Kari Savolaisen tallin Truthisoutthere avasi 5-vuotiskautensa upeasti. Tommi Kylliäisen ajokki veti toista rataa suosikki Wildrose Salan rinnalla. Se hankki otteen keulatammasta hyvissä ajoin ja torjui lopun voittoväännössä vielä nappireissun päätteeksi ohitusta yrittäneen Infinetten.”Kyllä kai sille varaa jäi”, Savolainen arveli. ”Olin kierros juostuna huolissani, että onko tempo liian rauhallista. Näköjään sille alkaa nopeuttakin tulla, mutta kyllä se tasaisen kovalla matkavauhdilla on varmaan parhaimmillaan. Se on niin tolkuttoman vahva.”Talli Helminkalastajat omistama Truthisoutthere on tottunut työntekoon.”Hevonen on ainakin 15 kertaa juossut ainakin jonkun matkaa ensimmäisenä toisella radalla. Olisi se kiva nähdä joskus keulassa, sillä sinne ei olla vielä koskaan päästy.”Myös toinen TammaCupin karsintakisa voitettiin johtavan rinnalta, kun Hannu Korven ohjastama ja valmentama Emma E. osoitti jälleen kerran ehtymättömät voimavaransa.Kolmannessa TammaCupin karsinnassa Harri Koivusen tallin ravivuosi käynnistyi parhaalla mahdollisella tavalla, kun Olli Koivusen ohjastama Make It Up täräytti 2. sisältä parhaaksi herkällä tyylillä.TammaCupin finaali käydään Vermossa 3. päivä helmikuuta. Voittaja palkitaan kymppitonnilla.Teräsmiesliigassa Brolle F. jatkoi voittokannassa. Antti Teivaisen ajokki eteni alkumatkasta keulaan ja piti takaa iskeneen Might Be Romeon helposti kurissa.Haastajadivisioonakarsinnassa Ari Moilasen ohjastama Villilempi oli nopein sekä alussa että lopussa. Pekka Luukkosen valmentama 9-vuotias tamma lopetti 25,3-kyydillä ja voitti vakuuttavasti.Isto Kuisman valmentama Nemea Iceman palasi kultakantaan hienolla esityksellä. Tamma syöksyi 11,9-vauhtisessa lopetuksessa maaliin tulisesti ja ohitti voittotaistossa Mickey Matchin.Aripekka Pakkasen tallin Top Score kantoi suursuosikin paineet kunnialla. Voittoihin Vermossa pystyivät myös Teemu Okkolinin tallin Tukkijätkä ja Tuomas Korvenojan suojatti Ivory Donut.