Peter Kankkosen valloittava elämäntarina – näin papista tuli ainutlaatuinen ravikulttuurin taltioija

Peter Kankkonen, 70, tiesi jo varhain, että hänestä tulee pappi. Mutta myös sen, että hänestä tulee hevosmies.

Hevosiin Kankkonen tutustui 1950-luvulla Raippaluodossa. Vaikka kyseessä oli eristetty saari, jolle pääsi tuohon aikaan vain lautalla, saarella oli valtavasti hevosia. Erikoista oli, että kevättöiden jälkeen ne laskettiin vapaiksi, ja vapaina ne saivat juoksennella saarella elokuulle asti.

”Kun ajoit polkupyörällä soratietä, vastaan saattoi tulla hevoslauma. Jos pappilan portti oli jäänyt auki, saatoit herätä yöllä siihen, että piha oli täynnä laukkaavia hevosia. Ne olivat aikamoisia elämyksiä”, Peter Kankkonen muistelee.

1960-luvulla hänen perheensä muutti Alaveteliin, missä nuori Peter sai pitää naapurin hevosta pappilan tallissa vastineeksi, että hoiti sillä naapurin hevoshommia. Todelliseen huippuhevoseen hän sai tutustua 1960-luvun lopulla.

”Minulla oli ongelmia suomen kielen kanssa, ja minut lähetettiin oppimaan sitä Martti Isosalon perheeseen Kauhajoelle. Talossa oli ravikuningas Uusi-Veto, ja minä pääsin hoitamaan sitä.”

Paikallinen Vasabladet ei Uusi-Vedon saavutuksista tai muustakaan raviurheilusta kirjoittanut. Se harmitti nuorta Peteriä.

”Kirjoitin päätoimittajalle, että teillä on hyvä lehti, mutta siinä ei kerrota mitään raveista. Kun Uusi-Veto uusi kuninkuutensa Forssassa, olin paikalla toimittajana. Loistohomma lukiolaiselle: pääsi kulkemaan raveissa, sai matkakorvauksen ja pienen kirjoituspalkkionkin ja pressikortti avasi ovet joka paikkaan.”

Valmistuttuaan papiksi ja muutettuaan Kokkolaan Peter Kankkonen huomasi Kirkonmäen pappilassa ulkorakennuksen, josta voisi tehdä tallin. Näin hän pääsi toteuttamaan poikavuosien unelmansa: hankki siitostamman ja alkoi kasvattaa Church Hills -hevosia. Niitä syntyi kymmenkunta.

Myöhemmin hevoset siirtyivät Kokkolan uudelle Heimarin raviradalle rakennettuun kimppatalliin. Siellä syntyi ajatus kansainvälisen ravivuosivideon tekemisestä.

”Ruotsissa oli niihin aikoihin aloittanut TV4, joka satsasi kovasti raviurheiluun ja näytti kansainvälisiäkin lähtöjä. Seurasin TV4:n lähetyksiä, ja maanantaiaamuisin kerroin tallin porukalle, mitä maailmalla oli tapahtunut. Me Suomessa elettiin täysin pimennossa”, Peter Kankkonen muistelee.

Ensimmäisen vuosikoosteen hän teki suomeksi, mutta koska suurin osa lähdöistä oli kansainvälisiä, hän alkoi tehdä rinnalle ruotsinkielisen version. Tuulta Ruotsin myynti otti alleen, kun videota ryhtyi levittämään Ruotsin Avelsföreningen.

”Miten voi olla, että joku Peter Kankkonen Suomesta tekee tällaista videota, eikä kukaan ruotsalainen ole keksinyt tehdä sitä”, Travronden-lehti kysyi pääkirjoituksessaan ja kiitteli videota.

Suomessa vastaanotto ei ollut ollut aina yhtä positiivinen.

”Vuosikasetti ilman Prix d’Amériquea”, Hevosurheilu otsikoi arvostelunsa vuonna, jona Kankkonen jätti pohjoismaalaisittain suhteellisen vähämielenkiintoisen, mutta kalliin Prix d’Amériquen koosteesta pois.

”Osan lähdöistä sai julkaisuoikeuksineen helposti, mutta italialaisten ja ranskalaisten kanssa oli hankala neuvotella. Ja Meadowlandsista tuli 20-sivuinen sopimus, jota ei voinut allekirjoittaa, kun siitä ei ymmärtänyt mitään. Tilanne muuttui täysin, kun Margareta Wallenius-Kleberg otti asian hoitaakseen. Olin oppinut tuntemaan hänet, kun tein monen vuoden ajan Menhammarille varsavideoita.”

Jatkossa Kankkonen alkoi värittää videoitaan hankkimalla lähtöjen väliin oheismateriaalia juttukeikoilta Ranskaa ja Amerikkaa myöten. Videoilla tavattiin huippuhevosten valmentajia, ohjastajia, hoitajia, kasvattajia ja omistajia.

”Kun Varenne voitti ensimmäisen kerran Elitloppetin, en seurannut sen juoksua vaan kuvasin sen italialaista omistajapoppoota. Kun Varenne juoksi maailmanennätyksen Mikkelissä, haastattelin Jori Turjan isää Erkki Turjaa. Olen niin ylpeä pojastani, hän sanoi liikuttuneena kameralle.”

Ainutlaatuista materiaalia tarttui kuvanauhalle myös suomalaislegendoista kuten BWT Magicista, Vieskeristä ja Isla J Bravesta – mm. Islan astelu palkittavaksi Ravigaalassa Rauhalahden lavalle. Siihen aikaan gaaloja ei videoitu, joten ilman Kankkosta liikkuvaa kuvaa tapauksesta ei olisi jälkipolville jäänyt.

Peter Kankkonen editoi ja monisti vuosivideot ja suurkasvattajien häneltä huutokauppoihin tilaamat varsa- ja orivideot omassa studiossaan Kokkolassa. Kerran studion oveen koputti Teoston asiamies, joka halusi tietää, mitä valtavalla määrällä VHS-nauhoja oli tehty. Teosto-maksuja niistä ei ollut maksettu.

”Minä sanoin, että tule vintille katsomaan, ja esittelin, millaista omaa tuotantoa tein: tällaista 30 minuutin, tällaista 60 minuutin ja tällaista 120 minuutin videota, myös hengellistä sisältöä. Tämähän on ihan mahtavaa, hän ihasteli tuotantoa.”

Ihan aina vuosivideo ei valmistunut jouluksi, kuten oli periaatteessa luvattu. Silloin palaute oli kriittistä.

”Emäntä Jyväskylästä soitti, että eikö se video tulekaan. Hänellä oli kuulemma vuodessa kaksi tuntia omaa aikaa: ne, jota miehet katsovat videota kamarissa”, Kankkonen nauraa.

Kankkosen vuosivideotuotanto päättyi kohtalokkaasti jo vähän ennen kuin Internet toi kansainväliset huippulähdöt kaikkien ulottuville ja aika olisi ajanut muutenkin videoista ohi.

”Isäni kaatui ja loukkasi selkänsä niin vakavasti, että joutui vuoteen omaksi. Hän oli yli 80, ja ymmärsin, että minun oli annettava silloin kaikki aika hänelle. Vastakkain olivat oma huvi ja toisen elämä.”

Papin työstä Peter Kankkonen jäi eläkkeelle vuonna 2014, mutta laakereilleen hän ei jäänyt lepäämään.

”Pysyäkseen virkeänä ja terveenä täytyy tehdä jotain hyödyllistä ja antaa, jos on jotain annettavaa – jos ei muille, niin edes itselleen. Minä olen onnekas, kun olen saanut työllistettyä itseni omilla valinnoilla.”

Ensimmäiset kuusi talvea Peter vietti Espanjassa – ensin kolme Teneriffalla, ja sitten kolme Costa Blancalla. Ei kuitenkaan lomailemassa vaan turistipappina työskennellen.

”Satun kuulumaan siihen porukkaan, joka pitää lämmöstä ja etelän elämänrytmistä. Meillä juostaan kello kädessä, siellä otetaan rennosti ja voidaan paremmin. Tehdään pitkää päivää, mutta annetaan aikaa yhdessäololle ja viihdytään iltaisin ruoan ääressä pitkään. Ja ruokavaliokin on terveellisempi”, Peter Kankkonen listaa Espanjan hyviä puolia.

Sitten iski korona, ja Kankkonen jäi Suomeen. Sekin sopi hyvin, sillä hän sai keskittyä omasta elämästään kertovan Hevospappi-kirjan kirjoittamiseen. Töihin hän ei enää Espanjaan mene, mutta haaveena on palata sinne ensi talveksi kirjoittamaan kahta uutta, työn alla olevaa kirjaa.

”Toinen kertoo Alexandra Frosterus-Såltinista, joka pystyi ensimmäisenä naisena elättämään itsensä taidemaalarina Suomessa. 1800-luvulla hän kuvitti mm. Turmiolan Tommin elämäkerran ja on maalannut eniten alttaritauluja – 70 kappaletta. Kirjan pitäisi ilmestyä tänä vuonna”, Peter Kankkonen aloittaa.

”Toiseen kerään vasta aineistoa, se kertoo suomenhevosesta talvisodassa. Suomenhevosen panoshan oli aivan ratkaiseva, ilman sitä Suomi olisi ollut puna-armeijalle helppo pala. Mutta en kirjoita kirjaa suomalaisille vaan riikinruotsalaisille. Luulen, että kustantajakin löytyy – varsinkin, kun näinä aikoina viitataan paljon talvisotaan.”

Hevosvideoidenkaan suhteen Kankkonen ei ole sanonut vielä viimeistä sanaansa.

”Viime talvena ryhdyin vihdoin ja viimein käymään läpi nauhavarastoani, jossa on todellisia aarteita. En osaa vielä sanoa, mitä niistä teen, mutta olisi sääli, jos ne eivät jäisi mihinkään minun jälkeeni.”

”Nauhalla on sellaisten legendojen kuin Stanley Dancerin, Howard Beissingerin, Lou Guidan, Sonny Antonaccin ja Sören Nordinin pitkiä haastatteluja”, Peter Kankkonen mainitsee muutaman esimerkin.

Curre Lindström pelasti kokkolalaiset

Papiksi Peter Kankkosella on uskomaton määrä valloittavia hevostarinoita. Tässä on yksi niistä.

Kokkolanseudun Hippos, jonka puheenjohtajana Peter Kankkonen toimi, oli ajautunut 1990-luvulla talousvaikeuksiin. Sillä oli johtokunnan jäsenten takaamaa velkaa, jota pankki alkoi hoputella heidän itsensä maksettavaksi. Ajatus ei ymmärrettävästi innostanut.

Leijonien kultavuonna 1995 Peter Kankkonen oli Elitloppetissa kuvaamassa materiaalia vuosivideolleen ja näki tallialueella valmentaja Curt Lindströmin. Spontaanisti hän meni tämän juttusille ja kysyi, tulisiko tämä myöhemmin kesällä Kokkolan raveihin. ”Curre” lupasi tulla ja ottaa mukaansa kollegansa, niinikään raveista kiinnostuneen Hardy Nilssonin.

Myöhemmin Kankkonen kuuli pankinjohtajan olevan kova Curre-fani ja pyysi häntä noutamaan valmentajat Vaasan lentokentältä Kokkolaan ja isännöimään heitä ennen raveja. Tämä sopi mainiosti.

Raviviikonlopun jälkeen Peter Kankkonen meni tapaamaan pankinjohtajaa mukanaan ehdotus, miten laina lähivuosien aikana hoidettaisiin. Tapaaminen alkoi sillä, että pankinjohtaja kehui Curt Lindströmiä. ”Loistotyyppi, oli uskomatonta saada tavata hänet. Mutta niin, sinulla oli joku asiakin? Tämähän on ihan järkevä ehdotus, hoidetaan asia näin”, keskustelu suurin linjoin eteni.

Kankkonen jätti kertomatta, mistä rahat lainanhoitoon tulisivat. Etäpelistä sai tuohon aikaan tietyn prosentin rata, jonka alueella etäpelipiste sijaitsi, ja vaikka kesäradat eivät yleensä päässeet tuotoista nauttimaan, Kokkolanseudun Hippokselle sellainen oikeus onnistuttiin neuvotteleman Nikulan kanssa. Niillä tuotoilla yhdistys pelastui.

”Ei pidä istua sisällä, kun kaikki toivo on ulkona. Meillä se toivo oli Solvallan varikkoalueella”, Kankkonen kiteyttää tarinan opetuksen.