Porukkahevosten ja Norjan kylmäveristen erikoismies tekee työtä ja tulosta

Vuosikausia valmentajana sinänsä hyvin pärjännyt Antti Ala-Rantala on kuluvan vuosikymmenen aikana noussut hieman takavasemmalta kuin varkain aivan eturiviin. Kun hän oli vuoden 2020 valmentajatilaston 31., on sijoitus parantunut siitä ensin yhdeksänneksi, viime vuonna jo seitsemänneksi ja tällä hetkellä tänä vuonna hän löytyy sijalta neljä.Tätä ei ole mahdollistanut yksi tai kaksi suurkilpailuissa onnistunutta hevosta, vaan selkeä idea ja sen eteen tehty raaka työ. Idea vaikuttaa äkkiseltään varsin yksinkertaiselta: hankitaan ihmisille kilpahevosia, joilla sitten kilpaillaan ahkerasti. Tämähän kuulostaa helpolta, mutta Ala-Rantalan jalanjälkiä saa yrittää lähteä seuraamaan ja väsy voi matkan varrella yllättää..Antti Ala-Rantala ostaa hevosia, usein ulkomailta, jotka hän ja puolisonsa Tiina Ala-Rantala sitten myyvät niiden taakse koottaville kimpoille.”Minulla oli tässä kolme hevosta samalta omistajalta, jotka olemattoman asian takia kaikki lähtivät yhtäkkiä”, Antti Ala-Rantala muistelee. ”Siinä kohtaa tuli mieleen, että tämä olisi varmemmalla pohjalla, jos ei ole niin paljon yhden kortin varassa.”Nyt ei todellakaan ole niin paljon yhden hevosenomistajan varassa. Hänellä on parikymmentä hevosta valmennuslistoilla ja niillä yhteensä toistasataa omistajaa.”Kun itse hankkii hevoset ja kerää kimpat, pystyy itse hallinnoimaan hommaa paremmin. On tullut sellainen olo, ettei yksittäisen omistajan hevosta oikein edes kiinnosta ottaa. Yksi kimppalainen osti Traverasta itselleen nelivuotiaan ruunan, se on ainoa täysin vieras hevonen.”Tapani Raunion ja Mikael Mattfolk kontaktien kautta on tullut Ala-Rantalalle paljon hevosia.”He ovat iso osa tätä. Varsinkin Tapanilla on jo valmiiksi hyvä ajatus, mikä olisi meille sopiva hevonen.”Kun ehdokas uudeksi hankinnaksi tulee, Ala-Rantala katsoo sen tietoja ja startteja.”Pelkkä hevosen taulu ei välttämättä kerro totuutta. Se on voinut jäädä pussiin tai joutua kiertelemään. Katson sen tyylin, että se miellyttää silmää ja saatan vähän kellotellakin.”.Pelkkä hevosen taulu ei välttämättä kerro totuutta..Hän ottaa visusti huomioon kenellä hevonen on ollut valmennuksessa.”Jos se on ollut useammalla nimimiehellä, ei sellainen kovin kiinnosta, mutta jos se on ollut samassa paikassa elämänsä, voi pelkkä paikanvaihdos piristää.”Sitten hän tekee päätöksen, joko ottaa tai jättää tarjouksen.”Koska hinta ja laatu on tietysti sellainen asia, jonka pitää kohdata, saatan joskus jättää tarjouksen, mutta nehän eivät aina mene läpi.”Hevoset ostetaan nimenomaan ja vain porukkahevosiksi.”Kaikki myydään osuuksiin, yhtäkään ei ole ollut meininki pitää kokonaan itsellään. Itselle on kyllä aina tarkoitus jättää osuus, jos niitä vain jää.”.Kun uusi hevonen saapuu talliin, katsoo Antti Ala-Rantala, että sillä on kaikki päällisin puolin kunnossa ja yleensä sitä käytetään vielä tarkastuksessa klinikalla. Jos kaikki on ok, alkaa hevosen myynti osuuksiin.”Se on niin päin helpompi, että ostetaan hevonen ja myydään siitä osuuksia kuin että kerätään rahaa ja sitten ruvetaan pamiloimaan, mitä sillä rahalla ostetaan”, Tiina Ala-Rantala huomauttaa.Hän tekee hevosesta esittelyn ravitallin sivuille ja jakaa sitä muihinkin ryhmiin. ”Hevoset myydään aina omakustannehintaan”, Antti Ala-Rantala korostaa. ”Siihen lasketaan hevosen hinta, kyydit, rekisteröinnit ja sellaiset, ja kun hevonen on kuitattu, näkevät osakkaat kaikki laskelmat. Euroakaan en ota itse välistä.”.Hevoset myydään aina omakustannehintaan..Kun konsepti on hyväksi havaittu ja radoilta on tullut menestystä, käyvät osuudet kaupaksi. Joskus liiankin hyvin.”Kaksi kertaa on myyty hevosesta vahingossa yli sata prosenttia”, Tiina Ala-Rantala hymähtää. ”Kauppa käy kuumana, minä olen ansiotyössä ja Antti täällä kotona, ja molemmille voidaan toisistaan tietämättä soittaa. Sitten on vain pitänyt kysellä, että eikö sinulle piisaisi pienempi osuus.”He pitävät viidestä kymmenen prosenttiin ihanneosuutena.”Ei tavallisella palkansaajalla ole nykyään ylimääräistä rahaa. Ei sellaisella ole vara pitää kokonaista hevosta kellään treenissä.”Antti Ala-Rantala mieluummin toppuuttelee, kun joku haluaa ostaa reilumpaa osuutta.”Joku aina haluaisi ostaa puoletkin, mutta jotenkin on mukavampaa, että hevoset ovat useammissa pienemmissä osuuksissa”, hän kokee. ”Silloin tietää, ettei kenenkään talous kaadu, vaikka mitään ei tulisi radalta. Vaikka monella on onnistuttu, on niitäkin, joilla ei olla.”Jokaiselle hevoselle perustetaan oma tili. Moneen muuhun kimppaan erotuksena on, etteivät Ala-Rantalat kerää tasasummaa kuukausittain, vaan hevosen todellisten kulujen mukaan.”Me eletään kädestä suuhun, joskus liiankin tarkasti. Siinä on tietysti silloin se vaatimus, että osuusmaksuissa ei saisi olla hirveitä viiveitä, muuten voimme joutua laittamaan omasta pussista, että saamme jonkun laskun maksettua.”Toki joukossa on ollut monta sellaista hevosta, joihin ei porukan ole tarvinnut enää sijoittaa yhtään rahaa osuuden oston jälkeen.”Juostusta rahasta tietenkin peitetään kuluja ja monelle on kertynyt sitä rahaa ylikin ja se silloin jaetaan osakkaille.”Väitetään, että mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa, mutta Antti ja Tiina Ala-Rantala ovat tyytyväisiä hevosenomistajiinsa. Toki erilaisia näkemyksiä voi syntyä ja pahimmillaan niillä on turhankin ikäviä seurauksia. He kertovat esimerkin tästä, kun Farzad Bokolle tuli kaksi pussijuoksua peräkkäin.. ”Yksi osaomistaja arvosteli kovasti ajoja whatsapp-ryhmässä ja minä vastasin ihan asiallisesti näkemykseni”, Tiina Ala-Rantala kertoo.Näkemykset erosivat kuitenkin liikaa.”Hän suuttui niin lujaa, että luopui osuuksista”, Antti Ala-Rantala pahoittelee. ”Tosi ikävä juttu, hän oli vielä tärkeä ihminen meille ja kaiken lisäksi Farzad Boko pärjäsi sitten taas hyvin, voitti Veikkaus Championin ja muuta.”Hän korostaa tiedostavansa, että kyseessä on palveluammatti ja hän kuuntelee omistajien toiveita esimerkiksi kilpailuttamisesta.”Pidän kuitenkin määräysvallan itselläni. Kerran M.T.Master Donin omistajia oli kesälomareissulla Kainuussa ja he katsoivat, että Kajaanissa olisi sopiva sarja.”Ala-Rantala ajatteli ensin, ettei hän lähde ajamaan 800 euron ykkösestä Kajaaniin saakka.”Kuinka ollakaan, kun katsoin tarkempaan, niin siellähän oli neljälle hevoselle sarja. Lähdettiin, Master Don voitti ja siitä tuli ihan hyvä reissu.”. Aivan oma lukunsa on tietenkin Norjasta ostetut kylmäveriset, joita nyt löytyy kymmenen. Kotimaista rotua edustaa vain Tutun Impi.”Suomenhevosia on hankala ostaa, ei niitä vaan löydy”, Antti Ala-Rantala perustelee. Hän kokee molemmat kylmäverirodut ravureina jokseenkin samanlaisina ominaisuuksiltaan.”Ei niissä loppuviimein älyttömästi eroa ole. Jokainen on oma yksilönsä, mutta ehkä norjalaisissa on enemmän sellaista arkuutta ja herkkyyttä.”Norjasta tulleet kylmäveriset ovat yleensä myös parantaneet menoaan Ala-Rantalassa.”Ne ovat usein olleet aina samassa paikassa ja muutto voi piristää. Laidunta tulee kesällä ympärille kaksi hehtaaria, se on vanhemmille hevosille sielunhoitoa. Ei vanhempaa hevosta välttämättä treenaamalla paremmaksi saa, pitää muistaa korvien väli.”Hän ihmettelee norjalaisten tapaa pitää kavioita lyhyinä ja pystyinä.”En tiedä onko tylppäkavio heille joku päähänpinttymä, mutta kun olen loivennellut niitä omaan malliin, se on auttanut joitain hevosia paljonkin.”Yksistään Norjan ravikilpailusäännöt aiheuttavat muutoksen hevoselle meikäläisiin kilpailuihin verraten.”Siellä ei käytetä ajovitsaa. Sitten heilutaan ohjien kanssa ja esimerkiksi Kleppe Spödå oli siihen leipääntynyt.”. Tamma oli ollut Suomessa vain pari viikkoa, kun se starttasi ensimmäisen kerran täällä.”Ei siinä mitään ihmeitä ehditty tekemään, mutta se oli Ville Kallen jälkeen toinen ja meni volttiennätyksensä. Varovasti annoin pikku merkkiä piiskalla ja pidin ohjat tiukalla. Sehän tottavie tuli ihan päähän asti. Toivottavasti ikäpäivänä ei täällä mennä ajovitsattomuuteen.”Kleppe Spödåta on kyselty takaisin syntymämaahansa ja se tulee olemaan todennäköinen suunta Nylandille aikanaan, kun sen kilpaura on ohi. Nylandilla on Norjassa viisi jälkeläistä, joista eritoten viisivuotias Nylund 26,4a on menestynyt. ”Minä kyllä haluaisin Nylandista ja Kleppesta kivan varsan”, Tiina Ala-Rantala heittää, mutta ajatus saa puolisolta nopean tuomion. ”Ei me nyt ruveta kylmäverijalostusta harrastamaan.”. Antti Ala-Rantala ei edes kunnolla muista, milloin tontilla olisi ollut varsa tai edes starttaamaton hevonen.”Viisivuotiaat ovat nuorimpia nyt. Onhan tämä paikkakin keskellä kylää sellainen, ettei oikein nuorille sovi. Lähde nyt kaksivuotiaalla tuonne autojen sekaan. Rata pitäisi olla vieressä ja päästä isossa porukassa ajamaan.”Hän pitää varsakimppoja hyvinä, mutta ei omaan systeemiin sopivina.”Sieltähän voi tulla vaikka minkälainen hevonen ajan kanssa, mutta monet tykkäävät, kun hevosella pääsee heti kilpailemaan ja jännittämään. Se on meidän juttu.”Kilpahevosiksi hankitut myös sitten kilpailevat.”Starttihevosia on talli täysi, kun 18 hevosta on tallissa, niistä voi 15 olla yhtä aikaa starttilyönnissä”, Antti Ala-Rantala laskee. ”Sillä niitä on ihmisille markkinoitu, että niillä ajetaan kilpaa ja sillä ihmiset kimppoihin lähtee mukaan.” Se tarkoittaa myös sitä, että pitää olla valmis lähtemään tien päälle.”Hevosautolla tulee 90 000 kilometriä vuoteen, mutta pärjäämällä sitä jaksaa. Kun ajetaan paljon kilpaa, siinä on hyvä puoli, että pääsee jo huomenissa taas kokeilemaan, ei ehdi jäädä märehtimään menneitä. Totta kai huonoista starteista pitää ottaa opikseen.”. Ala-Rantala on räätälöinyt hevosten valmennuksen ahkeraa kilpailemista ja käytössä olevia valmennuspaikkoja silmällä pitäen. Kolmen kilometrin päässä on metsäautotie, jota pidetään kunnossa hevosten treenaamiseen.”Siirtymäajot sinne yleistä tietä ovat lämmittelyä tai palautusta, se kävellään ja hölkätään. Treenitiellä on liki kolme kilometriä suoraa, jossa on korkeusvaihteluakin.”Normaalilenkillä hevoset hölkkäävät suoran päähän ja sitten kävelevät kilometrin verran, kymmenisen minuuttia.”Sitten lähdetään päästämään kotiin. Lopussa ajetaan rinnakkain pidätellen, että hevosiin syntyy painetta ja päätteeksi saatetaan ottaa pieni terävä pala. Sitten taas kävelytetään se kilometri ja palautellaan hölkällä kotiin. Se on vajaan tunnin reissu ja 12 kilometriä.” Hänellä on mahdollisuus käyttää myös rataa.”Se on Takalan Veli-Pekan, Junkkarin miehen, tekemä. VeePee-vainaa teki 1980-luvun lopulla 1,3 kilometrin ringin ja porukalla tehtiin vielä siihen lisäksi parin kilometrin perälenkki. Siellä ajan neljän kilometrin hiittejä.”Kesällä valmentamismahdollisuuksia täydentää sata metriä pitkä ja 2,5 metriä syvä uittopaikka.”Siinä mennään neljästä kahdeksaan vetoon. Farzad Bokokaan ei viime vuonna juuri tehnyt muuta kuin juoksi kilpaa ja ui.”Kaksi tärkeää asiaa Ala-Rantala nostaa esiin valmennustyylistään.”Treenin säännöllisyys ja riittävä palautuminen.”Parissa asiassa hän menee suorastaan vastavirtaan. ”Intervallia ei ajeta yhtään. Eikä ajeta vastuksella, lopetin voimanajon jo 15 vuotta sitten.”Aina tulee sekin piste, jolloin hevosesta kannattaa luopua.”Ellen itse saa hevosta paremmaksi, voi joku toinen kokeilla. Kimppa yhdessä päättää, milloin on sen aika. Ei pian ole yhtään pärjäävää hevosta tallissa, jos aina mennään samalla kalustolla.”Viimeisin lähtijä oli Haukeli Expressen, jonka osti Kari Vähämaa.”Tili ei täyttynyt entiseen malliin ja porukalta kysyttiin, ilmoitetaanko starttiin vai myydäänkö. Enemmistö päätti näin. Koitetaan myös sopiville hevosille löytää mukava koti. Esimerkiksi Harley D on Seidi Koivusalolla terapiahevosena ja vammautumisesta kuntouttajana.”Hevoset vaihtuvat joskus tallissa, mutta yksi asia Ala-Rantalalla on ja pysyy.”Kauhavalla ollaan nyt, mutta härmäläisiä syrämmestä. Ja aina.”.MAATALOUSTEKNIKOSTA RAVIVALMENTAJAKSIAntti ja Tiina Ala-Rantala asuttavat Antin äidin Peltohaka-nimistä kotipaikkaa Kauhavan Ylihärmässä. Tila on jäänyt taajaman ympäröimäksi, tuskin millään hevostilalla on palvelut näin lähellä.Antin isä oli innokas raveissa kävijä, Vaasa oli isän ja pojan suosikkirata.”Herran jestas minkälainen tunnelma Vaasassa oli”, Antti Ala-Rantala muistelee. ”Etusuora ihan täynnä ihmisiä. Ihailin sen ajan kovia Pohjanmaan lämpöisiä, Uncle Sam, Nurmelan Esan harmaa Prolog II, Francester ja Dram, mitä niitä kaikkia oli. Hän opiskeli maatalousteknikoksi ja sai tilan isännyyden 22-vuotiaana.”Heti hankin ensimmäisen hevosen.”. Siitä ensimmäisestä ei jäänyt paljon kerrottavaa ja 1990-luvun puolivälissä kilpaillut Good Runner 14,4a oli ensimmäinen todella mainittava hevonen. Se voitti 23 kertaa ja otti 34 muuta totosijaa. 2000-luvun käännyttyä ikäluokkahevoset Vileman 24,3a ja Tuli-Osuma 23,9a (5) nostivat Ala-Rantalan nimen valtakunnalliseen tietoisuuteen.Vileman teki Tapiola Cupissa sensaation lyömällä hirmuiset I.P. Vipotiinan ja Jänkä-Jussin. Tuli-Osuma puolestaan lähti derbyfinaaliin karsintavoittajana ja tuli siinäkin kolmantena maaliin, mutta hylättiin radalta poistumisen takia.. ”Kun Tiina tuli kuvioihin hevoshomma laajeni, tällä viikolla tulee 12 vuotta täyteen yhdessä.”Tiina on koulutukseltaan sairaanhoitaja, joka tällä hetkellä työskentelee yksikönjohtajana kehitysvammaisten palveluyksikössä.Kun hevoshomma laajeni, karja lähti.”Näin maataloushomman kahta puolen 1980- ja 90-lukujen vaihteen. Öljy ei maksanut mitään ja viljasta sai hyvän hinnan. Kun tuli EU, kyllä meikäläisen innostus maatalouteen lakkasi. Tuli byrokratia, mihin meni aika. Kyllä minä ainakin arvostan enemmän sitä, kuinka hyvin teet työsi kuin sitä, kuinka hyvä olet täyttämään papereita, että saat tukia.”Heinää ja viljaa Ala-Rantalassa tehdään edelleen myyntiinkin asti.”En panosta yhtään ylimääräistä maatalouteen, vanhoilla vehkeillä mennään, niin kauan kuin ne raksuttaa. Tiinan nuorin poika, Peltosen Lauri on iso apu maataloudessa. Minun vanhin tyttöni Hanna taas auttaa hevosten kanssa, minkä opiskeluiltaan ehtii.” .TUOMARITYÖSKENTELYSSÄ TOIVOMISEN VARAATuomarityöskentely on yksi kaikkien urheilulajien ikuisuuskysymyksiä, eikä vähiten raviurheilun.”Ei millään pahalla, mutta en ole oikein tyytyväinen tuomarityöskentelyyn”, Antti Ala-Rantala jyrähtää. ”Tulee sellainen olo, että tuomaristossa ei voida muuttaa kantaa ihan periaatteesta. Vaikka tietäisivät olevansa väärässä, on näkemys kiveen hakattu.”Hän toivoo tuomaristoilta parempaa ymmärrystä, millaista kilvanajo on.”Olen joskus ajatellut, ettei autokoulunopettajaksikaan pääse ilman ajokorttia, mutta moniko tuomari on ajanut hevosella kilpaa. Onko näkemystä, mitä siellä radalla todella tapahtuu ja mitä siellä eri tilanteissa pitää tehdä. Puuttuu pelisilmää.”. Hän esittää väitteelleen valaisevan esimerkin toissa kesältä Powerparkista.”Ajoin hevosta, jolle valmentaja oli laittanut smurffilapun liian lähelle silmää. Hevonen rupesi lähdössä punkemaan ulos ja Hautamäen Marko väisti meitä. Menin heti lähdön jälkeen soittamaan torniin, että se ei ollut Markon vika, minulla hevonen punkesi. Silti hän sai ajokiellon sääntöjen vastaisesta kaista-ajosta.”Hän ihmettelee myös, miten eri rikkeiden rangaistukset ovat suhteessa toisiinsa.”En oikein hyväksy, että teet kaksi ylimääräistä käskyä ja olet suurempi rikollinen kuin jos alkumatkalla vaikka melkein kaadat toisen. Kaiken lisäksi säännöt eivät todellakaan ole kaikille samat.”Ala-Rantala on ajatellut itselleen jo eläkepäivien virkaa.”Kun lopetan treenaamisen, menen tuomariksi, että näen, mitä siellä oikein hommataan. Menen sinne pitämään tämän ammattikunnan puolta.” Toinen Ala-Rantaloilla kielen päällä oleva asia ei ole aivan yhtä ikiaikainen, mutta tänä päivänä yhtä puhuttu. Nimettömät nettikeskustelupalstat.”Meidät haukutaan, kun hevoset menevät hyvin ja meidät haukutaan, kun hevoset menevät huonosti”, Tiina Ala-Rantala hymähtää. ”Negatiivisuus on vain kurjaa, mutta se ei voi olla mitenkään oikein, että nimettömänä voidaan levitellä valeita henkilökohtaisistakin asioista.”Hänellä todellakin on muutama lähes käsittämättömältä tuntuva keskustelupalstalla levitetty väite, joita on tässä turha toistaa.”Joka väittää, ettei sellainen tunnu pahalta, ei puhu totta.”

Porukkahevosten ja Norjan kylmäveristen erikoismies tekee työtä ja tulosta

Aiheeseen liittyvää