Poniraviurheilu täyttää Vilja Kervisen vapaa-ajan – ”Toivottavasti pääsisin ajamaan poneilla enemmän”
15-vuotias Kontionlahdella asuva Vilja Kervinen ajoi valmentamansa Donald Ween voittoon kotiradallaan Joensuun Linnunlahdella sunnuntaina.
”Oli pitkä tauko ja viimeksi Liperissä hävittiin niukasti, joten voitto tuntui hyvältä”, Kervinen kertoo.
”Ponilla ei pysty allergian takia kesällä starttaamaan, mutta nyt on katsottu tiheämmin lähtöjä. Kaksi kertaa olisi tarkoitus vielä tällä kaudella ajaa kilpaa ja sitten pidetään tauko”, Kervinen kertoo 8-vuotiaasta ruunasta.
”Pitkän tähtäimen haaveena on päästä osallistumaan sen kanssa isoihin lähtöihin.”
Valmennuksessa Kervinen luottaa erityisesti ajamiseen.
”Joskus juoksutan ja joskus kaveri ratsastaa Donald Weetä, mutta yleensä ajan.”
Poniraviurheilu vie yhdeksättä luokkaa käyvän Kervisen vapaa-ajan.
”Muihin harrastuksiin ei ole oikein aikaa. Minulla on myös kaksivuotias shettisvarsa ja tulevaisuudessa on mielenkiintoista nähdä miten se kehittyy.”
Kervisen tie poniraviurheilun pariin on tuttu.
”Perheen kautta olen tähän tullut, olen ikäni ollut ravitallilla. Aluksi harrastin ratsastusta, mutta meille tuli ensimmäinen A-poni kun olin kahdeksan–yhdeksän vanha. Opin sillä ajamaan ja innostuin raviurheilusta kunnolla.”
Tulevaisuudessa Kervinen haaveilee raviajokortin ajamisesta ja hevosilla ajamisesta, mutta lähempänä on vielä poneihin liittyviä tavoitteita.
”Toivottavasti pääsisin ajamaan poneilla enemmän.”
Kervisen suunnitelmat peruskoulun jälkeen ovat vielä auki, mutta hevoskoulussa häntä ei todennäköisesti nähdä.
”Raviurheilu olisi kiva pitää harrastuksena, mutta ei ehkä näe sitä ammattina.”
