The Rain Song nappasi voiton piippuhyllyn paikasta huolimatta. 3-vuotias tamma on sijoittunut jokaisessa uran kuudessa startissaan kolmen parhaan joukkoon.
The Rain Song nappasi voiton piippuhyllyn paikasta huolimatta. 3-vuotias tamma on sijoittunut jokaisessa uran kuudessa startissaan kolmen parhaan joukkoon.Pauli Impola

Raviraportti: Hannu Korvelle kaksi voittoa ja viikon ajokielto

Hannu Korven tiistaihin mahtui paljon tapahtumia.

Kahdella 3-vuotiaalla ajetusta voitosta huolimatta Hannu Korven ilta ei ollut Teivossa paras mahdollinen. Suomenhevosvarsojen Nuorten sarjaa vetäneen Taivaan vaikeudet alkoivat vauhdikkaan avauskierroksen jälkeen. Ravi oli hapuilevaa, eikä juokseminen enää tammaa kiinnostanut.

Korven voimakkaat käskyt saivat sen talliportin ohitettuaan vielä takaisin raiteilleen, mutta radalla nähdyt otteet eivät olleet peeärrää lajille, sen enempää kuin hevosellekaan. Ohjastajalle tuomaristo langetti hevosen sopimattomasta käsittelystä viikon ajokiellon sekä sakot.

"Tammalta löytyy jo nyt vauhtia, mutta melko oikukas on, eikä se tahdo ymmärtää mikä homma tämä (kilpaileminen) on", Hannu Korpi luonnehti Pia Kivijärven 3-vuotiasta.

"Koko ajan piti herätellä, kun se alkoi yht’äkkiä jarrutella ja laittoi viimeisellä takasuoralla melkein kävelyksi. Lähti sitten uudelleen, mutta on tämä lapsi vielä. Paljon töitä on, että alkaa oikein toimia, eikä meno ollut nyt muutenkaan priimaa. Kesällä sille oli tullut pieni loukkaantuminen."

Whole Lotta Loven pikkusisko The Rain Song kiersi rahasarjassa kovalla fysiikallaan ykköseksi, mutta senkin kanssa on paljon hankaluuksia.

"Todella hankala iso tamma, jolla luonnetta on. Jos sen kanssa alkaa vastakkain asettelemaan, ei jaeta kuin hopeamitaleja", Korpi kuvaili.

Tihkusateisessa illassa ylivauhti kostautui kärkihevosille. The Rain Songille riitti voittoon 19-lopetus.

"Vettä tuli, ja hiekkaa kun lensi, piti matkalla korjata vähän lasejakin alas, että näki jotain. Tämä on vähän varsa vielä, ja kun vapaa rata tuli, sitten tamma innostui juoksemaan taas."

"The Rain Song on laiska mötkäle, eikä se tee hirveitä eroja muihin. Sille raviradalla oleminen on ehkä kaikista helpointa verrattuna kaikkeen muuhun. Edellisessä startissa oli neljä ihmistä sitä valjastamassa, ja Teivossakin se oli hankalaa."

T5-kohteissa Joseph Boko, Humu-Liisa ja Queen It ylsivät vuoden avausvoittoon. Kahden voiton arkkitehti Jukka Torvinen ohjasti Humu-Liisan lisäksi Mami Chulon suoraviivaisesti ykköseksi.

Muut voittajat

Mathilde Halm ♞♞

Lake's Elmer ♞♞

Filiokkus ♞♞

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi