheessa loivat, nousevat esteet hyvine maalinjoineen saivat aikaan sen, että hevoset pystyivät hyppäämään melkein mistä vain, ja alkoi tuntua siltä, että unohdettiin ratsastajan taitojen merkitys turvallisuuden parantamisessa.”Siitä on nyt tultu takaisin”, Laine sanoo. ”Ratamestari ei saa tehdä töitä ratsastajan puolesta, vaan haasteitakin saa olla. Mutta radat pitää vaikeuttaa asteittain”, hän selittää.Esteet kapenivat, ja linjat vaikeutuivat. Nykyään radoilla on selviä kysymyksiä, joihin hyvässä suorituksessa vastataan oikein. Viimeisen kymmenen vuoden aikana maastoesteisiin on otettu laajasti käyttöön MIM-systeemit, joiden ansiosta osassa esteistä esteen rakenne antaa periksi, jos hevonen osuu siihen liian kovaa.”Tekniikalla on vältetty monta rotational-fallia, eli tilannetta, jossa hevonen menee ympäri ja mahdollisesti kaatuu ratsastajan päälle”, Laine kiittää.Myös muita tärkeitä keksintöjä on tehty. On tullut turvajalustimet, ja kypärät ovat koko ajan turvallisempia. Radalla perinteinen turvaliivi on pakollinen, ja yleensä ratsastajat käyttävät sen lisäksi myös paukkuliiviä. Pelkkä paukkuliivi ei kuitenkaan riitä, koska se suojaa vain silloin, kun ratsastaja irtoaa satulasta tarpeeksi paljon. Siksi siitä ei ole välttämättä hyötyä tilanteissa, joissa hevonen kaatuu tai ratsastaja jää hevosen ja esteen väliin. . Yksi keino parantaa turvallisuutta on tuomariston velvollisuus antaa varoituskortteja vaarallisesta ratsastuksesta. Niitä jaetaan suhteellisen paljon ja kaiken tasoisille ratsastajille.Kortti annetaan sääntöjen mukaan silloin, kun kilpailija tahallaan tai tahattomasti epäpätevän toiminnan takia altistaa itsensä, hevosensa tai jonkun muun suuremmalle vaaralle kuin kilpailun luonteeseen ja tasoon aivan olennaisesti kuuluu.Tuomaristolla on myös oikeus ja velvollisuus estää ratsukkoa starttaamasta maastoradalle, mikäli on syytä vakavasti epäillä urheilijan kykyä hallita hevonen siellä. Tätäkin käytetään.”Puolassa eräs ratsukkoa sai koulusta 39 prosenttia. Meno oli niin hurjaa, että emme päästäneet häntä jatkamaan”, Laine kertoo. Myös sääntöjen kvaalijärjestelmä ohjaa ratsastajia sopiviin luokkiin, ja tässä auttaa myös viime vuosina luotu Horse Index -systeemi, joka antaa tulosten perusteella värikoodin, mihin ratsastaja on oletettavasti valmis. Ratsastajan ja hänen valmentajansa on silti tiedettävä, ollaanko valmiita seuraavalle tasolle vai ei. Ennen tason nostamista edellisen tason pitää olla vakiintunut, eivätkä radat ole saaneet mennä läpi onnella. Tällä varmistetaan, että ratsukko ei altistu suuremmalle riskille kuin mikä kilpailun luonteeseen kuuluu.Laine kertoo, että tiukasta valitsemisjärjestelmästä huolimatta Badmintonissa oli paljon hevosia, jotka väsyivät radalla ylämäkiosuuden jälkeen.”Osa ratsastajista osasi palauttaa hevosensa paremmin kuin toiset ja ottivat väsymyksen huomioon lähestymisissä. Osa taas ratsasti siinäkin vaiheessa kuin ensimmäiselle esteelle freshillä hevosella, vaikka viiden tähden kilpailussa hevonen on siinä vaiheessa rataa ainakin henkisesti hetkellisesti väsynyt”, Laine kertoo.Maanmuodot pitääkin osata ottaa huomioon ratsastusta suunniteltaessa. Laine kertoo, että hevosten väsymystä näkyi myös Hartpuryssä ikäluokka-EM:issä, jossa oli mäkinen maasto.”Meillä on niin paljon liian flättejä (tasaisia) maastoratoja, vaikka lajiin kuuluvat ylä- ja alamäet”, Laine miettii. . Kenttäratsastuksessa järjestetään lyhyitä ja pitkiä kilpailuita. Pitkät ratsastetaan aina kolmen päivän aikana, lyhyet yleensä joko yksi- tai kaksipäiväisinä. Pitkissä kilpailuissa maastorata on selvästi pidempi kuin lyhyissä. Laine toivoo maailmankuulun ratamestari Eric Winterin tavoin, että muutokset radan kulussa tason vaihtuessa olisivat harkittuja, eikä pitkään kilpailuun ainoastaan lisätä joitain esteitä.Samalle tasolle merkityillä kilpailuilla ei myöskään saisi olla kovin suuria tasoeroja, jotta ratsukoille ei tulisi yllätyksiä radalla. On vaarallista, jos ratsukko on mennyt suhteessa helppoja tietyn tason kilpailuita ja sitten hän erehtyykin tekemään luokkanousun vaikeassa kilpailussa.”Esimerkiksi jos on aiemmin ratsastanut pitkää 4 tähteä tasaisella maalla ja minimimitoilla ja sitten tulee mäkiseen Badmintoniin, siinä on kahden tähden ero. Siksi erityisesti pitkät 3 ja 4 tähteä pitäisi aina olla omalla tasollaan”, Laine sanoo.Vaikka paljon tehdään, kaikkia riskejä ei pystytä välttämään, ja onnettomuuksiakin tapahtuu yhä. Luokan taso ei juuri vaikuta, vaan paha onnettomuus saattaa tapahtua niin viiden kuin kahden tähden kilpailuissa. Viime keväänä Badmintonissakin kaatui pari kolme hyvin kokenutta ratsukkoa.”Siihen syynä saattoi olla se, että koronan takia on ollut vähemmän korkeimman tason kilpailuita ja se, että peruutusten takia jonotuslistalta päästiin liian matalilla tuloksilla mukaan”, Laine aprikoi.Jos hevonen ei tunnu kulkevan tai se kieltäytyy radalla, nykyään parhaat ratsastajat jättävät usein leikin kesken siinä vaiheessa. On osa turvallisuuskulttuuria, ettei yritetä henkeen ja vereen kolmeen kieltoon saakka.Yhden hyvän hevosen varassa kilpailevalle ratsastajalle keskeyttämis- tai hiljentämispäätöksen tekeminen voi olla joskus vaikeaa. Jos ratsastajalla on paljon kykeneviä hevosia, ei yhdellä kilpailulla ole niin suurta väliä, vaan hän voi laskea hevosia rauhassa välillä alemmas luokissa ja ottaa isoihin kilpailuihin sen, joka on parhaassa vireessä. Tai voi helpommin myös luopua kyvykkäästä hevosesta, jolla on liikaa ongelmia.Toisaalta ihmiset ovat ihmisiä. Myös huiput tekevät virheitä radalla, ja he tekevät virhearvioita kilpailuiden suhteen.Laine painottaa, että hevosen ja ratsastajan kunto ja myös toimintakyky radan aikana on ratsastajan vastuulla. Ratsastaja ei voi vain ratsastaa ja odottaa, että kyllä tuomari pysäyttää, jos alkaa näyttää huonolta.”Jos se on ajatustapa, ratsastaja ei osaa ikinä keskeyttää. Haluaisin sääntöihin jonkinlaista muutosta nimenomaan tältä osalta, sillä tuomaristo ei usein syystä tai toisesta pysty radan aikana pysäyttämään ratsukkoa. Ja ennen muuta: kuka sen hevosen tuntee paremmin kuin viiden tähden ratsastaja? Jokainen kyllä tuntee, jos hevonen on liian väsynyt, mutta korkeimmallakaan tasolla he eivät välttämättä halua tehdä päätöstä keskeyttää, kun mukana asiassa ovat omistajat, joukkue, ehkä mitalit”, Laine miettii.Maailmalla peli on välillä kovaakin. Somessa tuomareiden reissut vaikuttavat kadehdittavilta, mutta niissä ei näy koko totuus.”Esimerkiksi Adelainessa jury haastettiin oikeuteen, kun lippuvirhe tulkittiin kielloksi. Joillain omistajilla on kilpailuissa suunnilleen lakimies mukana”, Laine hymähtää. . Turvallisuustyötä lajissa tehdään koko ajan, ja onnettomuudet analysoidaan systemaattisesti. Laine miettii, että turvallisuuden parantamisessa on onnistuttu aika hyvin. Kymmenessä vuodessa 2008–2019 kansainvälisten kilpailuiden määrä on noussut 77 prosenttia: 428:sta 738:aan, ja samalla lähtijämäärät ovat nousseet 14 000:sta 21 000:een. Silti rotational-fall-kaatumisten määrä on samana aikana laskenut.”Silti tässä lajissa on riskinsä, jotka täytyy tiedostaa, ja se on myös sidosryhmien ymmärrettävä. Ei formuloissakaan voi sanoa, että tässä ei kukaan kuole koskaan”, Laine sanoo.”Mutta jos me kaikki, valmentajat, ratsastajat, toimihenkilöt ja sääntöjen laatijat kannamme vastuumme ja osaamme arvioida realistisesti oma taitomme, tällä hinollla, haastavalla ja monipuolisella olympialajilla on jatkumo”, hän päättää. .Vaarallinen ratsastus maastoradalla.Hevosen hallinnan menettäminen: hevonen ei tottele pidättäviä tai eteenpäin ajavia apujaEsteiden ratsastaminen liian nopeassa tai liian hiljaisessa vauhdissaToistuvat hypyt liian lä-heltä tai kaukaa estettäUrheilija toistuvasti liikkeen edellä tai takana esteilläUseita vaarallisia hyppyjäKeskittyminen on puutteellista ja reaktiokyky olennaisesti hidastunutSuorituksen jatkami-nen kolmen selvän kiellon, kumoon ratsastuksen tai minkä tahansa hylkäyksen jälkeenYleisön vaarantaminen millä tahansa tavallaRataan kuulumattoman esteen ylittäminenOhittavan urheilijan tahallinen estäminen ja/tai toimitsijoiden ohjeiden noudattamatta jättäminen aiheuttaen vaaraa toiselle urheilijalleVäsyneen hevosen painostaminenVaarallisesti ratsastuk-sesta rangaistaan kenttä-ratsastuksen varoituskor-tilla, lisäksi suoritus voidaan hylätä tai ratsastajalle voidaan määrätä 25 pisteen sakkorangaistus.Seppo Laine: Tasapaino ja osaaminen tuo turvallisuutta kenttäratsastukseen

Seppo Laine: Ratsastajan vastuuta kenttäratsastuksessa ei saa unohtaa

Aiheeseen liittyvää

Voittaako Richard Vogel miljoona euroa sunnuntaina Calgaryn Rolex-kisassa?

Suomen junnujoukkue voitti Peelbergenin NC-lohdutusfinaalin: "Tänään oli kuin oppikirjasta"

Europol: Tuhat hevosta tarkastettu Keski-Euroopassa – passeja epäillään väärennetyiksi

SRL:n uusi hallitus kokoontui ensimmäistä kertaa – HUJO:n esitys jäi pöydälle, rahatilanne erittäin huolestuttava