Autolähdön harjoittelu oli leirin odotetuimpia ja jännittävämpiä ohjelmanumeroita.
Autolähdön harjoittelu oli leirin odotetuimpia ja jännittävämpiä ohjelmanumeroita.Kuva: Irina Keinänen

Yhteisöllisyyttä Turun poniravileirillä – "Parasta on ollut uudet ja vanhat kaverit sekä ponit"

Little Cherry Berry ja Rasmus Iivonen Festarimestari-finaalin voittoon.
Julkaistu

Turun Metsämäessä on vietetty tällä viikolla poniraviurheiluleiriä sekä lauantaina leirin huipentaneita Ponifestareita.

Leirillä oli 28 lasta ja nuorta, jotka ovat ovat jakautuneet joko poniajoluvan suorittajiin tai valmennusryhmäläisiin.

”Olemme halunneet järjestää nimenomaan poniraviurheilijoille tarkoitetun leirin, jossa osallistujina on jo kilpaa ajaneita ja tulevia kilvanajajia”, kertoo Suomen Poniraviyhdistys ry:n puheenjohtaja Irina Keinänen.

Leiri järjestettiin yhteistyössä Turun Hippos ry:n, Varsinais-Suomen Hevosjalostusliitto ry:n ja Suomen Poniraviyhdistys ry:n toimesta.

”Lisäksi leirin mahdollistivat kaksi yhteistyökumppania, jotka kustansivat osuuden jokaisesta leiripaikasta”, Keinänen kertoo.

Ponileiriläiset korttikurssilla.
Ponileiriläiset korttikurssilla.Kuva: Irina Keinäinen
Uudet ystävät ja yhdessä oleminen on leirissä tärkeintä. Tuoreet poniohjastajat Hertta Karvonen ja Fanni Lehmus vastaanottivat onnitteluita P-korttikurssin loppukoetta katsomaan tulleilta ystäviltään.
Uudet ystävät ja yhdessä oleminen on leirissä tärkeintä. Tuoreet poniohjastajat Hertta Karvonen ja Fanni Lehmus vastaanottivat onnitteluita P-korttikurssin loppukoetta katsomaan tulleilta ystäviltään.KUva: Irina Keinänen

”Leireistä saatiin kokemusta viime vuonna suurleirin merkeissä. Siellä syntyi idea myös tämän vuoden leiristä ja siitä, että se järjestetään juuri Metsämäessä, sillä Turun ravien toimitusjohtaja Eeva Karvonen oli silloin mukana talkoolaisena. Tämän vuoden leirin on mennyt helpommin viime vuoden oppien myötä ja olemme saaneet luotua tälle vuodelle hyvän sisällön ja kehitettyä toimintaa, kuten kuuluukin.”

”Korttikurssilaiset ovat tietysti tähdänneet kohti korttia teorian ja ajoharjoitteiden avulla. Tuomarinakin toimiva Antero Niittymäki on tehnyt sen ohjaajana todella hyvää ja korkealaatuista työtä."

Valmennuskurssilla harjoiteltiin ryhmässä ajamista, ajolinjoja ja autolähtöjä.

"Teoriapuolella on eniten kiitosta saanut osuus on ollut varusteworkshop, jossa kaikkein ponien varusteet on käyty läpi ja oikeasti mietitty, mitä varusteita kukin poni todella tarvitsee. Sillä onkin ollut positiivinen vaikutus, sillä varuteet ovat jo vähentyneet ja ymmärrys siitä, mihin mitäkin tarvitaan on lisääntynyt”, Keinänen kertoo.

”Lisäksi olemme käyneet läpi valmentamista, ponin esittämistä näyttelyssä ja plajon muuta. Opettajina meillä on ollut niin sanottuja alumniponiraviurheilijoita.”

Joanna Penttilä esittelee poninsa raymond-sekkiä varustekoulutuksessa. Ann-Kristin Nyberg opettaa.
Joanna Penttilä esittelee poninsa raymond-sekkiä varustekoulutuksessa. Ann-Kristin Nyberg opettaa.Kuva: Irina Keinänen
Leiriläiset harjoittelevat leirin ajan oman poninsa hoidosta vastaamista ohjaajien valvonnassa.
Leiriläiset harjoittelevat leirin ajan oman poninsa hoidosta vastaamista ohjaajien valvonnassa.Kuva: Irina Keinänen

Keinänen kokee, että leirillä on iso merkitys etenkin poniraviurheilun yhteisöllisyyden kannalta:

”Leirillä oppii tuntemaan toisia poniraviurheilijoita, tekemään yhteistötä ja ryhmäytymään. Merkittävää on myös asioiden oppimisen mahdollistaminen, sillä nuorisotoiminnan rakenteet eivät ole vahvat eikä ole koulutusjärjestelmää tai valmennusopetusta. Harrastajat ovat tärkeitä ja tässä vaiheessa tarvitaan koulutusta, joka antaa pohjan tulevaan. Huomioon tulisi ottaa myös ikäryhmän pedagogiset tarpeet, esimerkiksi ponikorttikurssimateriaaleissa. Tällä hetkellä sen sisältö ei vastaa kohderyhmää”, Keinänen huomauttaa.

Leirille osallistuivat mm. lahtelainen Aku Hoffren, 12, helsinkiläinen Taika Korteila, 12, ja lappajärveläinen Aino Rintala, 9. Hoffren ja Korteila osallistuivat valmennusryhmään.

”Halusin oppia uutta ja tutustua uusiin poni-ihmisiin”, kertoo Hoffren.

Vuokraponinsa kanssa leirille osallistunut Korteila halusi päästä uusiin maisemiin ja oppimaan:

”Halusin päästä jonkun opetukseen.”

Rintala tuli leirille, jotta pääsi suorittamaan poniajokortin:

”Muualla ei olut mahdollista 9-vuotiaan sitä suorittaa.”

Kaikki kolme leiriläistä olivat leiriin tyytyväisiä ja halukkaita osallistumaan myös uudelleen, mikäli mahdollisuus tulee.

”Parasta on ollut uudet ja vanhat kaverit sekä ponit”, he kertovat.

Ponifestareilla katsomoalueella oli paljon ohjelmaa lapsille ja nuorille.
Ponifestareilla katsomoalueella oli paljon ohjelmaa lapsille ja nuorille.Kuva: Irina Keinänen
Ponifestareilla pääsi myös ratsastamaan.
Ponifestareilla pääsi myös ratsastamaan.Kuva: Irina Keinänen
Poniofestareiden yleisön ohjelma koostui aktiiviteettipisteistä. Koira-ajelua kokeilemassa Pihla Malmsten.
Poniofestareiden yleisön ohjelma koostui aktiiviteettipisteistä. Koira-ajelua kokeilemassa Pihla Malmsten.Kuva: Irina Keinänen

Poniravileirin huipensi Ponifestarit, joka oli koko perheelle suunnattu tapahtuma. Katsomoalueella on paljon lapsiperheille suunnattuja aktiviteetteja: Offroad- autoajelu, koiravaljakot, talutusratsastus, kepparirata, naulauspiste ja polkutraktorit. Radalla puolestaan ravatiin yhdeksän lähdön poniravit. Ilmaistapahtumana järjestetty Ponifestarit veti yli 2000 osallistujaa.

Radan puolella päivän päätapahtuma oli A-ponien Festarimestari-finaali. Sen veivät nimiinsä kotiradan  Little Cherry Berry ja Rasmus Iivonen. B-ponien puolella nähtiin tiukka kamppailu 605 metrin Speed Racessa, jossa maalimakerakuvassa voittajaksi erottui Matilda Korven valmentama ja ohjastama Emmeros Bambi.

Rasmus Iivonen voitti Ponifestareiden pääkilpailussa sekä karsinnan että finaalin ponillaan Little Cherry Berry.
Rasmus Iivonen voitti Ponifestareiden pääkilpailussa sekä karsinnan että finaalin ponillaan Little Cherry Berry. Kuva: Irina Keinänen
Ponifestareilla pääosassa olivat lapset ja nuoret, niin katsomossa kuin radallakin.
Ponifestareilla pääosassa olivat lapset ja nuoret, niin katsomossa kuin radallakin. Kuva: Irina Keinänen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi