Ponien Finlandia-lähtöjen voittajille kutsut Mini ja Lilla Elitloppetiin
Viivi Mäki-Jaakkolan Saphira kilpailee MiniFinlandiassa.Kuva: Anu Leppänen

Ponien Finlandia-lähtöjen voittajille kutsut Mini ja Lilla Elitloppetiin

Vermon kevään pääkilpailun Finlandia-Ajon voittaja saa tänäkin vuonna suoran paikan Tukholmassa Solvallan raviradalla 29. toukokuuta juostavaan Elitloppetiin. Tänä vuonna myös ponien MiniFinlandian sekä PikkuFinlandian voittajia odottaa kutsu Solvallan Mini ja Lilla Elitloppetiin.

Vermossa järjestetään Finlandia-päivänä 1. toukokuuta MiniFinlandia A-poneille ja PikkuFinlandia B-poneille. Molempien ponilähtöjen voittajat saavat suoran kutsun Solvallan Elitloppet-sunnuntain ponilähtöihin. Kutsut Elitloppet-viikonlopun ponilähtöihin jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2019 ja käytäntöä herätetään jälleen henkiin koronavaikeuksien jälkeen.

”Tuntuu hienolta kutsua poneja kilpailemaan Solvallaan pandemian hellitettyä. Katsojat rakastavat poniurheilua ja ne virittävät yleisön päivän tunnelmaan. Kilpailut ovat hienoja näyteikkunoita nuorille kuskeille ja onkin tärkeää, että he voivat olla osana tätä hienoa viikonloppua”, Solvallan kilpailupäällikkö Anders Malmrot kommentoi.

”A-ponien Mini Elitloppet kilpaillaan lauantaina ja B-ponien Lilla Elitloppet sunnuntaina. Kilpailujen karsintoja ajetaan toukokuun aikana Suomen ja Ruotsin lisäksi myös Norjassa sekä Tanskassa.”

MiniFinlandia 2022

1. Angel* / Isabella Jansson Wiklund 1620m
2. Saphira / Viivi Mäki-Jaakkola
3. Jokimäen Mindy / Lotta Mässeli
4. Pikku Humanteri / Ronja Grönman
5. Smedens Loudness / Aino Salo
6. Ekslätts TNT / Bea-Noora Kyynäräinen
7. Never Heard / Elmeri Pussi
8. Euforia / Ilona Rekilä
9.Broängens Ghosakrama / Emmi Innanen

PikkuFinlandia 2022

1. Hillshead’s Pride / Viivi Mäki-Jaakkola ( Roosa Lindholm ) 1620m
2. Tejas Klarita / Jerry Rauos
3. Armani / Laura Sipilä
4. Odd Molly / Ilona Rekilä

Lähde: Hippoksen tiedote

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi