Jone Illi ahkeroi Tahkolla viidellä eri hevosella. Kuvassa Janka, jolla Illi otti kolme sijoitusta 120–130-luokista. Kuva Seinäjoen 130-luokasta kesäkuulta.
Jone Illi ahkeroi Tahkolla viidellä eri hevosella. Kuvassa Janka, jolla Illi otti kolme sijoitusta 120–130-luokista. Kuva Seinäjoen 130-luokasta kesäkuulta.Kuva: Miia Lahtinen.

Tahkon upouusi kenttä koeponnistettiin juhannuksena – Jone Illi meno päällä

Nilsiän Tahkolla kilpailtiin juhannuksena kansalliset esteratsastuskilpailut vuosien tauon jälkeen. Alue on kokenut reippaan mu0donmuutoksen muutamassa viikossa.

Torstain ja perjantain vastaisena yönä yrittäjä Jarkko Riikonen ei ehtinyt haaveilla yöunista, sillä miehellä oli muuta mielessä. Tahko valjastettiin vuosien tauon jälkeen ratsastusareenaksi, ja aluetta saatettiin kuntoon aivan viimemetreille.

”Pakersin läpi yön, ja lauantaina ajettiin lisää vettä pohjaan. Aikataulut olivat niin tiukalla, ja vesiputkia jouduttiin vielä kytkemään juuri ennen kilpailuja”, sekä Ratsastuskeskus Lupiksen että Tahkon tapahtumakeskuksen toimitusjohtajana toimiva Riikonen kertoo.

Tahkon puitteet pantiin kuntoon vain viidessä viikossa, jotta Ratsastuskeskus Lupiksen järjestämät juhannuskilpailut saatiin käyntiin aikataulussa. ”Veden kanssa oli säätöongelmia, mutta kun ne saatiin perjantaiyönä kuntoon, oli pohja hyvässä kunnossa jo lauantaina ja se parani entisestään sunnuntaina. Uusi kenttä ja uudet kuviot, niin ei vielä tiedetty, miten kaikki toimii.”

Riikonen toteaa, että siinä missä pohja parani kuin sika juoksuaan, kilpailupaikkakin sai hyvää palautetta. ”Keli oli hyvä ja katsojia paljon. Monet, jotka olivat käyneet täällä aikaisemmin, totesivat, etteivät olisi uskoneet, että saamme näin hyvää aikaiseksi tällä aikataululla”, Riikonen myhäilee tyytyväisenä.

Tahkon tapahtuma-alueella on laajennettu ennestään pientä parkkialuetta siten, että alueelle rakennettiin kolme isoa parkkipaikkaa. Myös estekalusto uusittiin, ja kahvio sekä vessat remontoitiin.

”Nyt on nähty, että alueet riittävät ja pystymme palvelemaan helposti isompia kilpailuita. Parkkialueet ovat nykyaikaisesti lähellä, eikä enää tarvitse ryvetä pelloilla, kuten täällä ennen tehtiin. Olen tyytyväinen", Riikonen toteaa.

Seuraavat kilpailut Tahkolla järjestetään elokuussa. Kansallisen koulukilpailun jälkeen projekti jatkuu maneesin kunnostuksella. ”Tarkoitus on päästä avaamaan ratsastuskoulua elokuun aikana.”

Riikonen kertoo, että tällä viikolla Tahkolle aloitetaan henkilökunnan etsintä tallitoimintaa varten, ja myös muuta kalustoa aletaan hankkia. Juhannuskilpailuita varten traktorit ja lanat lainattiin vielä Lupikselta.

Yksi juhannuskilpailuiden ahkerimmista starttaajista oli Myrkyn yksityisratsastajien Jone Illi, joka nappasi 13 startistaan usean sijoituksen ja voiton, esimerkiksi lauantain 130-tasolla ratsastetun pääluokan ykkössijan Hilotte van TenhaegendoornIlla (Oklund-Landwind).

”Kisoista jäi hyvä mieli, kaikki hevoset hyppäsivät hyvin ja sain hyviä sijoituksia.”

Illi tykkäsi Tahkosta kilpailupaikkana. Hän toteaa, että etenkin verryttelyalueen pohja oli ensimmäisenä kilpailupäivänä pehmeä, mutta järjestäjät saivat sen nopeasti kuntoon. ”Ne työstivät sitä hyvin ja sitten siitä tuli oikein hyvä. Ei voi valittaa mistään.”

Illi starttasi juhannuksena yhteensä viidellä eri hevosella, joista Eolita L (Verdi–Daimler) saatellaan maanantaina iltapäivällä kyytiin matkalle kohti Ypäjän PM-kisoja. ”Aika rentoa, kun on vain yksi hevonen mukana. Vähän outoa. En tiedä, mitä teen kaikella vapaa-ajalla, varmaan katson kisoja”, nuori ratsastaja naurahtaa.

Illi viimeisteli Tahkolla 11-vuotiaalla Eolitalla 120-luokassa. ”Hevonen tuntui hyvältä, mutta itselläni oli lauantaina ongelmia ratsastukseni kanssa. En meinannut nähdä paikkoja, enkä laukannut tarpeeksi. Toivottavasti Ypäjällä tuntuisi paremmalta.”

Suomen lapsiratsastajien joukkueessa kilpailevalla Illillä ei ole PM-kisoista tulostavoitteita. ”Yritän parhaani. Vähän jo jännittää”, hän myöntää.

Katso kaikki Tahkon tulokset täältä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi