Viime vuosi oli euroissa mitattuna orimattilalaisen Ville Tonttilan valmentajauran paras koskaan. Iso osa siitä on The Duden ansiota. Villen Jyrki-veljen omistuksessa oleva 10-vuotiaaksi kääntynyt ruuna on ollut Tonttilalla 2-vuotiaasta lähtien ja tuonut talliin mukavasti menestystä. Kaksi 75-finaaliakin voittanut The Dude on kerännyt palkintorahaa pian 120 000 euroa ja pienistä terveysmurheista huolimatta se on juossut joka vuosi kilpaa. Myös tämä vuosi on lähtenyt ruunan osalta hyvin käyntiin. ”Usein sitä saattaa huomata vasta jälkikäteen jostakin, että se olikin pirun hyvä hevonen, mutta kyllä nyt tässä kohtaa on itsekin tajuttu, että kyllä tämä on varmaan se meidän elämämme hevonen”, Ville Tonttila naurahtaa. .The Duden kanssa takana on pitkä yhteinen taival, mutta muutenkaan tallissa eivät hevoset vaihdu hetken mielijohteista. ”Meillä on kaikki hevoset sellaisia, että ne ovat tässä sitten melkein loppuikänsä.”.Raviohjastaja ja -valmentaja Ville Tonttilasta voidaan perustellusti käyttää luonnehdintaa ’ollut hevosten kanssa koko ikänsä’. Ensimmäiset hevoset Tonttilan perheeseen hankittiin 70-luvun alussa, kun Ville oli kolmen tai neljän vanha. ”Isän ensimmäinen eläinlääkäripaikka oli Maaningalla. Siihen kylän keskelle, autotalliin, tuli meidän ensimmäinen hevosemme.”Eläinlääkäri-isän Pentti Tonttilan työpaikkojen perässä perhe muutti tiuhaan tahtiin Villen ollessa lapsi ja teini. Oltiin Lohjalla, Loviisassa, Nummi-Pusulassa, Järvenpäässä, Orimattilassa. ”Mulla oli tosi läheinen isäsuhde. Pikkupoikana, jo alle kouluikäisenä kuljin aina isän mukana sairasmatkoilla”, Tonttila muistelee. .Näistä reissuista on jäänyt mieleen paljon hyviä muistoja. Eläinlääkärityön seuraamisen lisäksi pieni apulainen pääsi nauttimaan sen ajan vieraanvaraisuudesta. ”Joka paikassa aina juotiin kahvit ja seitsemää sorttia pullaa syötiin ja lapsi sai karkkia. Se oli mukavaa hommaa!”Hevoset seurasivat perheen mukana paikkakunnalta toiselle, ja Tonttila ajeli niillä paljon jo kouluikäisenä. ”Enimmilläänhän niitä oli silloin hurjaan aikaan, joskus 80-luvulla, varmaan 20 tai enemmänkin. Silloinhan oli kaikilla hirveästi hevosia.”Nuoruudessa hevoset eivät kuitenkaan olleet ainoa harrastus. Tonttilan vanhempien erottua Ville ja hänen kaksi isoveljeään jäivät asumaan äidilleen, ja jääkiekkokaukalon läheisyydessä asuessaan Ville pelasi jääkiekkoa maalivahtina Loviisan Jääkiekkoklubissa. ”Kiekkoa pelattiin talvella ihan joka päivä. Jostain 10-vuotiaasta 14-vuotiaaksi pelasin ihan tosissaan.”.Miksi minusta pitäisi tulla eläinlääkäri, kun sinäkin olet aina halunnut olla ravivalmentaja?Ville Tonttila isälleen ammatinvalinnastaan.Isän talli Sarvilahdessa ei kuitenkaan ollut kovin kaukana, ja hevosharrastuksellekin löytyi aikaa. Lopulta kävikin niin, että hevoset alkoivat kiinnostaa teini-ikäistä Villeä koko ajan enemmän, ja hän muutti yläasteikäisenä isänsä luo Nummi-Pusulaan, kahden vanhemman veljen jäädessä asumaan äitinsä kanssa.Muutettuaan isänsä luo Tonttila sai ensimmäisen oman hevosensa. Se oli lämminverinen Rpr Vesku. ”Isä oli Fehmi. Toinen korva oli syöty, toinen oli tarhassa puraissut, sen mä muistan. Ei sen kanssa tainnut tulla menestystä. Orimattilaan se ei enää Nummi-Pusulasta tullut mukana.”Lukion jälkeen Tonttila kävi Espoonlahden vuoden kestävän myyntilinjan saaden YO-merkantin paperit. Vaikka ammatti kaupallisella alalla ei koskaan kutsunutkaan, kirjanpidon ja kielien opiskelusta on ollut hyötyä myös raviohjastajan ja -valmentajan hommissa. ”Isä koitti minuakin saada eläinlääkärikouluun, mutta ohitin sen sanomalla, että miksi minusta pitäisi tulla eläinlääkäri, kun sinäkin olet aina halunnut olla ravivalmentaja? Tämä meni läpi, ei tarvinnut enempää perustella.”.Opintojen jälkeen Tonttila työskenteli muutamassa eri jaksossa yhteensä kolmisen vuotta Saksassa, muun muassa Stall Novemberilla ja Tapani Suomisella. Näiden vuosien aikana vahvistui ajatus siitä, että hevosala on se oma juttu.”Aika vihreänä minä sinne Saksaan menin, mutta tykkäsin tosi paljon olla siellä hevosenhoitajana. Mulla oli tosi hyviä hevosia siellä, ja se oli mahtavaa aikaa. Vieläkin tykkään hoitaa hevosia, ei se pelkkä valmentaminen ole se juttu.” Tonttila muistelee Saksan vuosissa sen ajan elämisen helppoutta. ”Stall Novemberilla työpaikkaan kuului asunto ja ruuat. Siihen aikaan ei ollut kännyköitäkään eikä mitään. Se palkka minkä sai käteen, sen sai käyttää tasan itseensä, kun yhtään laskua ei tullut.” Saksasta palattuaan Tonttila viihtyi kotona vielä jonkin aikaa ennen kuin alkoi pyörittää omaa toimintaansa. .Puolisonsa Kaisa Tommolan Tonttila tapasi Metsäpirtin hevoshuutokaupassa Saksasta paluunsa jälkeen. Myös Tommola on ollut hevosharrastaja jo pienestä pitäen, ja pian pariskunnan tapaamisen jälkeen Tonttila perusti oman tallin Orimattilan Kuivannolle. ”Varmaan kohta kolmekymmentä vuotta täynnä. Tässä voisi kohta juhlatkin pitää, jos vaan muistaisi jotain vuosilukuja. Olen niin huono muistamaan mitään, elän varmaan niin tässä hetkessä”, Tonttila nauraa. Nykyään pariskunta pyörittää talliarkea yhdessä. Kaisa Tommola harrastaa lisäksi taidemaalausta. Hänen taulujaan on ollut muun muassa palkintoina Jokimaan Ascot-tapahtumissa..Tällä hetkellä Tonttilan tallissa on seitsemän hevosta. Kaikki ovat kilpailuikäisiä. ”Vuosi sitten laitettiin siitostammat pois, ja nyt nuo nuorimmatkin kääntyivät kolmivuotiaiksi. On kovasti koitettu panostaa näihin, että kaikki on periaatteessa starttihevosia.” Tällä hetkellä kaikki tallin hevoset ovat omia tai sukulaisten omistamia. Tonttila pitää edelleen ovea auki myös mahdollisille vieraille valmennettaville, mutta haluaa pitää hevosmäärän maltillisena. ”Ehkä pari hevosta voisi ottaa lisää, mutta kyllä se on hyvä määrä, kun ajaa 3–4 hevosta joka päivä. Kun usein täytyy vielä sitten lähteä raveihin ja on nämä kaikki muutkin hommat tässä.”.Ohjastajana raveissa Tonttila kulkee 2–3 päivänä viikossa. Ensimmäisen starttinsa hän ajoi 17-vuotiaana. Alkuun ajokkeina oli pääasiassa omia hevosia, mutta kun menestystäkin tuli, alkoi tulla myös muita ohjastettavia, ensin tuttujen ja sitten vieraampien.”Kyllähän nykyään ohjastajamarkkinat on kovat. Mutta olen ajatellut, että ajetaan, mitä tulee ja onhan tässä ainakin nämä omat starttihevoset.”Lainaohjastettavien omistajat ja valmentajat ovat luonnehtineet Tonttilaa helposti lähestyttäväksi ja rauhalliseksi kuskiksi. ”Ja kyllä minä omasta mielestäni aika hyvin tulen kaikkien hevosten kanssa toimeen. Koitan ajaa aika nätisti.”.Mieleen jääneitä onnistumisia ohjastajana ovat olleet erityisesti kotiradan Suur-Hollola-viikonloppujen 75-voitot ja Doug Carelianon voitto Jokimaa tekee tähtiä -kisassa. ”Ja nyt viimeaikoina, kun on tuolla Dudella pärjännyt, niin se on ollut tosi mukavaa. Se on niin kiva ja rehellinen hevonen muutenkin.”.Vapaa-ajalla Tonttila ottaa rennosti. ”Huilatessa se menee, telkkaria katsellessa. Kyllä mä joskus luen jotain.” Ranskan raviurheilu ja -kulttuuri kiinnostavat pariskuntaa ja sitä seurataan aktiivisesti. Lomailua ei Tonttilan ja Tommolan perheessä juurikaan harrasteta, mutta sille ei myöskään tunnu olevan suurta tarvetta. ”Kun täällä maalla asuu ja on mukavat hevoset, en edes kaipaa sellaista. Saa tehdä sitä mitä haluaa. Aamulla kun laittaa radion soimaan ja siivoaa tallia, se on tosi rentouttavaa. Siinä ehtii ajatella omia juttujaan. Raveissa käyminenhän on vähän niin kuin lomaa, siellä tulee se sosiaalinen puoli, kun näkee muita ihmisiä.”.Team Jokimaan järjestämät opintomatkat ulkomaille ovat olleet myös todella mieluisia irtiottoja arjesta. Jokimaan valmentajat ja ohjastajat ovat vierailleet muun muassa Nurmoksen ja Svanstedtin talleilla Ruotsissa ja Duboisilla Ranskassa. ”Ne on olleet tosi hyviä matkoja, siellä on nähnyt kaikkea, sellaistakin, mitä on voinut ottaa mukaan tähän omaan hommaan.” Muutaman päivän reissuilla on tallivierailujen lisäksi käyty myös paikallisissa raveissa.Tonttilan kiinnostus lajiin näkyy haluna oppia koko ajan uutta. Opintomatkojen lisäksi hän sanoo pitävänsä jatkuvasti silmät ja korvat auki esimerkiksi raveissa käydessään. ”Ja olen yrittänyt vähän aina kyselläkin, jos jokin kiinnostaa.”Tonttila on niin henkeen ja vereen ravi-ihminen, ettei alan vaihtaminen ole tullut missään kohtaa edes mieleen. Korkeintaan ajatuksissa on jossain kohtaa käynyt kokeilla työntekoa jonkun vieraan palkkalistoilla. ”Mutta jos menisin jollekin töihin niin se olisi sitten varmaan Ruotsiin tai Ranskaan, että hakisi sieltä vähän jotain uutta.” .Tulevaisuuteen Tonttila yrittää katsoa positiivisin mielin, vaikka kustannusten nousu aiheuttaa alalle haasteita. ”Optimistina ajattelen aina, että sinnitellään eteen päin, ja kun on näitä 3-vuotiaita, kyllä ne sitten alkaa juosta rahaa”, hän naurahtaa. Monien muiden tavoin Tonttila peräänkuuluttaa alempien sarjojen palkintotason nostamista. ”Sehän vaikuttaisi kaikkeen tällä alalla sitten, kasvatukseen ja hevosten omistamiseen, kun ihmiset uskaltaisivat satsata lajiin. Kun palkinnot on pysyneet samana ja kaikki hinnat nousseet, ei se oikein täsmää.”Tonttila ei ole itsekään hylännyt ajatusta kasvattamisesta, vaikka hän siitostammoista hetkeksi luopuikin. Hänen omistuksessaan oleva 3-vuotias tamma Paris Fortis on Tonttilan suvun Fortis-kasvatti jo kolmannessa polvessa. ”Se on minun varassa nyt tämä Fortiksien jatko. Kyllä se hyvin todennäköistä on, että se astutetaan jossain vaiheessa.”
Viime vuosi oli euroissa mitattuna orimattilalaisen Ville Tonttilan valmentajauran paras koskaan. Iso osa siitä on The Duden ansiota. Villen Jyrki-veljen omistuksessa oleva 10-vuotiaaksi kääntynyt ruuna on ollut Tonttilalla 2-vuotiaasta lähtien ja tuonut talliin mukavasti menestystä. Kaksi 75-finaaliakin voittanut The Dude on kerännyt palkintorahaa pian 120 000 euroa ja pienistä terveysmurheista huolimatta se on juossut joka vuosi kilpaa. Myös tämä vuosi on lähtenyt ruunan osalta hyvin käyntiin. ”Usein sitä saattaa huomata vasta jälkikäteen jostakin, että se olikin pirun hyvä hevonen, mutta kyllä nyt tässä kohtaa on itsekin tajuttu, että kyllä tämä on varmaan se meidän elämämme hevonen”, Ville Tonttila naurahtaa. .The Duden kanssa takana on pitkä yhteinen taival, mutta muutenkaan tallissa eivät hevoset vaihdu hetken mielijohteista. ”Meillä on kaikki hevoset sellaisia, että ne ovat tässä sitten melkein loppuikänsä.”.Raviohjastaja ja -valmentaja Ville Tonttilasta voidaan perustellusti käyttää luonnehdintaa ’ollut hevosten kanssa koko ikänsä’. Ensimmäiset hevoset Tonttilan perheeseen hankittiin 70-luvun alussa, kun Ville oli kolmen tai neljän vanha. ”Isän ensimmäinen eläinlääkäripaikka oli Maaningalla. Siihen kylän keskelle, autotalliin, tuli meidän ensimmäinen hevosemme.”Eläinlääkäri-isän Pentti Tonttilan työpaikkojen perässä perhe muutti tiuhaan tahtiin Villen ollessa lapsi ja teini. Oltiin Lohjalla, Loviisassa, Nummi-Pusulassa, Järvenpäässä, Orimattilassa. ”Mulla oli tosi läheinen isäsuhde. Pikkupoikana, jo alle kouluikäisenä kuljin aina isän mukana sairasmatkoilla”, Tonttila muistelee. .Näistä reissuista on jäänyt mieleen paljon hyviä muistoja. Eläinlääkärityön seuraamisen lisäksi pieni apulainen pääsi nauttimaan sen ajan vieraanvaraisuudesta. ”Joka paikassa aina juotiin kahvit ja seitsemää sorttia pullaa syötiin ja lapsi sai karkkia. Se oli mukavaa hommaa!”Hevoset seurasivat perheen mukana paikkakunnalta toiselle, ja Tonttila ajeli niillä paljon jo kouluikäisenä. ”Enimmilläänhän niitä oli silloin hurjaan aikaan, joskus 80-luvulla, varmaan 20 tai enemmänkin. Silloinhan oli kaikilla hirveästi hevosia.”Nuoruudessa hevoset eivät kuitenkaan olleet ainoa harrastus. Tonttilan vanhempien erottua Ville ja hänen kaksi isoveljeään jäivät asumaan äidilleen, ja jääkiekkokaukalon läheisyydessä asuessaan Ville pelasi jääkiekkoa maalivahtina Loviisan Jääkiekkoklubissa. ”Kiekkoa pelattiin talvella ihan joka päivä. Jostain 10-vuotiaasta 14-vuotiaaksi pelasin ihan tosissaan.”.Miksi minusta pitäisi tulla eläinlääkäri, kun sinäkin olet aina halunnut olla ravivalmentaja?Ville Tonttila isälleen ammatinvalinnastaan.Isän talli Sarvilahdessa ei kuitenkaan ollut kovin kaukana, ja hevosharrastuksellekin löytyi aikaa. Lopulta kävikin niin, että hevoset alkoivat kiinnostaa teini-ikäistä Villeä koko ajan enemmän, ja hän muutti yläasteikäisenä isänsä luo Nummi-Pusulaan, kahden vanhemman veljen jäädessä asumaan äitinsä kanssa.Muutettuaan isänsä luo Tonttila sai ensimmäisen oman hevosensa. Se oli lämminverinen Rpr Vesku. ”Isä oli Fehmi. Toinen korva oli syöty, toinen oli tarhassa puraissut, sen mä muistan. Ei sen kanssa tainnut tulla menestystä. Orimattilaan se ei enää Nummi-Pusulasta tullut mukana.”Lukion jälkeen Tonttila kävi Espoonlahden vuoden kestävän myyntilinjan saaden YO-merkantin paperit. Vaikka ammatti kaupallisella alalla ei koskaan kutsunutkaan, kirjanpidon ja kielien opiskelusta on ollut hyötyä myös raviohjastajan ja -valmentajan hommissa. ”Isä koitti minuakin saada eläinlääkärikouluun, mutta ohitin sen sanomalla, että miksi minusta pitäisi tulla eläinlääkäri, kun sinäkin olet aina halunnut olla ravivalmentaja? Tämä meni läpi, ei tarvinnut enempää perustella.”.Opintojen jälkeen Tonttila työskenteli muutamassa eri jaksossa yhteensä kolmisen vuotta Saksassa, muun muassa Stall Novemberilla ja Tapani Suomisella. Näiden vuosien aikana vahvistui ajatus siitä, että hevosala on se oma juttu.”Aika vihreänä minä sinne Saksaan menin, mutta tykkäsin tosi paljon olla siellä hevosenhoitajana. Mulla oli tosi hyviä hevosia siellä, ja se oli mahtavaa aikaa. Vieläkin tykkään hoitaa hevosia, ei se pelkkä valmentaminen ole se juttu.” Tonttila muistelee Saksan vuosissa sen ajan elämisen helppoutta. ”Stall Novemberilla työpaikkaan kuului asunto ja ruuat. Siihen aikaan ei ollut kännyköitäkään eikä mitään. Se palkka minkä sai käteen, sen sai käyttää tasan itseensä, kun yhtään laskua ei tullut.” Saksasta palattuaan Tonttila viihtyi kotona vielä jonkin aikaa ennen kuin alkoi pyörittää omaa toimintaansa. .Puolisonsa Kaisa Tommolan Tonttila tapasi Metsäpirtin hevoshuutokaupassa Saksasta paluunsa jälkeen. Myös Tommola on ollut hevosharrastaja jo pienestä pitäen, ja pian pariskunnan tapaamisen jälkeen Tonttila perusti oman tallin Orimattilan Kuivannolle. ”Varmaan kohta kolmekymmentä vuotta täynnä. Tässä voisi kohta juhlatkin pitää, jos vaan muistaisi jotain vuosilukuja. Olen niin huono muistamaan mitään, elän varmaan niin tässä hetkessä”, Tonttila nauraa. Nykyään pariskunta pyörittää talliarkea yhdessä. Kaisa Tommola harrastaa lisäksi taidemaalausta. Hänen taulujaan on ollut muun muassa palkintoina Jokimaan Ascot-tapahtumissa..Tällä hetkellä Tonttilan tallissa on seitsemän hevosta. Kaikki ovat kilpailuikäisiä. ”Vuosi sitten laitettiin siitostammat pois, ja nyt nuo nuorimmatkin kääntyivät kolmivuotiaiksi. On kovasti koitettu panostaa näihin, että kaikki on periaatteessa starttihevosia.” Tällä hetkellä kaikki tallin hevoset ovat omia tai sukulaisten omistamia. Tonttila pitää edelleen ovea auki myös mahdollisille vieraille valmennettaville, mutta haluaa pitää hevosmäärän maltillisena. ”Ehkä pari hevosta voisi ottaa lisää, mutta kyllä se on hyvä määrä, kun ajaa 3–4 hevosta joka päivä. Kun usein täytyy vielä sitten lähteä raveihin ja on nämä kaikki muutkin hommat tässä.”.Ohjastajana raveissa Tonttila kulkee 2–3 päivänä viikossa. Ensimmäisen starttinsa hän ajoi 17-vuotiaana. Alkuun ajokkeina oli pääasiassa omia hevosia, mutta kun menestystäkin tuli, alkoi tulla myös muita ohjastettavia, ensin tuttujen ja sitten vieraampien.”Kyllähän nykyään ohjastajamarkkinat on kovat. Mutta olen ajatellut, että ajetaan, mitä tulee ja onhan tässä ainakin nämä omat starttihevoset.”Lainaohjastettavien omistajat ja valmentajat ovat luonnehtineet Tonttilaa helposti lähestyttäväksi ja rauhalliseksi kuskiksi. ”Ja kyllä minä omasta mielestäni aika hyvin tulen kaikkien hevosten kanssa toimeen. Koitan ajaa aika nätisti.”.Mieleen jääneitä onnistumisia ohjastajana ovat olleet erityisesti kotiradan Suur-Hollola-viikonloppujen 75-voitot ja Doug Carelianon voitto Jokimaa tekee tähtiä -kisassa. ”Ja nyt viimeaikoina, kun on tuolla Dudella pärjännyt, niin se on ollut tosi mukavaa. Se on niin kiva ja rehellinen hevonen muutenkin.”.Vapaa-ajalla Tonttila ottaa rennosti. ”Huilatessa se menee, telkkaria katsellessa. Kyllä mä joskus luen jotain.” Ranskan raviurheilu ja -kulttuuri kiinnostavat pariskuntaa ja sitä seurataan aktiivisesti. Lomailua ei Tonttilan ja Tommolan perheessä juurikaan harrasteta, mutta sille ei myöskään tunnu olevan suurta tarvetta. ”Kun täällä maalla asuu ja on mukavat hevoset, en edes kaipaa sellaista. Saa tehdä sitä mitä haluaa. Aamulla kun laittaa radion soimaan ja siivoaa tallia, se on tosi rentouttavaa. Siinä ehtii ajatella omia juttujaan. Raveissa käyminenhän on vähän niin kuin lomaa, siellä tulee se sosiaalinen puoli, kun näkee muita ihmisiä.”.Team Jokimaan järjestämät opintomatkat ulkomaille ovat olleet myös todella mieluisia irtiottoja arjesta. Jokimaan valmentajat ja ohjastajat ovat vierailleet muun muassa Nurmoksen ja Svanstedtin talleilla Ruotsissa ja Duboisilla Ranskassa. ”Ne on olleet tosi hyviä matkoja, siellä on nähnyt kaikkea, sellaistakin, mitä on voinut ottaa mukaan tähän omaan hommaan.” Muutaman päivän reissuilla on tallivierailujen lisäksi käyty myös paikallisissa raveissa.Tonttilan kiinnostus lajiin näkyy haluna oppia koko ajan uutta. Opintomatkojen lisäksi hän sanoo pitävänsä jatkuvasti silmät ja korvat auki esimerkiksi raveissa käydessään. ”Ja olen yrittänyt vähän aina kyselläkin, jos jokin kiinnostaa.”Tonttila on niin henkeen ja vereen ravi-ihminen, ettei alan vaihtaminen ole tullut missään kohtaa edes mieleen. Korkeintaan ajatuksissa on jossain kohtaa käynyt kokeilla työntekoa jonkun vieraan palkkalistoilla. ”Mutta jos menisin jollekin töihin niin se olisi sitten varmaan Ruotsiin tai Ranskaan, että hakisi sieltä vähän jotain uutta.” .Tulevaisuuteen Tonttila yrittää katsoa positiivisin mielin, vaikka kustannusten nousu aiheuttaa alalle haasteita. ”Optimistina ajattelen aina, että sinnitellään eteen päin, ja kun on näitä 3-vuotiaita, kyllä ne sitten alkaa juosta rahaa”, hän naurahtaa. Monien muiden tavoin Tonttila peräänkuuluttaa alempien sarjojen palkintotason nostamista. ”Sehän vaikuttaisi kaikkeen tällä alalla sitten, kasvatukseen ja hevosten omistamiseen, kun ihmiset uskaltaisivat satsata lajiin. Kun palkinnot on pysyneet samana ja kaikki hinnat nousseet, ei se oikein täsmää.”Tonttila ei ole itsekään hylännyt ajatusta kasvattamisesta, vaikka hän siitostammoista hetkeksi luopuikin. Hänen omistuksessaan oleva 3-vuotias tamma Paris Fortis on Tonttilan suvun Fortis-kasvatti jo kolmannessa polvessa. ”Se on minun varassa nyt tämä Fortiksien jatko. Kyllä se hyvin todennäköistä on, että se astutetaan jossain vaiheessa.”
