Markku Hietanen: "Asioiden ymmärtämiseen piti kasvaa vähitellen"
Markku Hietanen nukkui pois 5.4.2026. Juttu julkaistaan uudelleen klassikkojuttuna hänen muistolleen.
Vuonna 1956 Urho Kaleva Kekkonen valittiin ensimmäistä kertaa Suomen Tasavallan presidentiksi, Heartbreak Hotel oli Elvis Presleyn ensimmäinen listaykkönen, Fidel Castro aloitti sissisodan Kuuban hallitusta vastaan, Neuvostoliitto palautti Porkkalan vuokra-alueen Suomelle ja Laihian Hevosystävät ry järjesti vapunpäivänä Keskikylän ja Kylänpään välisellä maantiellä laihialaisten väliset ajot.
Viimeksi mainittuun sarjaan 1.50 ja hitaammat osallistui neljä hevosta. Kolmanneksi sijoittui tamma Eri-Tili, jota ohjasti vasta 11 vuotta täyttävä Markku Hietanen.
”Kai minä olin vain niin voimakastahtoinen, että vaan menin”, Markku Hietanen miettii tänään, miksi isä Uuno Hietanen päästi niinkin nuoren miehenalun rattaille. ”Kai se ajatteli, että olin jo niin paljon hevosilla töitä tehnyt, että poika hallitsee senkin homman.”
Mitään isoja muistijälkiä hänelle ei ole jäänyt näistä nuorena ajetuista suorankilpailuista. Parhaiten on jäänyt mieleen vuosi – hän ei ole varma oliko se tuo ensimmäinen – kun vapunpäivänä Käyppälän suoralla tuprutti lunta.
”Oli kova pohjoistuuli, kylmä ja käsiä paleli. Ei ollut nappulahanskoja, eikä mitään käsissä.”
Markku Hietanen
Syntynyt 3.11.1945 Laihialla
Ajanut kilpaa ensimmäisen kerran vuonna 1956
Voittoja 2302
Voittanut suomenhevosilla kaksi Kriteriumia, kaksi Derbyä ja kuningatarkilpailun
Kasvatteja muun muassa pronssidivisioonafinaalin voittaja Chippen 12,6a ja kuninkuuskilpailutason Horilo 26,6a
Pojat Heikki ja Hannu Hietanen kuuluvat isänsä tavoin Tuhannen voiton klubiin
Tuosta ensimmäisestä kerrasta on kulunut 69 vuotta, 5 kuukautta ja 24 päivää ja Kekkonen, Elvis, Castro ja Neuvostoliitto kuuluvat historian lehdille, mutta Markku Hietanen toimessaan edelleen tähän päivään. Hän ohjasti Pedro The Bossia Etelä-Pohjanmaan Hevosjalostusliitto ry:n järjestämissä ravikilpailussa Seinäjoen ravikeskuksessa.
Paljon on vettä virrannut Laihianjoessa tässä välissä. Paljon on tapahtunut Markku Hietasellekin. Paljon hyvää, mutta kuten ihmiseloon kuuluu, myös ikävämpiä tapahtumia.
Kova paikka oli vuoden 1984 marraskuussa. Silloin paloi kaksiosaisen tallin toinen puoli ja epätoivoisista pelastusyrityksistä huolimatta 12 hevosta sen mukana.
”Kyllä se taas mieleen tuli, kun tässä joku metallifirma Laihialla paloi.”
Palon jälkeen oli hetken aikaa kuitenkin vakavan pohdinnan paikka.
”Mietittiin jatketaanko mullin pidolla vai millä lailla. Naapuri yllytti, että sonnin pitäjiä on joka kylässä, mutta hevosmiehiä ei. Ei annettu periksi ja siitä se taas urkeni. Jatkettiin vaan ja entistä kovempaa.”
Nyt elämää varjostaa vakava sairaus, mutta senkään edessä ei ole annettu periksi.
”Hoitoja on saatu ja tuntuu, että lääkitys onnistuu. Päästään eteenpäin, mutta eihän sitä tiedä. Nämä syövät ovat sellaisia, ettei kukaan osaa sanoa, mikä auttaa ja millä lailla auttaa. Toivotaan nyt, että saadaan vielä vähän aikaa nauttia hommista.”
Markku Hietanen on tunnettu Hevosmiehenä, eikä tässä tuo iso H ole näppäilyvirhe. Hänen käsissään on tunnetusti pysyneet hevoset, jotka ovat saaneet kylmiä väreitä menemään kovienkin ammattilaisten selkäpiitä pitkin.
Hän uskoo, että hänen ensimmäinen varsinainen kilpahevosensa osaltaan toi tähän oppia. Eri-Aaronin poika Karma meni 37,2, mikä oikeutti suurjuoksijaluokkaan. Se oli tuohon aikaan vielä huomioitava suoritus.
Hietanen oli jo 15 vuoden korkeassa iässä, kun hän vuonna 1960 ajoi Vaasan totalisaattoriraveissa Karmalla kaksi ykköstä samana päivänä.
”Karma oli luonteeltaan juoksijahenkinen, kovaluontoinen, mutta yksimunainen”, Hietanen kertoo.
Tällaiset pietturit ovat usein vaikealuontoisia. Niin Karmakin. Hietasen on vaikea analysoida, miksi hän sai orin kanssa hommat toimimaan ja vaikeiden hevosten kanssa jatkossakin.
”Ei sitä itse osaa oikein selittää. Kyllä niille piti vain oppia puhumaan ja saada ne rauhoittumaan ja luottamaan mieheen. Kummankin piti löytää luotto toiseensa. Ei siihen oikotietä ollut, eikä sen kummempaa selitystä.”
Työ oli yksi lääke saada hevonen oikeille raiteille. Hietanen kertoo esimerkiksi niittäneensä kahden hevosen vetämällä niittokoneella.
”Karma oli toisena, vaikka oli ori. Päästin niillä menemään paljon niittokoneen kanssa, ennen kuin Majuri (traktori Fordson Major) tuli. Silloin hevoset jäivät kevyempiin hommiin.”
Talvella työnä oli puolestaan rankametsä. Kuusi kilometriä mentiin laanille reippaasti reen kanssa.
”Kuntoa tuli tietysti, kun sitten takaisin toi mukavan kuorman. Ajeltiin asioikseen, tuli valmennus ja rangat samalla.”
Karmalla oli karmansa Hietasen elämään.
”Se vei minua sen verran kovasti, jotta sitä jäi jollakin lailla oppia tulevillekin hevosille.”
Niihin tuleviin hevosiin alkoi vuosien varrella yhä enemmän osua hankalampia tapauksia.
”Luonteeltaan voimakastahtoiset kun taipuivat hommaan ja joillakin alkoi tulla ykkösiäkin, niin kai se maine siitä lähti.”
Seuraava parempi hevonen oli Aro-Läikkä 31,6a, joka oli ensimmäinen, jonka tekemisessä Hietanen oli mukana alusta lähtien.
”Laitoin Summu-tamman lavoille ja päästin Ylistaroon Aromuksen luo.”
Vuonna 1968 syntynyttä omaa kasvattia Horiloa 26,6a hän pitää ensimmäisenä varsinaisesti hyvänä hevosenaan. Se toi Hietaselle vuonna 1978 myös ensimmäisen osallistumisen seppelejahtiin.
”Komia ori ja juoksija jonkun verran, mutta silloinkin vielä opeteltiin ravihommaa. Treenattiinko vähän tylsäksi, kun se ei ollut oikein voittajahevonen. Paljon se oli rahoilla, mutta paljon oli kilpailukirjassa alta kymmenen markankin tienestejä.”
Markku Hietanen tunnetaan miehenä, joka ymmärtää huomattavissa määrin myös hevosten terveydestä. Moni on saanut apuneuvoja hevosensa ongelmiin auttavaisen luontoiselta Hietaselta.
Hän kokee, että tähän suuntaan auttoi, kun hän ymmärsi alkaa käyttää eläinlääkärin palveluita. Siihen aikaan se ei vielä ollut itsestään selvyys.
”Piti tulla ymmärrys, ettei pään lyöminen seinään kannata, ongelmaan pitää jotakin muuta keksiä.”
Horilo on aivan ensimmäinen, jonka hän vei Antero Tupamäelle Niinisaloon. Orille oli loppumatkan tuleminen muodostunut vaikeaksi.
”Oltiin oikein kovia miehiä treenaamaan, niin kuin nuoret orimiehet vaan voi olla. Sillähän oli rauta jo alta kymmenen (viitearvot 14,3–43,0). Rautaa osattiin kyllä jo syöttää, mutta ei osattu imeytyttää sitä hevoseen.”
Tietoa ei kaiken kaikkiaan ollut yhtään liikaa tyrkyllä.
”Asioiden ymmärtämiseen piti kasvaa vähitellen. Nykyään on oikoteitä, kirjallisuutta ja muuta. Se helpottaa nuorempia.”
Hänen ymmärryksensä riittävyys ei ole jäänyt matkan varrella epäselväksi. Hyvin yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa 2302 voittoa, joista viimeisin tuli syyskuisessa nousijadivisioonakarsinnassa Pystin Virkulla.
Voitoista vain kaikista klassisimmat luetellen ovat Velurin ja Ville Kallen Kriterium-voitot, Sukkulan ja Linkorin Derbyn ykköset ja Akaasian kuningatartitteli.
”Akaasian seppele oli hieno täyttymys tammalle ja kyllä täytyy myöntää, että sitä se oli minunkin uralle. Ei se huonolta tuntunut ollenkaan, parasta herkkua se oli.”
Raviurheilun tulevaisuus on juuri tällä hetkellä monella tapaa auki, eikä kukaan alalla voi olla sitä pohtimatta.
”Kyllä mä luulen, että toistaiseksi ravit tulee pyörimään, mutta eihän näitä tiedä”, Markku Hietanen miettii. ”Toivotaan, että pysytään tällä tasolla ja vaikka nyt vähän laskisikin, ei maailma vielä siihen kaatuisi.”
Hän näkee, että raviurheilu saa ansaitsematonta arvonalennusta alan ulkopuolelta.
”Nyt on ajat, ettei tämä vihreä nuoriso oikein ymmärrä tätä. Kaikki on väärin ja kaikki on väärin. Yleensä, kun vihreät ovat saaneet aikaa ja kasvaneet, niin ajatukset ovat voineet muuttua ja muuttuvatkin. Mutta sitä odotellessa.”
Oma into ei ole vaarassa hävitä. Hän ajelee edelleen poikansa Hannu Hietasen hevosia kotona, ”vaikka ei aivan työkseen”.
”Aina kun tulee uusia ikäluokkia ja uusia hevosia, niin mielenkiinto herää ja säilyy. Luonto on ihmeellinen, niin ihmisellä kuin hevosella.”
Se, ettei hevosia aja aivan työkseen, ei tässä kohtaa tarkoita suinkaan toimettomuutta millään tasolla.
”Maataloushommaa jouduin aina laistelemaan, kun oli niin paljon hevosia, nyt olen hoitanut enemmän sitä maataloussarkaa.”
Juuri nyt viikonloppuja on mennyt hirvimetsällä, porukalla on jo toistakymmentä kaadettua.
”Liikkuminen on tärkeää. Ihmisen pitää liikkua niin kauan kuin pääsee, emännällä (Hellevi Hietanen) on liikkuminen mennyt huonoksi, eikä se ole kivaa. Olen vähän omaishoitajakin.”
Joko tässä olisi yhdelle miehelle sarkaa, että ”jollakin lailla menisi tämä luppoaika”, kuten hän itse kuvailee. Ei ole. Miehisyyttä korostava sanonta kuuluu, että joku on mies eikä marjanpoimija. Tähän kohtaan sanonta ei voisi olla enemmän metsässä.
”Syksy on hyvä työmaa, hoidan marjastukset ja sienestykset. Pitää keritä kaikki kantarellit noukkimaan.”
Tässä on jokaiselle kansalaiselle ikään katsomatta mallia elämään. Harva meistä vain jaksaa, miten Markku Hietanen jaksaa. Siitäkin huolimatta, että hän saa hoitoja ja lääkitystä, joiden kanssa eläminen ei ole leikkipeliä.
”Kovia ne tietysti on, kun syöpä on maksassa ja haimassa. Viimeksi hoito paisutti toisen jalan vahvasti, mutta kai se sitten tehoaakin.”
Työhön tottuneella ei kuitenkaan mikään voita sitä, että saa edelleen tehdä ja touhuta.
”Jos rupiaa istumahan ja ajattelemahan jotakin syöpää, niin siinähän se aika menöö.”
Oplot opetti
Niin voimakkaasti kuin Markku Hietanen suomenhevosiin liitetäänkin, teki hänen nimensä tunnetuksi läpi ravivaltakunnan lämminveriori Oplot.
Oplot oli Hietasen ensimmäinen oma lämminverinen. Alkuun Oplot oli hänellä Matti Marjamäen kanssa kimpassa, mutta siirtyi sitten kokonaan Hietaselle.
Marjamäki vastasi pääasiassa kolmivuotiskaudesta ja se meni vielä harjoittelun merkeissä. Nelivuotiaana Hietanen tarttui ohjiin ja alkoi tapahtua. Saldona yhdeksän peräkkäistä voittoa.
”Se oppi Matilla pyörähtelemään ympäri”, Hietanen kertoo. ”Meillä oli silloin sokerijuurikasta ja opetettiin se haran eteen. Sen kanssa ei ollut mitään mahdollista pyörtää. Ori oppi menemään silloin, kun mennään, eikä omia kujeita tekemään.”
Suonenjoella oli elokuussa 1972 kaksipäiväiset huippuravit, ajettiin sekä lämminveristen, että suomenhevosten Suomi-Derbyt ja molemmille roduille myös hienot avoimet ryhmät.
Markku Hietanen ilmoitti Oplotin kummallekin päivälle täytelähtöihin, tuloksena kaksi ykköstä. Tämän huomasi aikansa suurhevosenomistaja, liikennöitsijä Niilo Sukula.
Sukulan tallin Pinas nappasi Damoklesin voittaman Suomi-Derbyn yllätyskakkosen ja ehkä tämä nosti halua ostaa menestyshevosia lisää. Sukula lähetti valmentajansa Arvo Niirasen ostoaikeissa Hietasen pakeille.
”En osannut antaa hintaa, jotta millä sen myisin. Sukulan tallimestari yllytti, että sano mikä hinta vain, isäntä haluaa tämän.”
Tuo nelivuotiskausi jäi kuitenkin Oplotin selkeästi parhaimmaksi, hankosideongelmat hidastivat jatkossa kehitystä.
”Kyllä se maailma on opettanut, että silloin pitää myydä, kun joku haluaa ostaa.”
Hietanen kantakirjasi orinsa ja seuraavissa polvissa kotikasvatit paransivat Oplotilta kesken jäänyttä voittotehtailua. Oplotin tyttärellä Opaalilla hän ajoi 14 ykköstä ja se jätti puolestaan 11 kertaa voittaneen Op Priden.
Markku Hietasella on toki jatkossakin ollut menestyviä lämminverisiä, mutta klassisen suurkilpailun voitto häneltä on niillä jäänyt uupumaan.
Mustasaarelaisen autoilijan Martti Tikkalan perheen Line Express oli sitä lähinnä. Hietasen lainaohjastaman moninkertaisen SE-tamman Derby-voiton tielle sattui samaan ikäluokkaan ilmiö nimeltään Billy The Kid ja Line Expressin oli tyytyminen kakkoseen.
