Henriikka halusi uusia ympyröitä ja vietti kolme kuukautta rapakon takana: "Joukkoon oli helppo sujahtaa"

”Tämä menee nyt pelkäksi hehkuttamiseksi, mutta ulkomaille kannattaa lähteä, jos siihen on mahdollisuus”Näin toteaa 21-vuotias raviharrastaja Henriikka Rantanen, joka juuri pari viikkoa sitten palasi takaisin Suomeen USAsta Erv Miller Stablelta, jossa hän vietti viimeiset kolme kuukautta Erv Millerin kakkostreenarin, suomalaisen Senni Vilanderin parina..Pennsylvaniassa, Indianassa ja Kentuckyssa valmennustoimintaa noin 150 hevosen voimin pyörittävä Miller saavutti viime vuonna valmennettavillaan kolmantena amerikkalaisena maagisen 100 miljoonan dollarin rajan..Rantanen löysi Erv Millerin tallille sattumalta. Hän oli aiemmin kysellyt parista paikasta ilman tulosta, mutta Facebookin ilmoituksen kautta hän päätyi laittamaan Vilanderille viestiä..”Senni vastasi heti, että milloin voit tulla. Sitten vaan lentolippu kouraan ja menoksi. Jenkit olivat tähtäimeni, koska halusin kokea jotain aivan uutta ja lähteä vähän kauemmaksi.” .Lisää varmuutta ajamiseenRantanen vietti aikansa Pennsylvaniassa, jossa hänen päivänsä kuluivat pääasiassa peitsareiden kärryillä. .Rantanen on Suomessa ajanut kilpaa niin hevosilla kuin poneillakin, mutta toteaa, että hevoslähdöissä tuli monesti olo, että peli on kovaa siellä ammattikuskien seassa. .”Ei minua ole pelottanut ajaa, mutta oli monesti tunne, ettei ole ihan samalla viivalla heidän kanssaan, ja kun joku päätti tulla jostain kolosta, niin itsellä tuli olo, että on pakko väistää.”.Amerikassa Rantanen sai paljon varmuutta ajamiseen, sillä hän pääsi treenaamaan liki jokaista tallin 50 hevosesta. Niin nuoria, vanhoja, huippuhevosia kuin vähän tavallisempiakin kilpahevosia..”Ajoin noin 10 hevosta joka päivä. Se oli todella hienoa. Ajattelin etukäteen, että peitsareilla olisi jotenkin vaikea ajaa, mutta lopulta se oli jopa helpompaa kuin ravureiden kanssa. Peitsi tulee niin luonnostaan, ja hevoset menevät todella lujaa.”.Tallin hevosista valtaosa oli nuoria, 2- ja 3-vuotiaita. Syksyllä järjestettävistä huutokaupoista, kuten Lexingtonista ja Harrisburgista, talliin hankitaan useita nuoria, joita aletaan viemään systeemiin..Rantasta hämmästytti, miten nopeasti hevoset tehtiin starttikuntoon. Urheilu on kovaa bisnestä, ja nuorille on paljon rahaa jaossa. .”Niitä myydään paljon 3-vuotiskauden jälkeen, että saadaan tilaa uusille varsoille. Alkuun tuntui hurjalta, miten kovaa niillä treenattiin, mutta nopeasti siihen tottui, eikä minulla ollut oloa, että niillä ajettiin väkisin.”.Rantanen toteaa, että hevoset eivät edes näytä enää varsoilta, kun niillä aletaan ajaa kilpaa, vaikka ne ovat vasta 8 kuukauden sisällä ostettu opettamattomina huutokaupasta..”Hevoset olivat kuusi kertaa viikossa valjaissa, joista kaksi kertaa ajettiin kovempaa hiittiä, yksi oli sellainen välimallin päivä ja loput mentiin hölkkää.”.Nuorilla hiitattiin Rantasen mukaan siten, että ne kulkivat kilpasuuntaan muutaman hevosen letkassa ja aina joka toisella kierroksella yksi ohitti muut jonossa. Näin hevoset oppivat menemään kilpasuuntaan ilman paineita. Kilpailukaudessa startteja oli noin kerran viikossa..Uusi näkökulmia Kulttuuri on hyvin erilainen rapakon toisella puolella Pohjoismaihin verrattuna. Rantanen on aiemmin työskennellyt lukion jälkeen Juho Ihamuotilalla ja Iikka Nurmosella Ruotsissa. .”Tuolla sai uusia näkökulmia, miten hevosia voi hoitaa. Radat olivat kovia monessa paikassa, ja kavioihin laitettiin esimerkiksi sellaisia savitöppösiä.”.Hevosille käytettiin myös Suomessa kiellettyjä pliistereitä. Rantanen pyrkii eläinlääketieteelliseen, joten jo tulevan ammatin puolesta hänen oli mielenkiintoista nähdä erilaisia tapoja toimia. .Se, mikä myös erosi Suomen tapaan toimia, oli hevosten ulkoilu. Tarhoja oli, mutta hevoset ehtivät olla siellä vain hetken, usein ei sitäkään. .”Siitä en pitänyt. Hevoset kävivät ulkoilun sijaan kävelytyskoneessa.”.Aamut alkoivat kuuden aikaan. Hoitajat olivat valjastaneet hevosia valmiiksi, joten ajamaan päästiin heti. Aamupäivä ajettiin, jos ei ollut päiväraveihin lähtöä. Puolen päivän aikaan kaikki oli valmista, ja sitten huollettiin varusteita ja omia hoitohevosia. Työpäivä päättyi kahden aikaan, jos ei ollut ravi-iltaa..”Ravimatkat olivat noin 2,5 tunnista 4 tuntiin. Lähin rata oli tunnin matkan päässä, ja samana päivänä oli useampia raveja eri paikassa.”.Jonain päivänä uudelleenKokemukset summattuaan Rantanen toteaa, että reissu oli ehdottoman kannattava. Hän ei olisi halunnut palata vielä Suomeen..”Ehkä jotain päivänä menen uudelleen. Itse menin ESTA-matkustusluvalla, jolla saa olla maassa kolme kuukautta. Työviisumia on vaikea saada, ja prosessi on pitkä sekä kallis.”.Rantanen toteaa, että lähtiessään hänen englannin taitonsa ei ollut kovin hyvä, mutta kielitaitokin karttui matkan aikana. .”En puhu hyvää englantia vieläkään, mutta en enää pelkää puhumista. Eikä tuolla haittaa, vaikka et osaa, ei siellä kaikki muutkaan osaa. Tuolla sai olla täysin oma itsensä ja kaikki auttoivat ja olivat ystävällisiä. Joukkoon oli helppo sujahtaa.”

Henriikka halusi uusia ympyröitä ja vietti kolme kuukautta rapakon takana: "Joukkoon oli helppo sujahtaa"

Aiheeseen liittyvää