Viisikymppisen topit ja flopit: usein epäonnistumiset ovat onnistumisten kääntöpuolia, näin Hippoksenkin kohdalla
Hevospelit hallitsivat 1980-alunSuomessa neljännestä pelimarkkinoista. Urheilu- ja kulttuuriväen näkökulmasta raviurheilu kasvavine peleineen oli selkeä uhka.
Tässä artikkelissa pohdin Hippoksen viiden vuosikymmenen viittä toppia ja floppia. Näkökulmani on yhteiskuntatieteellinen. Senlaatuisen tutkimuksen tehtävänä on paitsi kuvata yhteiskunnassa tapahtuvia prosesseja, myös päästä noiden prosessien taakse ja pyrkiä selittämään, miksi asiat ovat tapahtuneet niin kuin ovat ja miten ne vaikuttavat tulevaisuuteen.
Raviurheilu oli hevosalalla merkittävässä roolissa jo Hippoksen syntyvaiheessa, mutta se on myös osa Suomen yhteiskuntaa ja kulttuuria. Kun tarkastelemme yhteiskunnan eri osa-alueita, kuten hevostaloutta ja raviurheilua, historian tuntemus on olennaista. On välttämätöntä tietää, mistä tulemme ennen kuin voimme arvioida missä olemme, minne olemme menossa ja minne haluaisimme mennä.
Hippos aloitti taipaleensa 1973 taloudellisesti suotuisissa oloissa: hevosala vastasi rahoituksestaan totopeleistä kertyneillä varoilla, mutta hevospelien funktiona ei nähty rahoittaa alan ulkopuolisia toimia. Tämä autonomian aika on 1970-luvun Hippoksen toimintaa leimaava piirre.
Raviurheilu nousi 1970-luvulla kiistatta Hippoksen toiminnan keskiöön. Vuosittain jopa kaksinkertaistuneet totovaihdot mahdollistivat nykyisen ravirataverkon rakentamisen sekä varsarahojen ja kasvattajapalkkioiden maksun alenevien hevosmäärien syöksyn pysäyttämiseksi.
Laajassa näkökulmassa hevostalouden autonomian ajan mahdollisti kansalaisyhteiskunnan roolin voimistuminen hevoskentällä. Se on Hippoksen merkittävin onnistuminen. Ennen Hippoksen aikaa julkinen valta oli hallinnut suomalaista hevostaloutta liki suvereenisti 1960-luvulle saakka. Jalostuksessa se määritteli, minkälaisia (työ-)hevosia piti kasvattaa.
Aina 1970-luvun porteille saakka raviurheilun nousua padottiin myös vedonlyöntisäännöksillä. Pitämällä pelaajien osuudet hevospeleissä alhaisina ne ensinnäkin estivät totopelin suosion kasvua. Toiseksi kohdistamalla valtiolle hevospeleistä kertyneet varat vain (työ)hevosjalostuksen edistämiseen myöhästyi 1900-luvun ravirataverkon modernisointi ja ylipäätään Suomen raviurheilun julkinen edistäminen verrattuna läntisen Euroopan kehitykseen. Hevosalan valvonnan ja ohjauksen siirtyminen Suomen Hippokselle merkitsi kansalaisyhteiskunnan roolin voimistumista 1970-luvulla niin raviurheilun, hevosjalostuksen kuin -pelien kentällä. 1970-luvun alun säädösmuutokset mahdollistivat hevospeleistä valtiolle kertyneiden varojen käytön myös raviurheilun edistämiseen.
Suomenhevosen asema
Toinen merkittävä Hippoksen onnistuminen on ollut suomenhevosen suhteellisen vahvan aseman säilyminen vuosikymmenestä toiseen unohtamatta silti kansainvälistymistä. Lämminveristen rooli kasvoi ravitoiminnassa nopeasti 1960-luvulta lähtien. Jo 1975 oli starttihevosista lämminverisiä 37 %. Niiden osuus nousi tasaisesti vuosikymmenten kuluessa: 51 % (1985), 60 % (1995), 65 % (2005) ja 71 % (2015).
Tästä huolimatta suomenhevosten asema verrattuna lämminverisiin oli suomalaisella hevoskentällä kuitenkin 2010-luvulla selkeästi merkittävämpi kuin Ruotsissa maan alkuperärodulla. 2015 Ruotsin noin 10 000 ravilähdöstä vain noin 1000 ajettiin kylmäverirodun voimin. 2020-luvulla näyttää jatkuvan sama kehitys, todetaanhan nykyisessä hallitusohjelmassakin, että ”suomenhevosen asema kansallisrotuna turvataan”.
Suomenhevosen aseman säilyttäminen merkittävällä tasolla ei ole kuitenkaan sulkenut pois kansainvälistymistä. Siinä Hippos kulki etunojassa. Se liittyi Euroopan Raviliiton UET:n jäseneksi 1974, vain vuosi UET:n perustamisesta. Kuuluminen länsieurooppalaiseen raviyhteisöön mahdollisti Suomen raviurheilun kansainvälistymisen.
Jos oli valtiovalta patistanut 1970-luvulla hevosväkeä yhdistämään jalostuksen ja urheilun yhteisöt, niin valtio oli kätilönä myös Hippoksen oman peliyhtiön Fintoto Oy:n perustamisessa. Vaikka Hippoksen pelitoiminnan yhtiöittäminen oli osa suomalaisen rahapelikentän puolustamista, voidaan prosessi nähdä kolmantena Hippoksen onnistumisena. Fintoton aika 2002–2016 piti raviradat ja keskusjärjestön aktiivisina – merkittävinä toimijoina rahapelikentällä.
Fintoton taru päättyi 2016, kun RAY ja Fintoto fuusioitiin Veikkaukseen tavoitteena suomalaisen rahapelikentän yksinoikeuden jatko. Jälleen oli kätilönä valtiovalta. Fintoton omistajaa Hipposta houkuteltiin fuusioon lupaamalla alalle lakitasolla vuosittainen noin 40 miljoonan euron tuotto suomalaista rahapeleistä, selkeästi enemmän kuin oman peliyhtiön alalle tulouttamat noin 32 miljoonaa. Tätä tuottotason nostoa voidaan pitää Hippoksen neljäntenä onnistumisena, varsinkin, kun se saatiin aikaan oman peliyhtiön laskeneiden tuotto-odotusten puristuksessa.
Ymmärrystä alueellisen yhteistyön tarpeesta sekä hevostalouden laaja-alaisuudesta, ei vain maskuliinisena kilpa-ajoon ja rahapeleihin perustuvana toimintana, voidaan pitää 2010- ja 2020-luvun Hippoksen viidentenä selkeänä onnistumisena. Kun puhumme moninaisistuvasta hevostaloudesta, paino on yhdyssanan jälkiosalla. Alueellisen yhteistyön tarve sekä naisten ja osin nuortenkin roolit ovat yhä merkittävämpiä 2020-luvun hevostaloudessa.
Onnistumisen kääntöpuolia
Mitä ovat sitten flopit? Usein epäonnistumiset ovat onnistumisten kääntöpuolia, näin Hippoksenkin kohdalla. 1970-luvun ravien ja totopelien riemukulku johti vastahyökkäykseen. Ravikriisin 1981–1982 seurauksena hevospelit jaettiin Hippoksen ja valtion peliyhtiön, Veikkauksen, kesken. Veikkauksen saatua parhaan pelin totopelit siirrettiin arpajaisverotuksen piiriin ja raviväelle jääneitä, enää raviradoilla vain kilpailuaikaan pelattavissa olleita pelejä verotettiin muita pelituotteita ankarammin.
Sama näytelmä toistui 1995, kun Vermon V5 siirrettiin Veikkauksen hoitoon hintana siitä, että Hippos sai avata 20 Totoline-pelikahvilaa. Ravipelien jakoa voidaan pitää Hippoksen ja hevosväen floppina – tosin yhteiskunnallinen paine oli kova. Ravikriisissä ei ollut kyse vain pelien siirrosta ja verottamisesta, kyse oli myös raviurheilun ja perinteisen suomalaisen urheilun kilpailusta. Hevospelit hallitsivat 1980-alun Suomessa neljännestä pelimarkkinoista. Urheilu- ja kulttuuriväen näkökulmasta raviurheilu kasvavine peleineen oli selkeä uhka.
Kuitenkin jos raviurheilu olisi tuossa vaiheessa ymmärretty koko kansakunnan kannalta merkittäväksi elämänalueeksi, lopputulos olisi ollut toinen ja valtiovalta olisi ottanut hevostalouden siipiensä suojaan. Näin kävi Ruotsissa 1973, kun ATG perustettiin laajan yhteisymmärryksen tuloksena ja jossa valtiolla on keskeinen rooli. Ravikriisin epäonnistuminen säteilee myös 2020-luvun hevostaloudessa.
Lajisuosion eroosion voi nimetä Hippoksen toiseksi flopiksi. Se näkyy paitsi kadonneena yleisönä, varsamäärien laskuna, vähentyvinä ravipäivinä, muutaman hevosen lähtöinä ja niin edelleen – siis koko hevostaloudessa. Vaikka tässäkin on taustalla kyse yhteiskunnallisesta muutoksesta ajureina globalisaatio, digitalisaatio ja yhä jatkuva maaseudun tyhjentyminen, vaaditaan tässäkin Hippokselta ja koko hevoskentältä aktiivisia toimia hevostalouden lajisuosion kääntämiseksi nousuun. Lajin sosiaalisen lisenssin merkitys kasvaa koko ajan.
Vaikka peliyhtiöiden fuusioituminen 2017 merkitsi hevostalouteen selkeää rahallista piristysruisketta, siirtyminen valtiontukeen on merkinnyt ratojen passivoitumista. Niistä tuli fuusiossa pelikohteita Veikkaukselle hoitavia julkisen vallan torppareita. Ratojen aseman muutos on Hippoksen kolmas floppi. Kahdeksan miljoonan lisäys tuloissa sokaisi hevosväen. Ymmärrys siitä, mitä on olla valtionvetoinen yhteisö, ei täysin avautunut hevosväelle ennen päätöksiä.
Raviurheilun historia ja kehitys liittyy maatalouteen ja sen kehitykseen. Se on yhtäältä alamme rikkaus, toisaalta taakka. Raviurheilun varhaishistoriassa olimme useilla sektoreilla ja varsin pitkään ainakin samalla viivalla jo jopa edellä Ruotsia. Suomen ravien kehitys on kuitenkin erilainen kuin Ruotsin. Suomalainen hevostalous ja sen myötä raviurheilu on mielletty marginaaliseksi osaksi maataloussektoria ja hallintoa.
Yhteiskunnan muuttuessa maatalouskin on osin ajautunut pois yhteiskunnan keskiöstä ja myös hevostalouden suhde maatalouteen on muuttunut. Vaikka maaseutu ja -talous ovat yhä oleellisia hevostalouden tukipilareita, pidän Hippoksen neljäntenä floppina sitä, että se on liian pitkään nojannut yksinomaan maatalouteen. Onneksi tässä kehityksessä on tapahtunut muutoksia 2020-luvulla.
Floppi vai mahdollisuus?
Kansalaisyhteiskunnan, jota Hipposkin edustaa, ja valtiovallan suhde on ollut hevoskentällä jännitteinen osin jo koko 1900-luvun ja sama on jatkunut 2000-luvulla. Nimittääkö sitten näkyvissä olevaa julkisen vallan voimistumista Hippoksen kannalta viidenneksi flopiksi vai mahdollisuudeksi, on näköalakysymys. Hevostalous kuitenkin tarvitsee valtiovaltaa. Yksin se ei selviä, vaikka rahapelien liberalisointi avaisikin Hippokselle ja radoille uusia mahdollisuuksia.
Varsin kiistatonta on kuitenkin se, että jo 1980-luvun alkupuolella käynnistyi kehitys, jossa valtiovalta on ottanut sektori sektorilta yhä merkittävämmän roolin hevoskentällä. Kehitys huipentui peliyhtiöfuusioon 2017, josta lähtien valtio on taas noussut liki hegemoniseen asemaan koko hevoskentällä: Hevospelaajat ja -pelit ovat tiukasti valtion peliyhtiön hallussa.
Näyttää siis siltä, että kansalaisyhteiskunnan ja siihen kytkeytyvien merkitysten kukoistuskausi hevoskentällä oli väliaikainen ilmiö, joka liittyi vahvasti raviurheilun valtakauteen hevosalalla. Sen ensimmäiset merkit ilmenivät jo 1960-luvun lopulla, se oli voimakkaimmillaan raviurheilun suuren nousun aikaan, 1970-luvulta 1990-luvun lamavuosiin, ja kukoistuskausi näytti olevan ohi 2020-luvulla. Mitä sitten tapahtuu rahapelien siirtyessä ainakin osin lisenssijärjestelmään 2026, on Hippoksen kannalta toinen tarina.
Matti Mahlamäki,
kirjoittaja on hevostalouden historiasta kiinnostunut FT
