Sanna Backlund sanoo, että SM-esteille hän kaipaisi Zorroa. Kuva viime vuoden SM-kisoista.
Sanna Backlund sanoo, että SM-esteille hän kaipaisi Zorroa. Kuva viime vuoden SM-kisoista. Kuva: Miia Lahtinen

”SM-kisa on aina SM-kisa”

Senioreita on ilmoittautunut peräti 22, mikä on kaikkien mielestä positiivinen signaali. Ja tietenkin mukana on tuore Euroopan mestari Jone Illi, joka pysyttelee omassa ikäluokassaan junioreissa.

Esteratsastuksen kansallinen kärki kilpailee Hevosopistolla kaikissa ikäluokissa suomenmestaruus-mitaleista torstaista sunnuntaihin 11.–14.8.  

Luvassa on kova kisa, joka mittaa ratsastusta, hevosen ja ratsastajan päivän kuntoa, ja ennen kaikkea ratsastajan hermoja.

Senioreiden viimeinen kierros hypätään 150 sentin korkeudella, mutta rata on lyhennetty ja hevoset tottuneet jo paikkaan ja ratoihin, joten harvoin estekorkeus muodostuu ongelmaksi sinänsä.

”Jos hermot on kunnossa ja hevonen hypännyt siihen asti hyvin, ei se sitä viimeistä rataa enää ala moittimaan”, sanoo Ville Kulkas.

Hän lähtee tavoittelemaan Nextgeneration Conceptilla uransa toista kultamitalia. Se ensimmäinen tuli kaksi vuotta sitten samalla hevosella, jolla hän lähtee kisaan nytkin.

”On treenattu ja Adin (van de Wetering) viimeistelytkin oli tässä juuri derbykentällä, mikä oli hyvä, kun siellä aika vähän kuitenkin hypätään. Neljä rataa pitää mennä. Hevonen tuntuisi olevan kunnossa”, hän sanoo.

Taktiikka ei ole sen kummallisempi kuin sujuva rata ensimmäisessä aikaluokassa ja sen jälkeen nollan pitäminen.

Vastus on kova, mutta tuttu. Kulkas ei osaa nimetä ketään erityisen pahaa vastustajaa.

”Sillä on Sanna, Janna ja Suski ja ketä siellä nyt on. Pystyvät kyllä mitalista kamppailemaan.”

Kulkkaan mielestä SM on kisa, johon kuuluu osallistua. ”SM-kisa on aina SM-kisa.”

Sitä paitsi mestaruuskisa on hyvä konsepti, pääsee ratsastamaan. Derbykenttä on aina plussaa. Pääratamestarina toimii Johanna Mikkola. Hänestä Kulkas toteaa, että ”Johku tuntee jokaisen ratsastajan ja osaa rakentaa tilanteeseen sopivaa”. 

Viime vuonna mitalit jaettiin jälkikäteen, kun lajiliitto SRL oli ensin miettinyt, miten toimitaan. Seinäjoen kisat keskeytyivät, kun Kulkkaan hevonen Nepton loukkaantui finaaliradalla hypyssä niin pahoin, että jouduttiin lopettamaan kisapaikalla. Hetki oli yksi ratsastaja-Kulkkaan pahimmista, mutta se ei ole jäänyt kummittelemaan.

”Se oli kurjempi vuosi. Ikävä juttu, jota ei ikinä toivoisi kenenkään kohdalla. Se asia on huolella käsitelty eikä vaikuta kisasuorittamiseen. Sen jälkeen on tehty tuhansia hyppyjä.”

Mitalit jaettiin sen tilanteen mukaan, mikä vallitsi ennen onnettomuutta ja kultamitalistiksi valikoitui Sanna Backlund

”Se meni niin kuin sen kuuluikin mennä ja järjestys oli oikea. Kyllä siinä paremmuudet oli jo mitattu, kun kolme rataa kuitenkin oli hypätty”, Kulkas kuittaa. 

Hallitseva suomenmestari Sanna Backlund iloitsee etukäteen puitteista ja hyvästä säästä, jota viikonlopuksi on luvattu. ”Sadepäivän nurmikenttä ei ole yhtään niin kiva kuin hellepäivän  nurmikenttä!”

Itse kisaan hän sanoo kaipaavansa kokenutta ykköshevostaan Zorroa.

Isabella on kuitenkin sen verran kokemattomampi, että en mä nyt mitenkään yli-itsevarmasti kultamitalia lähde hakemaan. Hyvää rataa hevosille pikemminkin”, hän toteaa.

Zorro H:lla todettiin hiusmurtuma jalassa marraskuussa, eikä se ole lähtenyt paranemaan aivan odotetusti.

”Voi olla, että se palaa urheiluun, mutta voi myös olla että ei”, Backlund sanoo.

Senioreiden kisat alkavat ensimmäisellä osakilpailulla jo torstaina. Heidän kohdallaan estekorkeus alkaa 140 sentistä, jatkuu perjantain toisessa osakilpailussa 145 senttinä ja päättyy sunnuntain finaalipäivänä kahteen kierrokseen 145 ja 150 sentin korkeudella. Lauantai on välipäivä. Nuoret ja juniorit seuraavat samaa päivärytmiä, 5 ja 10 senttiä matalammilla estekorkeuksilla.  

Pikkuponien, isojen ponien, lapsiratsastajien ja veteraanien viimeinen kierros hypätään lauantaina.

Senioreiden kultamitalistit

Vuosi paikkakunta ratsastaja hevonen

2021 Seinäjoki Sanna Backlund Zorro H

2020 Kauhava Ville Kulkas Nextgeneration Consept

2019 Hyvinkää Henna Kaaro Doctro

2018 Kauhava Marina Ehrnrooth EVLI Ellington

2017 Järvenpää Susanna Granroth Anatevka

2016 Tuuri Marina Ehrnrooth EVLI Luikka

2015 Ypäjä Hanna Tardiveau Wetrichta

2014 Ypäjä Janna Jensen Calbay

2013 Ypäjä Sanna Backlund Wiseguy

2012 Ypäjä Mikael Forstén Isaac du Jonquet

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi