Sandra Blixt pääsi Solvallan voittajakehään juhlimaan Lilla Elitloppetin voittoa.
Sandra Blixt pääsi Solvallan voittajakehään juhlimaan Lilla Elitloppetin voittoa.Kuva: Hanna Laakso

Fantom kaasutti Lilla Elitloppetin voittoon

Sandra Blixtin ohjastama 11-vuotias Fantom esiintyi Solvallan sunnuntaiaamupäivän yleisölle ylivoimaisella tyylillä. 

Fantom näytti käynnistyvän startissa hitaasti, mutta kun kone lähti liikkeelle, ei poni jättänyt jälkeensä jossiteltavaa. Lilla Elitloppetin 2016 voittanut valjakko johti lähtöä alusta loppuun saakka. Fantomia valmentaa ja omistaa Caroline Johansson.

"Me rakastamme sinua Sandra!" kuuluivat ylistyshuudot Solvallan katsomosta, kun Blixt ajoi ponin voittajaseremonioihin.

Ohjastaja liikuttui voittajahaastattelussa kyyneliin. Fantomin voittoaika oli 37,3.

"Se on maailman paras poni", Blixt sanoi Fantomista.

Suomea Lilla Elitloppetissa edustivat Pinja Iltanen ja Miniatyr. Iltanen yritti ajaa startissa Miniatyrin keulaan, mutta poni sortui harmillisesti laukalle. Miniatyr oli lopulta maalissa seitsemäs.

Lähdön toiseksi juoksivat Tuffing ja Justus Ingerstad, kolmanneksi Thyra Tyrann ja Matilda Åkerlund. Vuoden 2014 Lilla Elitloppet -voittaja Thyra Tyrann menetti kakkossijansa Tuffingille viimeisen kurvin laukkaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi