Iikka Huttunen jäi Hevosopistolta eläkkeelle syyskuussa 2010. Sen jälkeen hän on asunut Kuhmoisten Kylämällä, jossa lämpiää ympärivuotisesti hädin tuskin 20 taloa. Huttunen lämmittää niistä kahta..Huttunen täytti viime vuonna 75 vuotta, mutta jotakuinkin samalta hän näyttää kuin 30 vuotta sitten. Päivät kuluvat kiinteistöjen hoidossa, sillä vastuulla on oman tilan lisäksi myös Kylämän vanha koulu. Hiljaista on. Edes metsän pedot eivät ole aiheuttaneet ongelmia, tosin kurjet ovat syöneet perunat maasta useampana vuonna..Huttunen oli Ypäjällä töissä ensimmäisessä Finnderby-kilpailussa vuonna 1973. Tänä vuonna Finnderbyn kutsuvieraana ollessaan hän päätti, että tämä saa jäädä viimeiseksi..Pitkään hevossairaalallaMies on syntyisin Keiteleeltä, mutta kun hän kävi Ypäjällä hevostalouskoulun, hän jäi sinne saman tien töihin. Se oli vuosi 1965, agronomi Osmo Aallon aikaa. Armeija oli lähtenyt Ypäjältä vain noin 10 vuotta aiemmin, mikä näkyi toiminnan hierarkkisuutena..70-luvulla Huttunen työskenteli etenkin hevossairaalalla. Siihen aikaan apulainenkin teki sairaalalla paljon: raspasi, letkutti ja neuloi. Päivät olivat ympäripyöreitä: ne alkoivat aamutallilla oppilaiden kanssa ja sitten hoidettiin iltaan saakka potilaita. Hevossairaalalla Huttunen oli siihen saakka, kun hän vuonna 1992 jäi hoitovapaalle Kuhmoisiin pienen poikansa kanssa. Vaimo Arja Kalliojärvi oli löytynyt hevossairaalalta, ja Kuhmoisten tila on hänen kotipaikkansa..Ypäjän laitosten myllerryksessä Huttunen ehdittiin irtisanoa, mutta heti vuonna 1993 häntä pyydettiin töihin vasta perustetulle Hevosopistolle, jossa hän sitten työskenteli tallimestarina työuransa loppuun saakka..Hevostenhoitajien merkitystä Huttunen haluaa korostaa: ilman heitä hevosalalla ei toimisi mikään. Hän muistelee kaiholla Hevosopiston ensimmäistä vuosikymmentä, jolloin koululla saatiin vahva oppi erilaisista hevosista, ja sitten mentiin harjoitteluihin talleille vahvistamaan opittua..”Se oli aika toimiva konsepti”, Huttunen kiittää..Kilpaakin ajettiin70–80-luvuilla hän ajoi paljon kilpaa Valtion hevosjalostuslaitoksen hevosilla. 70-luvun alussa mentiin omilla kustannuksilla kilpailuihin, ja voittorahat sai pitää. Lopulta saatiin valtio hankkimaan oma auto hevosten kuljettamista varten, mutta sitä ennen lainattiin teurasautoa tai lahjottiin Koskenkorva-pullolla joku kyytimään. Huttusen hyviä hevosia olivat perheen Sakkari ja valtion Jäävi..Hän on suomenhevosihminen, mutta pitkään lämminverisetkin olivat suuressa osassa hänen elämäänsä: viimeisellä ajokillaan Gunwalella hän ajoi kilpaa 9 vuotta ja Whippoorwillillä 10..”Kokemäen Kartanon Grönlundilta tuli ensimmäinen lämpöinen Oma laitokselle vuonna 1970. Se oli 2-vuotias, ja olihan se erilainen kuin suomenhevoset”, Huttunen muistelee..Omakin voitti kerran Forssassa, mutta silloin oli hevosia influenssan takia jäänyt niin paljon pois, että vaikka lähtö ajettiin, tulosjärjestys arvottiin..Huttusen viimeiseksi omaksi hevoseksi jäi Leimumimmi, jonka hän myi Hevosopistolle rekihevoseksi. Sen jälkeen, 2016-2017 hänellä oli Kylämällä Eetos, joka kuitenkin meni silmäsairauteen..”Aika hyväksi työhevoseksi se ehti oppia, mutta kyntämistä ei ehditty, koska emäntä ei kerennyt taluttamaan”, Huttunen kertoo..Puolisen vuosikymmentä on siis menty ilman hevosta..”Hevosurheilu-lehden ja television välityksellä seuraan, ja kesällä käyn Jämsän ja Mäntän raveissa”, hän kertoo..Ravikimppoja on kyllä tarjottu, kun veljen tytär kasvattaakin..”Mutta katsotaan nyt sitä vielä”, Huttunen hymyilee..Hippoksen näyttelytoiminnassa hän on mukana tuomaristossa, usein mittaamassa ja koeajamassa suomenhevostammoja..Pari selvää sääntöäHuttunen on aina tullut hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta ainakin yhtä hyvin hevosten kanssa. Asiat eivät ole vaikeita, kun niistä ei tee vaikeita. Riittää, kun hevosilla on pari selvää sääntöä..”Pitää muistaa, että kiinni ei käydä ja varpaille ei astuta. Sen kun oppii pienestä pitäen, ei muuta tarvita. Eikä siitä ei tarvitse tehdä numeroa”, Huttunen linjaa.
Iikka Huttunen jäi Hevosopistolta eläkkeelle syyskuussa 2010. Sen jälkeen hän on asunut Kuhmoisten Kylämällä, jossa lämpiää ympärivuotisesti hädin tuskin 20 taloa. Huttunen lämmittää niistä kahta..Huttunen täytti viime vuonna 75 vuotta, mutta jotakuinkin samalta hän näyttää kuin 30 vuotta sitten. Päivät kuluvat kiinteistöjen hoidossa, sillä vastuulla on oman tilan lisäksi myös Kylämän vanha koulu. Hiljaista on. Edes metsän pedot eivät ole aiheuttaneet ongelmia, tosin kurjet ovat syöneet perunat maasta useampana vuonna..Huttunen oli Ypäjällä töissä ensimmäisessä Finnderby-kilpailussa vuonna 1973. Tänä vuonna Finnderbyn kutsuvieraana ollessaan hän päätti, että tämä saa jäädä viimeiseksi..Pitkään hevossairaalallaMies on syntyisin Keiteleeltä, mutta kun hän kävi Ypäjällä hevostalouskoulun, hän jäi sinne saman tien töihin. Se oli vuosi 1965, agronomi Osmo Aallon aikaa. Armeija oli lähtenyt Ypäjältä vain noin 10 vuotta aiemmin, mikä näkyi toiminnan hierarkkisuutena..70-luvulla Huttunen työskenteli etenkin hevossairaalalla. Siihen aikaan apulainenkin teki sairaalalla paljon: raspasi, letkutti ja neuloi. Päivät olivat ympäripyöreitä: ne alkoivat aamutallilla oppilaiden kanssa ja sitten hoidettiin iltaan saakka potilaita. Hevossairaalalla Huttunen oli siihen saakka, kun hän vuonna 1992 jäi hoitovapaalle Kuhmoisiin pienen poikansa kanssa. Vaimo Arja Kalliojärvi oli löytynyt hevossairaalalta, ja Kuhmoisten tila on hänen kotipaikkansa..Ypäjän laitosten myllerryksessä Huttunen ehdittiin irtisanoa, mutta heti vuonna 1993 häntä pyydettiin töihin vasta perustetulle Hevosopistolle, jossa hän sitten työskenteli tallimestarina työuransa loppuun saakka..Hevostenhoitajien merkitystä Huttunen haluaa korostaa: ilman heitä hevosalalla ei toimisi mikään. Hän muistelee kaiholla Hevosopiston ensimmäistä vuosikymmentä, jolloin koululla saatiin vahva oppi erilaisista hevosista, ja sitten mentiin harjoitteluihin talleille vahvistamaan opittua..”Se oli aika toimiva konsepti”, Huttunen kiittää..Kilpaakin ajettiin70–80-luvuilla hän ajoi paljon kilpaa Valtion hevosjalostuslaitoksen hevosilla. 70-luvun alussa mentiin omilla kustannuksilla kilpailuihin, ja voittorahat sai pitää. Lopulta saatiin valtio hankkimaan oma auto hevosten kuljettamista varten, mutta sitä ennen lainattiin teurasautoa tai lahjottiin Koskenkorva-pullolla joku kyytimään. Huttusen hyviä hevosia olivat perheen Sakkari ja valtion Jäävi..Hän on suomenhevosihminen, mutta pitkään lämminverisetkin olivat suuressa osassa hänen elämäänsä: viimeisellä ajokillaan Gunwalella hän ajoi kilpaa 9 vuotta ja Whippoorwillillä 10..”Kokemäen Kartanon Grönlundilta tuli ensimmäinen lämpöinen Oma laitokselle vuonna 1970. Se oli 2-vuotias, ja olihan se erilainen kuin suomenhevoset”, Huttunen muistelee..Omakin voitti kerran Forssassa, mutta silloin oli hevosia influenssan takia jäänyt niin paljon pois, että vaikka lähtö ajettiin, tulosjärjestys arvottiin..Huttusen viimeiseksi omaksi hevoseksi jäi Leimumimmi, jonka hän myi Hevosopistolle rekihevoseksi. Sen jälkeen, 2016-2017 hänellä oli Kylämällä Eetos, joka kuitenkin meni silmäsairauteen..”Aika hyväksi työhevoseksi se ehti oppia, mutta kyntämistä ei ehditty, koska emäntä ei kerennyt taluttamaan”, Huttunen kertoo..Puolisen vuosikymmentä on siis menty ilman hevosta..”Hevosurheilu-lehden ja television välityksellä seuraan, ja kesällä käyn Jämsän ja Mäntän raveissa”, hän kertoo..Ravikimppoja on kyllä tarjottu, kun veljen tytär kasvattaakin..”Mutta katsotaan nyt sitä vielä”, Huttunen hymyilee..Hippoksen näyttelytoiminnassa hän on mukana tuomaristossa, usein mittaamassa ja koeajamassa suomenhevostammoja..Pari selvää sääntöäHuttunen on aina tullut hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta ainakin yhtä hyvin hevosten kanssa. Asiat eivät ole vaikeita, kun niistä ei tee vaikeita. Riittää, kun hevosilla on pari selvää sääntöä..”Pitää muistaa, että kiinni ei käydä ja varpaille ei astuta. Sen kun oppii pienestä pitäen, ei muuta tarvita. Eikä siitä ei tarvitse tehdä numeroa”, Huttunen linjaa.