Wikströmille kansainvälinen voitto Neumünsterissä
Hedwig Wikström ja Pin Rock's Fade To Black. Kuva: Noora Cederberg

Wikströmille kansainvälinen voitto Neumünsterissä

Kenttäratsastaja Hedwig Wikström voitti Neumunsterissä kansainvälisen pariratsastusluokan.

Wikströmin hevonen oli FWB Pin Rock's Fade to Black eli "Musti" ja hänen parinsa ruotsalainen Malin Petersen hevosella Vroni S. Kisassa hypättiin ensin maastoesterata hallissa.

Kieltäytymisestä tai ohimenosta rankaistiin kahden tähden tasoisessa maasto-osiossa kolmella sekuntilla, mutta muuten aikaa ei otettu. Tämän jälkeen ratsastettu rataestekoe oli samalla finaali, ja siinä ratsastettiin uusintamaisesti aikaa.

"Kiva kisa ja mukavaa oli saada Mustille myös tulos, kun kausi sen kanssa on ollut aika epätasainen", Wikström kertoo.

Kisaviikonloppu jatkuu hänen kohdallaan Neumunsterissä. Hän hyppää Leia-hevosella 130-tasolla pohjoissaksalaista nuorten ratsastajien Jugend-Team-Cup -estecupia ja sarjan finaali on sunnuntaina.

Wikström jää talveksi Kai Rüderille Saksaan ja aikoo panostaa ratsastamiseensa. Rüder on kansainvälisen mestaruustason ratsastaja, jonka kanssa Wikströmillä on jo pitkä valmennusyhteistyö.

"Sain täältä töitä. Sisäänratsastan nuoria ja ratsastan kaikkia muitakin hevosia", hän kertoo. "Omien hevosten tallihommat teen itse."

Ensi vuonna päätavoitteena ovat nuorten EM-kisat, johon hän tässä vaiheessa suunnittelee osallistuvansa Leialla.

Talvi sujuu rataesteillä, niin kuin yleisenä tapana saksalaisilla kenttäratsastajilla on.

"Kain 16-vuotias poika Mathies voitti eilen 140-luokan", Wikström kertoo.

Wikströmin tamma Chiara tekee paluuta radoille. Se oli syrjässä kaularankaongelman kanssa, joka vaati isot erikoistutkimukset löytyäkseen.

"Chiara oli viisi viikkoa kävelylomalla ja on nyt ratsastuksessa taas. Se tuntuu todella hyvältä ja iloiselta."

https://results.equi-score.de/files/2021/16821/result02

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi