Lauantain Nuorisogaalassa palkintokategorioita oli 29.
Lauantain Nuorisogaalassa palkintokategorioita oli 29.Kuva: Maisa Hyttinen

Nuorisogaala Vuoden poniraviradalla huipentui Saphiran kutsumiseen Ponitähtien talliin

Nuorisogaalaa vietettiin Teivossa, joka voitti yleisöäänestyksen Vuoden poniraviratana.
Julkaistu

Perinteistä Nuorisogaalaa vietettiin lauantai-iltana Teivon ravikeskuksessa. Vuoden 2025 parhaita raviponeja, menestyneitä poniraviurheilijoita ja nuorisotoiminnassa ansioituneita tekijöitä muistettiin palkinnoilla. Kaikkiaan palkittuja eri kategorioissa oli 29, joista kaksi yleisöäänestyksen perusteella.

Avauspuheenvuorossaan Tampereen Ravirata Oy:n varapuheenjohtaja ja nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Anni Järvinen korosti lajin yhteisöllisyyden tärkeyttä. Hän muistutti ettei kenellekään saa kääntää selkää, vaan jokainen voi tukea ja antaa turvaa toislle.

Järvinen päätti puheensa nuorille, että nämä ovat varmasti kuulleet useasti sanottavan, kuinka he ovat raviurheilun tulevaisuus.

”Haluan kuitenkin korostaa, että se tulevaisuus on nyt. Raviurheilun päättäjät tekevät päätöksiä, jotka vaikuttavat erityisesti teihin. Kannustan teitä jokaista osallistumaan ja tuomaan äänensä ja mielipiteensä kuuluville, että voimme rakentaa raviurheilusta entistä paremman”, hän kehotti.

Kun kolmevuotiaita ei palkita omassa kategoriassaan sai vuoden kohutuin nuori poni Peter The Great palkintonsa Vuoden komeettana. Se voitti kauden kaikki kymmenen kilpailuaan ja teki ikäluokan A-ponien SE-tuloksen.

Ikäluokan SE-tulokset rikkoi puolestaan molemmilla lähetystavoilla nelivuotiaiden B-ponien parhaana palkittu Mr Brightside, jonka vuoden 11 ykkösessä oli mukana muun muassa Nelivuotismestaruus. Ori ja sen ohjastaja-valmentaja Sini Räisänen palkittiin myös Ponikypärät -kilpailusarjan voitosta.

Kolmas SE-numeroihin yltänyt illan palkituista oli Charizard, joka palkittiin nopeimpana Suomessa syntyneenä B-ponina. Tuo vanhempien Suomessa syntyneiden orien ja ruunien SE-tulos 45,5a syntyi Pohjoismaiden mestaruuden kakkosena.

Nelly Korpikosken tutun varmalla otteella juontama ilta päättyi niin juhlallisesti kuin kuuluikin. Ponitähtien talliin kutsuttiin ansaitusti loppumattoman suurkilpailuvoittojen listan haltija, aikanaan nelivuotiaana ME-tuloksenkin ravannut Saphira.

Palkitut

Vuoden 4-vuotias A-poni - Tuutu Lulla 

Vuoden 4-vuotias B-poni - Mr. Brightside 

Vuoden 5-vuotias A-poni - Lilli Puttinen 

Vuoden 5-vuotias B-poni - Fabrizia Wee 

Vuoden vanhempi A-poni - Stenbydal’s Castilla 

Vuoden vanhempi B-poni - Corall 

Nopein Suomessa syntynyt A-poni - Pikku Humanteri 

Nopein Suomessa syntynyt B-poni - Charizard

Vuoden montéponi - Ekstrands Bärgarn 

Vuoden montéohjastaja - Veera Ahlqvist 

Vuoden komeetta - Peter The Great  

Vuoden P1-lisenssin haltija - Amanda Hänninen 

Vuoden P2-lisenssin haltija - Isla Ruhkala 

Vuoden P3-lisenssin haltija - Eerika Koskenvalta 

Vuoden B-poniohjastaja - Sini Räisänen 

Vuoden A-ponikasvattaja - Krista Haataja 

Vuoden B-ponikasvattaja - Mattilan perhe 

Vuoden aktiiviohjaaja - Joanna Penttilä 

Vuoden nuorisokerho - Teivon ravikoulu

Ponikypärät-kilpailusarjan voittaja, A-ponit - Eerika Koskenvalta / Wernexa 

Ponikypärät-kilpailusarjan voittaja, B-ponit - Sini Räisänen / Mr. Brightside

Ponitaiturit-kilpailun voittajat - Teivon Taiturit

Vuoden sykähdyttävin hetki -yleisöäänestys - Stenbydal’s Castillan ponikuningattaruus sekunnin kymmenyksen erolla 

Vuoden poniravirata -yleisöäänestys - Teivon ravikeskus  

Kunniamaininta - Katja Blombergin ansioitunut työ nuorisotoiminnassa 

Kunniamaininta - Eerika Koskenvallan ennätysvuosi viimeisenä ponivuotena 

Kunniamaininta - Eerika Koskenvalta 200 voittoa poneilla 

Kunniamaininta - Isla Ruhkalan suurkilpailutripla 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi