Aava Tastulan haaveena on päästä ajamaan ponien suurkilpailuissa
Aava Tastulan valmentama Felix Felicis sai kunnian olla Powerparkin raviradan tämän vuoden ensimmäinen podiumille kaartanut valjakko. Nelivuotias tamma otti voiton A-ponien tasoitusajossa, Tastula ohjaksissaan.
”Voitto tuntui tosi hyvältä, kun ponin eteen on tehty paljon töitä”, Tastula summaa tunnelmiaan.
Kuppi-lempinimellä tunnettu poni tuli Tastulalle viime syksynä.
”Sille on ajettu pohjaa ja saatu kuntoa”, Tastula kertoo.
Tastulan valmennuksessa on myös yhdeksänvuotias Valentinella eli "Nella".
”Ajelen niitä säännöllisesti. Kuppi on valjaissa joka toinen päivä ja Nella viisi kertaa viikossa. Lisäksi äiti, Tiia Tastula, hieroo poneja ja meillä on käytössä laserlaite”, Tastula avaa valmennus- ja hoitometodeja.
Tastulan tie ponien pariin on alkanut äidin kautta.
”Äiti on ollut lajissa mukana pienestä pitäen. Meille tuli ensin oma hevonen ja sitten kun isosiskoni Oona meni ponikorttikurssille hankittiin poni. Minä sain oman ponin, Nellan, silloin kun itse ajoin poniravikortin.”
Tastulan tähtäimet tulevalle kaudelle ovat maltilliset, mutta isompiakin haaveita löytyy.
”Yritetään pysyä terveenä, Nellan kanssa meni viime kausi penkin alle, kun se oli kipeänä. Ruotsiin haluaisin kyllä päästä ajamaan kilpaa, esimerkiksi joihinkin poniraveihin. Myös Pikkuprinsessa- ja Pikkuviulisti-lähdöt ovat tähtäimessä.”
12-vuotiaalla Tastulalla on kuudetta luokkaa vielä hetki jäljellä.
”Koulussa ymmärretään, jos on joku harrastus, mihin pitää lähteä. Koulun ja ponien lisäksi olen kavereiden kanssa, muuta harrastusta ei oikein ehdi.”
”Ponien kanssa on haaveena päästä ajamaan isompia lähtöjä ja saada kokemuksia uusista ajettavista. Hevosten kanssa voisin aloittaa 16-vuotiaana”, Tastula suunnittelee.
