Paula Lähteinen harrastaa koko sydämellään: "Välillä puhumme isoillakin kirjaimilla, mutta kaikilla on yhteinen tavoite"

Kun rakas suomenhevostamma Liikulla kuoli ähkyyn, Lähteisen ei pariin kuukauteen tehnyt mieli mennä talliin. .Ja kun Lähteinen myöhemmin törmäsi Teivon klinikalla kuolleen hevosen täyssiskoon, hän romahti niin täysin, että hevosen omistaja säikähti..Lähteinen pyysi omistajaa ilmoittamaan, mikäli tämä joskus aikoo luopua hevosesta. Tätä haastattelua tehdessä hän on juuri käynyt sopimassa hevosesta kaupat. .Paula LähteinenEläinlääkäri, kasvattaa pienimuotoisesti ravihevosia ja paimensukuisia lapinkoiriaKotoisin Pohjois-Karjalasta, asuu RuovedelläSydäntä lähellä paikallisravit ja harrastajien asema, aktiivisesti mukana Mäntän paikallisradan toiminnassaMäntän kesäravit tulevana lauantaina 17.6..Paula Lähteinen on myös hevoskasvattaja. Hänellä on puolisonsa Pekan kanssa pieni neljän hevosen kotitalli Ruovedellä, tarkemmin sanottuna maaseudulla Ruoveden ja Vilppulan puolivälissä. Pariskunta osti tilan purkukuntoisine rakennuksineen reilut kymmenen vuotta sitten. .Tila on kasvattajalle passeli. Siellä ei ole omia ajopaikkoja, mikä oli pieni miinus silloin, kun Lähteisellä vielä oli kilpahevosia. Silloin piti aina pakata hevoset autoon ja ajaa muutaman kilometrin päähän treenaamaan. .Treenaaminen loppui, kun Lähteisen rakas Päivätär-tamma loukkaantui. Sekin oli raskas isku, eikä vielä ole tullut vastaan hevosta, joka innostaisi taas ajamaan, Lähteinen sanoo. .Pariskunta pyörittää tallia pääasiassa kahdestaan. Toisinaan kaverit käyvät auttelemassa, omaksi ilokseen. .Hevosten lisäksi Lähteinen kasvattaa pienimuotoisesti myös paimensukuisia lapinkoiria. Kennelnimeä hänen ei alun perin ollut tarkoitus hankkia, mutta koska puoliso toivoi pentujen nimeen tilan oman Kytöahon-etuliitteen, kasvattamisesta oli tehtävä virallista. .Hevosten kasvattamiseen verrattuna koirien kasvattaminen on huomattavasti tehokkaampaa, Lähteinen sanoo. Astutuksesta pentujen luovutukseen menee neljä kuukautta. ”Se on niin äkkiä ohi, ettei meinaa tajutakaan.”.Mainittakoon, että Lähteisen koirilla pentuja on teetetty maltillisesti. Kymmenen vuoden aikana on syntynyt kuusi pentuetta..Pentujen luovuttaminen uusiin koteihin on aina huojentavaa, Lähteinen sanoo. Sen verran työlästä elämä niiden kanssa viimeisten viikkojen ajan on. .”Ja myytäviin pentuihin, kuten myös myyntivarsoihin, suhtautuu aina hieman eri tavoin. Ei niihin samalla tavalla kiinny, eikä saakaan kiintyä. Muuten homma käy tunneihmiselle liian rankaksi.”.Paula Lähteinen on myös väsymätön harrastajien puolestapuhuja. Suunnilleen yhtä kauan kuin hän on asunut Ruovedellä, hän on ollut Mäntän paikallisradan aktiivi..Paikallisradan ja siellä harrastavien hevosihmisten asioiden edistäminen on Lähteiselle sydämen asia..Lähteinen on syntyjään pohjoiskarjalainen, ja perimän vaikutus näkyy erityisesti nyt, kun aletaan keskustella raviharrastajien asemasta. Juttua tulee, eikä se lopu. ”Voisin puhua tästä hautaan asti”, hän vakuuttaa..Lähteinen puuttuu epäkohtiin varsin kärkkäästi eikä epäröi antaa neuvoja. .”Olen perusluonteeltani vähän sellainen…” .Hän miettii hetken. ”Osallistun aika herkästi kaikkeen. Minulle on vaikeaa jäädä sivuun, varsinkin jos tuntuu, että jonkin asian voisi tehdä paremmin.”.Puoliso naurahtaa. Pekka allekirjoittaa kuvauksen..Lähteinen oli joskus ravirataa ylläpitävän seuran puheenjohtajakin. Viimeiset vuodet hän on ollut mukana organisoimassa muun muassa mainosmyyntiä, käsiohjelmia ja sponsoreita. .”Kaikenlainen organisointi ja järjestely on minulle luontevaa. Virallista titteliä minulla ei ole, paitsi saunaillassa kyllä joskus keksimme, että minä voisin olla kilpailutoimenjohtaja!” Lähteinen nauraa. Raviradalle on syntynyt hänen mukaansa hyvä yhteisö..”Välillä tietysti puhumme isoillakin kirjaimilla”, Lähteinen muotoilee. ”Mutta kaikilla on yhteinen tavoite saada säilytettyä harjoituspaikat täällä in the middle of nowhere.”.Mäntän radan ylläpitäminen hiittikuntoisena on Lähteisen mukaan seudun harrastajille, ja laajemmassa kuvassa koko suomalaiselle hevosurheilulle, oleellisen tärkeää. Sekä Teivoon että Killerille on kuitenkin noin sadan kilometrin matka..”Rata ruokkii harrastamista. Aina välillä pulpahtelee myös uusia innokkaita, kuten vaikka Sistosen Juho.”.Hevosurheilukin kirjoitti alkuvuodesta mänttäläisestä Sistosesta, joka hurahti raviurheiluun niin totaalisesti, että pari vuosikymmentä kestänyt moottoriurheiluharrastus sai väistyä hevosten tieltä.”Kun on puitteet, harrastamisen aloittaminen on niin paljon helpompaa. Pelkkä into ei riitä.”.Lisäksi Mäntän rata palvelee naapurikuntia, Lähteinen jatkaa. ”Esimerkiksi Orivesi ja Keuruu ajavat Mäntässä paikallisravinsa omien hevosystäväin seurojensa rahoittamiseksi.”.Lajirajatkin ylittäviä yhteistyökuvioita on suunnitteilla..Yhdenkin radan sulkemisella iso vaikutusLähteinen on lämmitellyt ja alkaa päästä vauhtiin. Puhe kääntyy Hippokseen. .”Minusta tuntuu, että ne eivät oikein ymmärrä, miten tärkeää on, että pienet harjoitusradat saadaan pidettyä käytössä. Jos yhdenkin treeniradan ylläpito lakkaa, niin kukaan ei tänä päivänä enää rakenna uusia. Se on niin kallista.”.Lähteinen painottaa, että yhdenkin radan sulkemisella olisi todennäköisesti iso vaikutus isoon joukkoon harrastajia..”Raviurheilu tarvitsee sitä yhdellä hevosella harrastavien ihmisten massaa. Ei täällä pelkät ammattilaiset keskenään pärjää. Siinä vaiheessa loppuu Hippoksen herroiltakin työt”, hän sanoo..Yksi keskusjärjestön päätös, mitä Lähteinen erityisesti kritisoi, koskee taannoista paikallisravien koelähtöpakkoa. Se johti hänen mukaansa monien satunnaisten harrastajien häviämiseen, mikä puolestaan on muuttanut ihmisten suhtautumista hevosiin. .”Emme ole tässä yhteiskunnassa samalla tavalla enää mukana, vaan hevosesta on tullut harvinainen”, Lähteinen sanoo. ”Nyt jos joku menee hevosen kanssa tiellä, niin heti kirjoitetaan puskaradioon, että helvettiin ne kaakit sieltä autojen seasta.”.Hevosen harvinaistumisen Lähteinen uskoo olevan osasyy hevosalan yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden heikkenemiseen. ”Kun hevosia on vähemmän, ihmiset vieraantuvat niistä.”.Lähteisen mielestä paikallisraveihin, ja raveihin ylipäätään, pitäisi saada houkuteltua erityisesti lapsiperheitä. ”Kaikki, ketkä pääsevät hevosten kanssa tekemisiin, ovat vaikuttuneita. Ne eivät jätä ketään kylmäksi. Kun lapset pääsevät pienestä asti käymään raveissa, he käyvät todennäköisemmin myös aikuisena. Muuten kynnys saattaa nousta hyvin korkeaksi.”.Viime syksynä Lähteinen piti omassa tallissaan kansalaisopiston Hevonen ja raviurheilu tutuksi -kurssin. 8-henkinen ryhmä sai hoitaa hevosia ja tutustua varsoihin, ja keittolounaan ääressä keskusteltiin raveista. .Lisäksi kurssiin kuului vierailu Teivon raveissa. ”Seurasimme startteja ja hevosten valmistautumista varikolla, ja jututimme valmentajia ja eläinlääkäriä. Porukka otti siitä kaiken irti ja kyseli paljon, se oli tosi onnistunut juttu.”.Ensi syksynä kurssi on tarkoitus järjestää uudestaan. .Vieraan eläimen kanssa järki mukana, oman kanssa tunnePaula Lähteinen on myös eläinlääkäri. Hän työskentelee Ruoveden kunnaneläinlääkärinä. .Hevosten ja koirien kasvattajana on etu, että osaamista ja kontakteja on omasta takaa enemmän kuin tavan ihmisellä. .Toisaalta tieto lisää tuskaa. ”Kun tietää liiankin hyvin, mikä kaikki voi mennä pieleen, varsomista odotellessa saattaa tulla pieni pakokauhu”, Lähteinen kuvailee. .Hänen mukaansa oman eläimen kanssa olo tuntuu monesti avuttomalta. Vieraan eläimen kanssa osaa ajatella puhtaasti järjellä, mutta oman eläimen kanssa tilanne on toinen. Tunteet vaikeuttavat päätöksentekoa..“Yritän aina miettiä, että mitä jos kyseessä olisi asiakkaan tilanne, niin mitä sitten tekisin.”.Tarvittaessa päätöksiä on pystyttävä tekemään nopeasti. Tänä keväänä Lähteinen menetti yhden varsan. .”Kun tamma alkoi synnyttämään, sanoin Pekalle, että kaikki ei taida olla kunnossa. Kun muut iloitsivat syntynyttä varsaa, minä mietin vain, että kaikki ei ole niin kuin pitää.”.Varsa jouduttiin lopulta lopettamaan Viikissä. Vielä ei ole selvillä, mikä varsassa oli vikana, mutta Lähteinen epäilee häiriötä istukan toiminnassa. .Lähteinen myöntää, että soimaa itseään hyvin herkästi: olisiko jotain kuitenkin voinut tehdä toisin. ”Joudun monesti oikein psyykkaamaan, ettei itsekriittisyys mene yli.”.Lähteisen onni on järkevä puoliso, joka toimii tunneihmisen vastapainona..”Pekka sanoo, että otapa happea ja kysyy sitten, että olisitko ihan oikeasti voinut tehdä jotain toisin.”.Todennäköisesti ei..TALLI-ILMA KOUKUTTAAHevoset ovat aina vetäneet magneetin lailla puoleensa.Hevosrakkaus on Paula Lähteisellä verissä. Lähteisen ukki, eli äidin isä, oli aikoinaan oman kylänsä mittapuulla kova hevosmies. Lähteisen äiti sai tyttönä ratsastaa isänsä työhevosilla. Hevoset ovat Lähteiselle ja hänen äidilleen yhä edelleen yhteinen harrastus. Lähteinen tosin itse hoiti lapsena ensin naapurin navetan lehmiä. Hevoset tulivat kuvioihin, kun hän oli 9-vuotias, ja perhe muutti Kontiolahden Kunnasniemeltä Onttolaan. Uudessa koulussa tytöt kertoivat, että käyvät tallilla. ”He pyysivät, että tule siekin.” Tallia piti Olli J. Kurki. Miehen kenties tunnetuin kasvatti oli Jimi Boy, joka oli Suomen ensimmäinen lämminverinen, joka onnistui voittamaan sekä Kriteriumin että Derbyn. Siihen aikaan, eli 80–90-lukujen taitteessa, nuoret tytöt saivat puuhata tallilla hyvin itsenäisesti. ”Se oli meidän tallimme”, Lähteinen kertoo. ”Oltsu pyörähti aina välillä, ja muitakin aikuisia kävi joskus, mutta aika paljon touhusimme keskenämme. Aamusta iltaan. Osa meistä nukkuikin siellä.”.”Kerran miekin tulin heikosta välikatosta läpi ja löin pääni. Peittelimme jäljet, eikä tallinomistaja kuollessaankaan tiennyt, että mitään oli käynyt.”. Lähteinen myöntää, että välillä sattui ja tapahtui, mutta aikuisille varottiin paljastamasta mitään. ”Kerran miekin tulin heikosta välikatosta läpi ja löin pääni. Peittelimme jäljet, eikä tallinomistaja kuollessaankaan tiennyt, että mitään oli käynyt.”Se oli sitä aikaa, Lähteinen toteaa. Hirveän opettavaista, vaikka nykyharrastajaa ehkä hiukan arveluttaa.Nykyään ollaan varovaisempia, ja se on monella tapaa hyvä asia. Toisaalta Lähteinen harmittelee sitä, että esimerkiksi hevosenlukutaito on romahtanut, kun lapset ja nuoret eivät vietä hevosten kanssa aikaa niin kuin aikoinaan. Ajan tappaminen tallilla on pian jo katoava perinne. ”Se surettaa”, Lähteinen sanoo. ”Minulle talli-ilman hengittäminen on ollut aina tärkeää, eikä mikään ole niin rentouttava ääni kuin hevosten heinän rouskutus.”Joinain iltoina tallista ei meinaisi millään malttaa lähteä sisälle, Lähteinen sanoo. Rouskutusta pitäisi kenties nauhoittaa, ideoimme. .Kun hevoset veivät mukanaan, sai muut moottorit jäädä sivuosaan: "Ennen tätä tunsin ravilegendoja lähinnä nimeltä"