Laatukasvatusta Ullavalta – Better Leader tuoreimpana tähtenä
Tämä artikkeli on ensijulkaistu Hevosurheilun Jalostuskuvastossa 20.2.2026. Nyt se julkaistaan uudelleen vapaasti luettavana klassikkojuttuna Better Leaderin Kriterium-voiton kunniaksi.
Klemolan tilalla Kokkolan Ullavalla on kasvatettu ravihevosia jo vuodesta 1981. Alkuun ne syntyivät Kauno Klemolan nimiin ja saivat lisäliitteen K. Vuodesta 1996 alkaen tilalla syntyneet hevoset tunnetaan ”sukunimestään” Leader, ja ne on kasvattanut Maatalousyhtymä Klemola.
Se tarkoittaa tänä päivänä käytännössä veljeksiä Pekka, Petri ja Ilkka Klemolaa. Tilan päätuotantomuoto on maito, mutta hevosten osalta Petri on ollut vastuuvalmentaja ja Ilkka puolestaan älynä siitosvalinnoissa.
”Se perustui siihen, että Ilkka nukkui Ruotsin sukukirjat kainalossa”, Petri Klemola hymähtää. ”Niitä oli kauhia pino.”
Tällä hetkellä tallin kaikki kolme siitostammaa ovat omia kasvatteja, ja niiden takaa löytyy viime vuosituhannen lopun huipputamma Bunuela, mutta aikojen saatossa siitostammoja on ostettu paljon nimenomaan Ruotsista.
”Se ei ollut ennen näin helppoa kun nykyään”, Ilkka Klemola toteaa. ”Meillä oli aikoinaan Black Flyerissa mukana kaverini Riihimäen Jari, jolle tuli Travronden. Kun hän oli lukenut lehden, minä sain sen.”
Tämä luonnollisesti aiheutti useamman päivän viiveen tietojen tuoreudessa.
”Koitin ilmoituksista tammoja soitellakin, mutta olin aina myöhässä. Internetaika päästi minut samalle lähtöviivalle.”
Maatalousyhtymä Klemola
Karja- ja hevostaloustila Kokkolan Ullavalta
Omistajat veljekset Pekka, Petri ja Ilkka Klemola
Kasvattanut 94 hevosta vuodesta 1996
Kasvatit tunnetaan Leader-liitteestä
Veljesten isä Kauno Klemola kasvatti tilalla hevosia jo vuodesta 1981
Legendaarisen Ullavan Pikajunan, Isla J Braven, huippumenestys rohkaisi Klemoloita henkisesti ja taloudellisesti hankkimaan Tammakriteriumin ja Tammaderbyn voittaneen Bunuelan.
”Mentiin Laukon huutokauppaan, mutta kaikki nousi niin kalliiksi, ettei ostettu mitään”, Petri Klemola muistelee. ”Erkki (Lagerstam) oli sanonut jo aiemmin, että Bunuela on myynnissä ja mentiin sitten sitä katsomaan.”
Petri ja Ilkka olivat seuranneet tamman edesottamuksia mielenkiinnolla jo sen uran alusta alkaen. Se oli sattunut heille silmään jo Teivon koelähdössä. Siinä tuleva Kriterium-voittaja Ebony Eyes ja Bunuela taittoivat matkaa rinnakkain.
”Mietittiin, että kumpi niistä voittaa Kriteriumin. Bunuela oli iso ja olemus hieno. Ei meille tarvinnut kertoa hevosesta sanaakaan, kun Erkki sanoi, että se on myytävänä.”
Kaupat tehtiin 30 000 markalla, vaikka tamman suku ei suomalaisittain ollut muodikas. Isä Podosis oli 1.16-ennätyksellä oleva ranskalainen ori, jonka ainoaksi Suomessa syntyneeksi jälkeläiseksi Bunuela jäi. Emänisä Casual Pride oli nykykatsannossa asiallinen hopeadivisioonalainen, joka 1980-luvun alun jenkkiorina sai täällä toistasataa jälkeläistä.
”Podosis oli täällä tuntematon, mutta sehän voitti Ranskassa ihan oritilastojakin”, Ilkka sanoo. ”Toki sen jälkeläiset tekivät montéssa merkittävintä tulosta. Suomessa sen arvoa ei ymmärretty, mutta Bunuelan kasvattaja Veikko Korkala oli asunut Ranskassa ja tiesi.”
”Se, mikä varmaan karkotti muita ostajia, oli emänisä Casual Pride, joka ei ollut kovin arvostettu. Bunuelan emälinja meni kuitenkin hyviin tanskalaisiin sukuihin. Enemmän meillä oli usko siihen, että se onnistuu siitostammana kuin enää kilpahevosena.”
Bunuela myös hieman soti Klemoloiden aikaisempaa filosofiaa vastaan. He olivat mielellään hankkineet nopeita ja kuumia tammoja siitokseen.
”Kyllä me vähän kuitenkin pelättiin sitä, kun se oli orimainen ja tehnyt parhaat juoksunsa kuolemanpaikalta ja kaikki sanoivat, että tamman pitää olla nopea, mutta tämä oli kuin jyrä”, Petri myöntää.
Ilkka näkee kuitenkin myös toisen puolen.
”Toisaalta se natsasi meidän ajatuksiin siitä, että periyttäjätammalla pitää olla voitontahtoa.”
Bunuela tuli taloon syksyllä 1995, kun siitoskausi oli jo päättynyt, joten sitä alettiin vielä treenata Isla J Braven kaverina, vaikka tamman menestyksistä oli jo aikaa.
”Siitostammaksi se ostettiin, mutta ajateltiin vielä talvi ajella sillä”, Petri kertoo. ”Oltiin innoissamme, kun saatiin se ostettua ja soitettiin sitten Ala-Seppälän Martille, että saataisiin se Express Ridelle. Ei se mahtunut.”
Olisiko miehet malttaneet varausta käyttääkään on toinen juttu, sillä seuraavana keväänä Bunuela palasi nuoruusvuosiensa jälkeen jälleen menestymään. Lopulta se kilpaili vielä kolme kautta lisää, voitti Klemoloille 16 kertaa, tienasi heille 500 000 markkaa ja meni Zooginin voittaman Finlandia-ajon viitosena ennätyksensä 12,9a (tallikaveri Isla J Brave oli sillä kertaa kolmas).
”Isla on ollut totta kai paras, mutta kyllä minä pidän suurimpana onnistumisena hevosten kanssa, että saatiin Bunuela vielä virkoamaan”, Ilkka kokee.
Yhdeksänvuotiaana Bunuelan paras menestys alkoi hiipua, mutta miehet olisivat mielellään saaneet sen kokonaisvoittosummaksi miljoona markkaa – siitä ei paljoa puuttunut.
”Ajateltiin, että siemennetään se ja ajetaan sitten kesä kilpaa. Sille oli kesä sitten vähän vaikea allergiaoireiden takia ja kilvanajo jäi.”
Ensimmäiseksi oriksi valittiin periyttäjämestari Choctaw Brave. Jo ensimmäiset Leader-kasvatit olivat Choctaw Bravesta ja siitä kehkeytyi Klemoloiden luotto-ori. Osasyynsä siihen oli varmasti Isla J Brave, jonka isä se oli.
”Mitä tammoja silloin ostettiin, ne oli vähän niin kuin Choctaw Bravelle ajateltu, mikä sille kävisi”, Petri sanoo. ”Kyllä siihen Isla tietenkin vaikutti, mutta tuntui kaiken kaikkiaan, että ne Choctawin jälkeläiset jotenkin sopi meille. Kestivät kovaa treeniä ja starttaamista.”
Kovaluontoinen Bunuela laittoi Klemolan miehet heti varautumaan jatkossa paremmin siitostoimintaan. Heillä ei ollut pakkopilttuuta, eivätkä astutusliinat miellyttäneet tammaa.
”Bunuela vetäisi takasillaan vessan ovesta läpi. Päätettiin, että on se kiimassa, tilattiin siemen, ja Pekka rupesi hitsaamaan pakkopilttuuta.”
Ilkka kuvailee Bunuelaa hevoseksi, joka varmasti näytti, ellei jokin miellyttänyt sitä.
”Kun ajettiin vetoja, se saattoi mennä kaksi kertaa hyvin ja kolmannella alkoi takapää pompottaa”, hän hymähtää. ”Näytti, että nyt tämä piisaa.”
”Sitä ei voinut startissakaan piiskalla käskeä”, Petri täydentää. ”Se kääntyi katsomaan, että kuka piru siellä huitoo. Ohjilla sai vain pyyhkiä lautasia.”
Tiineeksi Bunuela joka tapauksessa tuli ja vuosituhannen viimeisenä vuonna syntyi sen ensimmäinen jälkeläinen, joka sai nimekseen Dream Leader.
Klemolaan syntyi tuohon D-ikäluokkaan kuusi varsaa, sen kokoisia ikäluokkia heille on syntynyt muitakin, mutta ei sitä suurempia.
”Myyntiä varten niitä tehtiin, mutta varauduttiin siihen, että niitä joutuu itsekin pitämään. Siinä on se huono puoli, että siitä lähtee parhaimmat päältä.”
Tästä ikäluokasta kuitenkin paras jäi aluksi kotiin. Viisi muuta myytiin jo varsoina, mutta Dream Leader jäi taloon ehkä muita kovemman hintansa takia. Se kilpaili kuusivuotiskauden alkupuolelle Petri Klemolan valmennuksessa, mutta vaihtoi sitten omistajaa.
Siitä tuli hyvä kilpahevonen, joka ei kuitenkaan yltänyt aivan ikäluokkansa parhaimmistoon. Parhaat rahansa se tienasi Ilkka-ajon kakkosena, ja lopulta uran numerot olivat ennätys 12,6a ja voittosumma 91 122 euroa.
Bunuela teki lopulta kahdeksan varsaa, joista seitsemän kilpaili. Niistä Fire Leader 12,9a, 95 370 euroa oli Kasvattajakruunun kakkonen, Milady Leader 12,1a, 87 358 euroa voitti Ilkka-ajon ja Game Leader 14,3ake, 64 675 euroa otti ykkösen muun muassa Vermon Voimaliigasta.
”Game Leaderista sanottiin omasta mielestämme kova hinta, mutta ostajat kättelivät heti”, Petri kertoo. ”Tallitytöt sanoivat, että ettekö te ymmärtäneet, että niillä oli italialaiset kengätkin jalassa. He olivat voittaneet Suomen suurimman totopotin.”
Game Leader oli David Raymondin toista ikäluokkaa ja ainoa Bunuelan varsa siitä. Neljä kertaa tamma varsoi Barbequesta, kaksi kertaa Choctaw Bravesta ja kerran Capetown Hallista.
”Siirryttiin Barbequeen, vaikka se ei oikein iskenyt itselle, eikä sopinut meidän tammoillekaan”, Ilkka pohtii. ”Meillä oli tarpeeksi kovapäisiä tammoja jo itsellä, niin ei sitä olisi tarvinnut enää orin puolelta.”
Siitostammavalinnoissa Klemolat korostivat voitontahtoa.
”Se tarkoitti käytännössä myös kovapäisyyttä, ja kovapäisyydestä tulee sitten mukana lieveilmiöitä”, Petri hymähtää.
Viimeiseksi Bunuelan jälkeläistä jäi Milady Leader. Tuo vuoden 2011 Ilkka-ajo olikin todellista Leader-kasvattien juhlaa. Milady Leader, Midnight Leader ja Large Leader muodostivat totokolmikon.
Milady Leader oli isänsä Capetown Hallin paras tammajälkeläinen, eikä oreistakaan edellä ollut kuin ikäluokkahuippu Liquorice Pipe.
”Vanhat kauppasuhteet Laukkoon painoivat enemmän kuin itse ori. Sama juttu oli Houston Laukon kanssa, niillä ei tehnyt kyllä yhtään mitään. On me harhapolkujakin menty.”
Bunuelaa yritettiin Super Arnien pakastespermallakin, mutta se ei tärpännyt.
”Olisihan se ollut mahtavaa, jos Bunuelan olisi saanut joskus jostain oikein hyvästä orista kantavaksi”, Ilkka ajattelee. ”Rajansa siinä pakasteen käytössäkin oli, kun se ei tullut niin tiineeksi.”
Tallin kolme tämänhetkistä siitostammaa polveutuvat kaikki Bunuelasta. Paradise Leaderille ja Valorous Leaderille se on emänemä ja Tonight Leaderille kolmas emä.
Paradise Leader on aloittanut siitosuransa Ponsse Cupin voittaneella Xenon Leaderilla 12,3a, Valorous Leaderin vanhin jälkeläinen on syntynyt vuonna 2024 ja Tonight Leaderin vanhin elossa oleva vuonna 2023.
”Tonight itse oli hyvä, meni jo ensimmäisessä startissa 17-ennätyksen ja lopetteli 12-vauhtia, mutta sillä napsahti jalka viimeisessä startissa Bodenissa”, Petri kertoo.
Komearaamisena ja lahjakkaana se täytti talon kriteerit siitostammaksi ja jäi itselle.
”Hyvillä oreilla aloitettiin sen kanssa, mutta taas kun parempaa käytettiin, tuli takaiskuja.”
Tonight Leader teki kaksi varsaa Orlando Vicistä, mutta kumpikin on lopetettu.
”Varsinkin toisena syntynyt orivarsa oli käsittämättömän hieno, mutta mursi tarhassa lonkkansa.”
Nyt työn alla on tuo 2023 syntynyt Readly Expressin poika Better Leader.
”Se on hyvissä vauhdeissa ja lompsii hyvällä tyylillä sen, mitä menee. Ei nyt tuomita emätammaa vielä, kerrankos tilanne muuttuu. Betterillä on näytön paikka. Jos ei sen kanssa onnistuta, on emän kanssa vitsit vähissä.”
Hevoskasvatuksen alun välikappaleena Klemolassa toimi suomenhevosruuna, jonka nimi on jo lähes puoli vuosisataa myöhemmin armeliaasti unohtunut. Kauno Klemolan poikatrio kinusi isältään hevosta 1970-luvun lopulla ja siitä kaikki lähti.
”Isä osti meille toisella kymmenellä olevan työhevosen”, Petri Klemola muistelee. ”Me haluttiin hevosta ja yksi naapuri halusi myydä omansa pois.”
Hevosmieheksi opettelu alkoi hieman samalla metodilla kuin uimaan opettaminen nakkaamalla lapsi veteen.
”Isä sanoi, että opetelkaa hevosmiehiksi ja ajakaa se kotiin. Välillä mentiin tietä pitkin, välillä tierumpujen yli.”
Seuraavana talvena ruuna sai poikien toimesta ahkerasti liikuntaa. Sen avulla päästiin harjoittamaan myös lievää vääryyttä ja viekkautta.
”Talvi sillä ajettiin, tehtiin monenlaista ajoreissua. Äiti oli tarkka, että käydään pyhäkoulussa. Vein Ilkan sinne hevosella, mutta enhän minä voinut jäädä, kun hevonen olisi pitänyt jättää pihalle kiinni. Pääsin pälkähästä.”
Ruunalla ajelut loppuivat seuraavana kesänä, kun se vaihdettiin varsalliseen lämminveritamma Matilda Dalfiin. Tamma ei edes vuoden 1978 mittapuulla ollut järin tasokas.
Se oli parhaimmillaan pinkaissut mailin ryhmässä ennätyksekseen 25,0a ja edusti aikansa periruotsalaisia sukuja. Isä, vuonna 1952 syntynyt Gundalf 18,2a edusti sukuja Big Noon – Harper Hanover ja emä 28,5-ennätyksellinen emä Trusta oli Carnen tytär.
”Jo hakureissulla se astutettiin Kokkolassa Ambro Kennedyllä. Se oli hyvä hevonen opettamaan miehiä karulla kädellä. Potkaisi minulta kymmenen hammasta irti.”
Armbo Kennedystä syntyi Dambro K, mutta Matilda Dalf jäi sinä kesänä tyhjäksi, joten sitä liikuteltiin.
”Isä halusi vanhan kansan miehenä, että sille laitetaan kirkkoreki perään. Kesällinen Dambro K juoksi jäällä emän rinnalla ja edelläkin. Tuli heti mieleen, että tämä on urheilija.”
Kaupassa emänsä mukana tullut flightsongilaisesta Dasong L:stä sitä sen sijaan ei tullut mieleen.
”Kun sekin päästettiin jäällä irti, se kääntyi ja löytyi kotoa kaurasäkiltä. Tehtiin johtopäätös, laitettiin myyntiin ja isä vaihtoi sen kolmeen lehmään Tyynelän Kaukon kanssa. Kaukokin kyllästyi myöhemmin siihen ja vaihtoi sen sikaan.”
Dambro K oli Klemoloiden ensimmäinen kasvatti ja se oli myös ensimmäinen hevonen, jonka Petri Klemola laitteli starttikuntoon.
”Hevosviestissä oli Antero Tupamäen juttu ’kuinka valmennan ravihevosta’. Sen opettelin ulkoa ja sillä kaavalla treenailin.
Kaava oli oivallinen; Dambro K voitti 89 startistaan 21 ja otti 20 muuta totosijaa, mutta vielä parempaa seurasi.
”Näin Barbo Assasinin Kaustisella ja halusin, että astutetaan sillä. Isä sanoi, että ei, kun se on niin kaukana. Delano Hanover oli Åhminnella Kruunupyyssä ja kävi kotonakin astumassa. Äkämystyin isälle, että astuta sitten vaikka sonnilla.”
Sonnia ei Matilda Dalfin selkään päästetty ja Delano Hanoverista syntyi erinomainen Madiver K.
”Se oli kova peli. Sen tavaramerkki oli, kun se lähti tuhannen jäljellä jyskyttämään kolmannelle radalle ja tuli perille asti. Melkein 170-senttisenä se oli helppo seurattava lähdössä.”
Madiver K toi myös ensimmäiset ulkomaille suuntautuneet kilpailumatkat. Uumajassa käytiin ajamassa nelivuotislähtö ja Cesenassa Madiver K edusti Suomea viisivuotiaiden Euroopan mestaruudessa. Sijoitukset olivat viides ja kuudes.
”Ei me oikein ymmärretty raviurheilusta mitään, ilmoitettiin Uumajaan, vaikka siinä oli Big Spenderkin mukana. Ja se sen voittikin.”
Derby-voittaja Big Spender kuului myöhemmin Euroopan parhaimmistoon. Cesenassa se ei ollut mukana ja siellä voitti tanskalainen Hairos, joka oli seuraavana vuonna Copenhagen Cupin ykkönen.
”Elämä ei ollut silloin niin kiireistä. Kun mentiin Cesenaan, ajateltiin enemmän urheilua kuin taloutta. Naurettiin, että saatiin kuitenkin sillä reissulla ensimmäinen miljoona hevosella, mutta se oli vaan liiroissa.”
Madiver K ansaitsi yli 300 000 markkaa (54 116 euroa) ja voitti 41 kertaa, mukana valtakunnallisia lauantaipelilähtöjä. Sitä voi kuvailla sen ajan hyväksi hopedivisioonalaiseksi, jos silloin olisi ollut divisioonajärjestelmä. Pohjanmaalla se pystyi voittamaan avoimia lähtöjäkin.
”Täällä oli silloin paljon hyviä hevosia, Last Nibs, Vida Blick, Lotsalove Hanover ja Jenkki Pride. Avoimet lähdöt olivat pirun kovia lähtöjä, yllättävän tasokkaita.”
Madiver K:n voittosumma ei tänä päivänä kuulosta suuren suurelta, varsinkaan euroiksi muunnettuna, mutta rahan arvo on 1980-luvun loppupuolelta oleellisesti muuttunut.
”Se juoksi yhtenä vuonna yli 100 000 markkaa, se oli aika merkittävää hevoshomman jatkuvuudenkin kannalta”, Ilkka Klemola korostaa.
Matilda Dalf teki vielä starttaamattomaksi ja varsattomaksi jääneen Dankee K:n (Imperial Yankee), eli tämän ensimmäisen kasvatuskokeilun linja päättyi Klemolassa saman tien. Seuraavaksi hankittu Isla J Braven sisko Black Flyer sen sijaan teki kymmenen varsaa Klemolaan.
”Kilpahevoseksi se ostettiin. Oli hienon näköinen expresspridelainen, mutta hankalimpia, mitä meillä on ollut.”
Black Flyer voitti kolme- ja nelivuotiaana yhteensä kuusi kertaa, mutta ei jatkanut kilpauraansa enää pitemmälle.
”Mikkelissä se potki kärryt lämmittäessä tuusan nuuskaksi. Lähdettiin kerjäämään varikolla kärryjä lainaksi, mutta se ei ollut siinä kohtaa helppo tehtävä.”
Auttava käsi kuitenkin löytyi.
”Räisäsen Leo sanoi, että jos olette noin hulluja, niin kyllä hän kärryt lainaa”, Petri Klemola nauraa. ”Se oli sitten Hippoksen Tammasarjassa toinen.”
Black Flyerin paras jälkeläinen oli Black Sky (Nick Lobell), jonka uran huippuhetki oli 30 000 markan (5045 euroa) arvoinen Iisalmen Sanomat Juniorin voitto.
”Sen jälkeen tuntui, että nyt ollaan hevosmiehiä.”
Black Sky oli myös ainoa, joka vei sukua Klemolassa eteenpäin, mutta sekään ei jatkunut yhtä polvea pitemmälle.
Leader-varsoja alkoi syntyä vuodesta 1996 lähtien ja neljännessä, D-ikäluokassa, oli jo kuusi varsaa. Oli luonnollista, että niitä myös myytiin.
”Alkuaikoina myytiin kaikki tammatkin”, Ilkka Klemola kertoo. ”Enjoy Leader oli ensimmäinen omakasvatti tamma, joka jätettiin itselle. Kyllä sitä kysyttiin ostaakin, mutta haluttiin jättää, kun se oli Bunuelan ensimmäinen tammavarsa.”
Varsojen myyntiä luonnollisesti helpotti, että kasvattajanimi Leader tuli nopeasti tutuksi raviväelle. Jo toisesta, vuoden 1997 B-ikäluokan kolmesta varsasta kaksi nähtiin Kriteriumin finaalissa. Niistä Born Leader voitti Tornio Racingin ja Brave Leader puolestaan jatkoi nelivuotiaana Derby-neloseksi.
Eikä tarvinnut mennä kuin vuosi eteenpäin ja Champion Leader pani Derbyssä vielä paremmaksi. Sen terävässä loppuspurtissa edelle jäi vain Don Giovanni.
”Paljon on ajateltu hevosasioita ja paljon on tehty hevoshommia, mutta meillä on aina mennyt maatalous voimakkaana vieressä”, Petri Klemola kuvailee.
Käytännössä se tässä kohtaa tarkoitti, että Klemolaan Derby-menestystäkin tuonut kaksikko myytiin maatalouden takia pois.
”Kaksi kertaa on myyty kaikki valmennettavat hevoset pois ja alettu rakentamaan navettaa. Ne oli raakoja päätöksiä laittaa hevoset rahoiksi ja alkaa odottaa, että tulee uusia yhtä hyviä. Mutta itse on päätökset tehty.”
Uusia siitostammoja kuitenkin hankittiin, mutta niissä piti olla aina jokin idea.
”Ruotsin suvut ovat itselle melkein mielenkiintoisempia kuin Amerikan”, Ilkka Klemola sanoo. ”Ruotsissa käytetään tosi hyviä oreja, ja siellä on valmiiksi vähän ranskalaissukuista tammakantaa. Kun katsoo ikäluokkalähtöjä siellä, kahdestatoista kymmenen on hybridejä.”
He ovat suosineet tammoja, joilla on ajettu kilpaa.
”Sellaisesta näkee aika monta asiaa. Se kestää treenausta. Sen luonnekin on jonkunlainen, jos se on voittanut. Luultavasti jalka-asennotkin on jonkinlaiset.”
Nykyinen internetaika helpottaa paljon.
”Nyt asioita näkee videokirjastosta, ennen ei oikein kuin itse ajamalla. Näkee liikkeet ilman kenkiä ja kenkien kanssa. Osaa kuvitella, mitä tähän saisi orivalinnalla tulla lisää tai mitä ei ainakaan saisi tulla lisää.”
Emälinja on luonnollisesti tärkeä, eikä epäonnistunut isäori ole siitostammalle ylittämätön rasite, jos emän puoli on kunnossa.
”Hyvät tammalinjat kestävät yhden huonon orin, eikä sen takia kannata tyrmätä mitään tammaa.”
Hän ottaa esimerkiksi Beauty Thingin. Vanhaa ja vahvaa ruotsalaista emälinjaa edustaneen tamman isä oli Kosar, jonka Ilkka Klemola monen muun tapaan laskee periyttäjänä epäonnistuneeksi. Beauty Thing jätti kuitenkin Kriterium-voittaja Keen Leaderin 12,3a ja Hero Leaderin 12,3a, joka oli Kymenlaakso-ajon kakkonen ja myöhemmin useamman V75-sarjan voittaja.
”Hero Leader oli Coktail Jetistä. Tultiin Petrin kanssa joltain ravireissulta ja tämä sanoi, että kyllä pitäisi olla hevonen Coktail Jetistä. Sanoin, että huutokaupassa olisi siitä kantava tamma.”
Velipoika ei kommentoinut siinä kohtaa Ilkalle oikein mitään.
”Mutta minä poika huusin sen, 26 000 kruunulla tamman, joka varsoi puolentoista kuukauden päästä. Tiineys Coktail Jetista oli tamman oston idea, mutta oli se vanhaa ruotsalaista emälinjaakin, jota minä arvostin. Ne kestivät kilpailla.”
Klemolat kasvattivat myös SE-orin, kun eivät pelänneet epäonnistunutta isäoria tamman isänä. Union Shark oli yksi kaikkien aikojen ruotsalaisia kolmevuotiaita, mutta ei loistanut siitoksessa.
Ilkka Klemola osti Ruotsista yhteensä 25 000 kruunulla kaksi Yankee Mustangista kantavaa tammaa, joilla tuleva varsamaksu sisältyi hintaan. Toinen oli unionsharkilainen Princess B.J., joka teki tuosta tiineydestään voitokkaan Ikaros Leaderin. Se teki nelivuotiaiden 3100 metrin voltin SE-tuloksen ja meni Derby-finaaliin suosikkina, mutta epäonnistui siinä.
Paketin toinen tamma oli Speedy Somollin tytär Union Madigan. Se teki Klemoloille kuusi varsaa, mutta ne jäivät suorituksiltaan varsin keskinkertaisiksi. Silti Union Madigan oli heille tuottoisa tamma.
”Kindly Leaderin myynti oli elämämme kovin hevoskauppa.”
Kindly Leader oli Barbequesta ja Union Madiganista. Samaan aikaan kuin tamma teki ensimmäisen Leader-varsansa, alkoi Ruotsista kuulua kummia, joka nosti sen varsojen hintaa kertaheitolla.
Union Madiganin jälkeläinen Fama Currit loisti jo kolmevuotiaana ja nelivuotiaana siitä kehkeytyi ikäluokan ykköstamma. Se voitti muun muassa Drottning Silvias Pokalin ja Stochampionatetin. Se tienasi urallaan yli seitsemän miljoonaa kruunua ja juoksi ennätyksen 10,5a St Michelissä.
Kuuden kokoinen vuoden 2006 K-ikäluokka oli varsin merkityksellinen Maatalousyhtymä Klemolan toiminnalle. Kindly Leader oli heidän arvokkain myymänsä varsa koskaan ja Pentti Tikkinen puolestaan kävi ostamassa kolmen hevosen paketin. K-ikäluokasta siihen kuului Keen Leader ja Knock Out Leader ja niiden lisäksi vielä vuotta vanhempi Joystick Leader.
”Saatiin pitkästä aikaa Bunuelasta orivarsa ja tuumattiin, että tehdään vaikka mitä, ettei tarvi myydä Knock Outia, mutta Tikkinen halusi sen puoliväkisin”, Petri Klemola muistelee.
Knock Out Leader ei voittanut koskaan ravilähtöä, mutta Keen Leader oli Kriteriumin paras. Se oli myös johtotähtenä, kun Maatalousyhtymä Klemola palkittiin Ravigaalassa Vuoden kasvattajana 2009.
Vuodesta 2013 alkaen Maatalousyhtymä Klemola on ollut omavarainen lämminverisissä siitostammoissaan. Kaikki ovat olleet Leader-kotikasvatteja.
Tulosta on syntynyt niinkin. Esimerkiksi Trouble Leader 11,5a, Xenon Leader 12,3a ja Xeven Leader 13,4a ovat kaikki voittaneet T75-tasolla ja Valorous Leader 12,9a oli kolmas Villinmiehen Tammakilpailussa.
Paljon on saavutettu, mutta vielä on halua saavuttaakin. Petri Klemolalle suurin juttu olisi Derbyn voittaminen.
”Se olisi saavutus”, hän kokee. ”Kun täytin 50, kyseltiin kuinka juhlin. Sanoin, ettei miehen tarvi kuin maata penkillä, niin täyttää 50, mutta jos hevonen voittaa Derbyn, sitä juhlitaan. Siihen pitää onnistua moni asia ja olla vielä tuurit matkassa.”
Ilkka Klemolan haaveen puolestaan jakaa hyvin moni suomalainen ravi-ihminen, mutta silti se voi tuntua juuri tässä kohtaa yllättävältä.
”Jos pääsisi omalla hevosella kuninkuuskisoihin”, hän hymähtää. ”Jostain se on vaan päähän iskostunut.”
Haavetta ei ainakaan himmennä hänen omistamansa Ypäjä Usko, SE-tamma Ypäjä Eilan vuonna 2022 syntynyt orijälkeläinen Caijuksesta.
Klemolat eivät lepää laakereillaan.
Kasvatus vai valmiin osto?
Petri ja Ilkka Klemola eivät väheksy heitä, jotka ostavat valmiin kilpahevosen.
Petri ja Ilkka Klemola on joskus vähintäänkin puolivakavissaan pohtineet erilaista tapaa harjoittaa raviurheilua.
”On sitä joskus mietitty, että ostaisi Ruotsista valmiita kilpahevosia ja koittaisi herätellä niitä”, Ilkka Klemola kertoo. ”Tässä olisi siihen ihanteelliset paikat.”
Petri Klemola on kehitellyt ajatusta jopa piirun valmiimmaksi.
”Ostaisi joka syksy kolme–neljä ja koittaisi talven ja kesän”, hän laskee. ”Jos siinä olisi joku sellainen, jonka jättää, niin laittaisi kolme eteenpäin ja kävisi taas hakemassa kolme lisää. Se olisi kaikista halvinta raviurheilua.”
Tämä kaikki on kuitenkin jäänyt teorian tasolle.
”On se kuitenkin hienoa, kun ensimmäinen elämys tulee, kun näet sen syntyneen varsa. Jos se varsa on vielä mieluinen, siitä tulee hyvä olo.”
Ja hyvä olo kotikasvatilla voi jatkua pitkään.
”Sitten olet opettanut ja ajat sitä tuossa kotiradalla ja mietit, että olisikohan tässä pojilla hyvä hevonen. Siitä tulee toinen hyvä olo ja kolmas tulee, kun sillä pääsee ensimmäisen kerran voittamaan.”
Ilkka Klemola näkee, että kasvattaminen tai valmiimman ostaminen ovat kumpikin hyviä teitä yrittää menestyä lajissa.
”Se on jokaisen oma valinta, mutta onhan se arvostettavaa, jos kasvatat ja valmennat hevosen voittajaksi”, hän kokee. ”Pitää kuitenkin muistaa, että kasvattaminen ja jalostaminen on eri asia. Kun mekin ostettiin Coktail Jetistä tiine tamma, se oli kasvattamista.”
Petri Klemola muistuttaa, että kummallakin tavalla pitää pystyä tekemään myös valintoja ja päätöksiä.
”Isä sanoi, että jos huomaat, että tämä on huono hevonen, kaikkein halvinta on, että annatte sen pois. Ette tuhlaa aikaa paremmilta sen huonon kanssa.”
Ja kun se hyvä sattuu kohdalle, siitä pitäisi hänen mukaansa muistaa iloita.
”Paljon enemmän pitäisi osata nauttia niistä asioista silloin, kun ne sattuu. Se on vaan suomalaiselle vaikea näyttää ulos, mutta osaisi edes sisimmässään.”
Ainakin hänelle raviurheilun antamat tunteet ovat olleet ainutlaatuisia.
”Tosi vähän on ihmisiä, jotka tällä lajilla voivat elää, mutta tämä antaa nautintoja ja sellaisia elämänkokemuksia, joita on vaikea saada mistään muualta. Kun olet kerran sielultaan tässä kiinni, tosi vaikea tästä on erilleen päästä.”
Petri Klemola osaa myös sanoittaa, koska hän tietää saaneensa lajista tarpeekseen.
”Kaksi asiaa on, mistä tietää, että hevoshommat voi lopettaa. Ellei voitto tunnu miltään, eikä ravimakkara haise hyvältä.”
Salaliitosta Varasuunnitelmaan
Maatalousyhtymä Klemola kasvattaa myös suomenhevosia.
Klemolan nimeä ei äkkiseltään välttämättä yhdistetä suomenhevosiin, mutta niitäkin heille on syntynyt viisi ja seuraavaa odotetaan ensi kesänä.
Tässäkin rodussa he halusivat löytää oikean yksilön sukuaan jatkamaan. He olivat jo aikoinaan halunneet ostaa Kiluttaren, joka myöhemmin jätti muun muassa ravikuningatar Vintarin ja superjuoksija Rickin.
”Sitä sukua himoittiin”, Petri Klemola kuvailee.
Suomenhevostouhut ovat kaiken kaikkiaan pitkämielisten hommia ja yli kolme vuosikymmentä ehti kulua, kun Maatalousyhtymä Klemola pääsi Kiluttaren sukuun kiinni.
Se oli noiden vuosien varrella kasvanut kovasti korkoa, kun edellä mainittujen Kiluttaren jälkeläisten lisäksi radoilla oli nähty sen tyttären Kilun Petran varsat Kilun Peedro 21,0a ja Kriterium-voittaja Cordiitta 22,8a (5).
Vuonna 2013 Cordiitan hurjasta periyttäjäkyvystä oli näkyvissä vasta ensimmäinen välähdys. Sen vanhin jälkeläinen Carmela oli edellisvuonna voittanut Villinmiehen Tammakilpailun.
Vuotta nuorempi Karoliitta oli mennyt mukavasti, mutta ei riittävästi Seppo Suurosen tunnetun korkealla mittapuulla ja Klemolat saivat ostettua sen kesken viisivuotiskauden kevään. Tamma käytettiin ensin terveystarkastuksessa, eikä se hurmannut eläinlääkäriä.
”Tupamäki (Antero) sanoi, että tämä on varmaan puhelimessa ostettu hevonen ja kaupan päälle saitte kesäihottuman”, Ilkka Klemola nauraa. ” Petri kuitenkin sitkeästi jatkoi ja puursi.”
Puurtaminen kannatti ja kesän aikana tamma lähti kehittymään 1.31-aikaisesta.
”Otettiin kengät pois ja laitettiin kärkipainot, niin se meni Mikkelissä 1.26, viisivuotiaiden tammojen Suomen kärkiajan”, Petri Klemola kertoo.
Klemolat etenivät Karoliittalla taiteen sääntöjen mukaan, se varsoi kuusivuotiaana, jonka jälkeen kilpauraa jatkettiin. Se ei kuitenkaan varsan jälkeen lähtenyt menemän aivan toivotulla tavalla ja siirtyi lopullisesti siitokseen.
Ilkka Klemola muistaa, kuinka Karoliitta sai I-palkinnon kantakirjanäyttelyssä.
”Tuli mieleen, kuinka siitä ennen aina puhuttiin kunnioittavaan sävyyn, jos oli I-palkinnon kantakirjatamma”, hän sanoo. ”Sitten meillä oli sellainen.”
Lopulta Karoliitasta jäi kuitenkin vain kolme varsaa. Ruunat Salaliitto 24,9ke ja Uhmapeli 24,6ake sekä viimeisenä tamma Varasuunnitelma 31,8ke. Se kantoi sen jälkeen vielä Tähen Toivomuksesta.
”Soitin Raivion Paulille, että lähetä siementä ja laita pakettiin mukaan valmennusohjeet varsalle”, Petri Klemola naurahtaa.
Karoliitta ja varsa menehtyivät kuitenkin varsomisen yhteydessä.
”Se on meidän siitostouhun kovin takaisku. Sen aikaisista lämpösistä olisi antanut ennemmin pois minkä vaan. Silloin tuntui, että elämä loppuu.”
Varasuunnitelma sai nimensä mukaisesti siirtyä emänsä tilalle siitostammaksi vain seitsemän startin jälkeen (joista se otti viisi kakkosta).
Se on tehnyt nyt kaksi varsaa Parvelan Retusta ja kantaa Carusta. Niiden myötä on muodostunut suomenhevosillekin oma ”etunimi”, Kaaran-liite. Klemolan tila sijaitsee Rahkosen kylässä, Kaarantiellä.
Klemolat ovat huomanneet selkeitä eroja suomenhevosten ja lämminveristen kasvattamisessa.
”Tuntuu, ettei suomenhevostammoille saada niin paljon varsoja”, Ilkka Klemola huomauttaa. ”Tietysti ne usein kilpailevatkin pitempään, mutta harvemmin niissä näkee oikein monta varsaa tehnyttä.”
Kauppapolitiikkakaan ei ole aivan yksinkertaista.
”Suomenhevosvarsasta pyydetään kesällisenä viittä tonnia. Sitten, kun se on yksivuotias, siitä pyydetään viittä tonnia. Sitten, kun se on kaksivuotias, siitä pyydetään neljää tonnia. Niin se menee, vaikkei siinä hommassa ole mitään järkeä, mikä siinä myynnissä lopputulema on. Tuntuuhan se hassulta.”
Petri Klemola muistuttaa, ettei lämminverivarsojenkaan hinnoittelu ole välttämättä kasvattajaystävällistä.
”Onhan se aika hurjaa, kun nyt tuossa on kasvatteja, joilla on keskimäärin kymppitonnin varsamaksuja, mitä sitten värkkyyt tulee vielä päälle”, hän sanoo. ”Koita sellaisesta pyytää kaksikymppiä.”
Siitosorikokeiluja
Klemolat ovat yrittäneet menestystä myös omalla siitosorilla.
Ilkka Klemola löysi vuonna 1999 Yhdysvalloista American Winnerin pojan Swift Americanin 12,2a. Sen suurin menestys oli ollut Pennsylvania Sire Stakesin voitto.
”Lähdin liikkeelle liian pienellä budjetilla”, hän kokee. ”Toin sen liian aikaisin ja olihan se orikin vähän liian riittämätön. Idea oli hyvä, mutta toteutus ei.”
Liian varhaisella tuomisella hän tarkoittaa, ettei American Winnerin pojat Viking Kronos ja Credit Winner olleet vielä ehtineet näyttää kynsiään periyttäjinä.
”American Winner oli jo tuomittu, ettei se jätä siitosoreja. Ilmiöitä vastaan on kova taistella.”
Ensimmäisenä vuonna Swift Americanista jäi 21 varsaa, mutta sen jälkeen määrät sukelsivat alle kymmenen.
”Sillä tavalla se menee, että on ihan sama ori mikä Suomessa aloittaa, pääsääntöisesti se tulee epäonnistumaan. Ainakin, ellei ole omasta takaa isoa, vahvaa tammakantaa. Nyt se vielä korostuu, kun parhaat tammat siemennetään ulkomaisella pakastespermalla, ja halvan hintaluokan orit saavat sen tasoiset tammat.”
Swift Americanin 87 rekisteröidystä jälkeläisestä parhaaksi jäi Baron Ses 13,2a, voittosumma 44 160 euroa. Neljästä Leader-kasvatista paras oli Geisha Leader 16,3a, 4890 euroa.
Toinen yritys oli kovasukuinen ranskalaisori Jasmino Wood, jolla oli tarkoitus kilpailla ja tarjota myös siitokseen.
Jasmino Wood edusti kasvattajansa Jean-Pierre Duboisin arvostettuja sukuja. Sen isä oli periyttäjämestari Buvetier d’Aunou ja emästä oli muun muassa Prix de Francen ja Prix de Parisin voittanut Gobernador.
”Jasmino Woodista oli kova ajatus”, Ilkka Klemola myöntää. ”Kauhea usko oli siihen hetken aikaa.”
Ori saapui Suomeen taululla, jossa oli neljä hylkäystä liioista laukoista ja yksi rahaton startti.
”Ajateltiin, jos saataisiin se raville”, Petri Klemola hymähtää. ”Tehtiin sitten vaikka ja mitä. Paljon enemmän kuin osattiinkaan.”
Mallikkaan 17,9ke-vauhtisen koelähdön lisäksi ori otti Klemoloilla kolme hylkäystuomiota.
”Usko katosi, kun se näytti selässä miljoonalta ja ajatteli, että kun sen tuosta kääntää”, Ilkka Klemola muistelee. ”Sitten kun käänsit, se laukkasi. Ei tullut sitten astutettuakaan, vaikka muuten mieluisa ori olikin.”
Seuraavalla omistajalla se voitti kaksi kertaa 40 kilpailusta ja astui muutaman tammankin. Sen kahdeksasta rekisteröidystä jälkeläisestä paras oli 14 kertaa voittanut Blind Maker 15,0ake.
