Lyhyen matkan tasoitusajossa kisannut Viisori esitteli hurjaa nopeuttaan heti alkumatkasta. Se lähti liikkeelle 20 metrin takamatkalta, mutta täräytti keulapaikalle jo pari sataa metriä juostuna.Juha Utalan ohjastama Viisori ravasi pirteästi maaliin saakka ja piti vastustajat takanaan.”En paljon taakse katsellut, mentiin fiiliksellä. Ruutia riitti hienosti maaliin saakka”, Utala kehui voittajan korokkeella.Viisori sai voittoloimen selkäänsä pitkästä aikaa, sillä vihtiläisen Mika Mäkelän valmennettava oli voittanut edellisen kerran vuonna 2023.Harvinainen vieras voittajakehässäSeinäjokinen Niko Jokela vierailee pääradallamme nykyään ani harvoin. Ohjastaja-valmentaja oli tällä viikolla kääntänyt autonsa nokan kohti etelää, ja vihreänuttu ajoi kilpaa kahdessa lähdössä. Hukkareissua Jokela ei tehnyt, kun hän narutteli voiton Jacques Hynemanin rattailla.Kouvolalaisen Piia Sjöblomin silmäterä Jacques Hyneman esitti lähdössä kovaa kirivoimaansa.”Kaikki meni tosi hienosti. Se lähti tosi innokkaasti tulemaan ja tuli tosi helposti ohi kaverista”, Jokela kehui.Jokelan työviikko jatkuu kiireisenä, sillä jo torstai-iltapäivänä hänen on tarkoitus jatkaa ohjastamista Ruotsissa Bodenissa. Vermosta on sinne matkaa liki 900 kilometriä.Monté piristiMonté eli raviratsastuslähtö oli Toto75-kierroksen väriläiskä.Salolaisen harrastajavalmentajan Annika Hellsbergin suojatti Like Jerry Cotton ei jättänyt muille mitään palaa voiton suhteen. Milla Markkasen ratsastama konkariruuna irtosi ylivoimavoittoon.”Loppusuoralla vilkaisin, että toiset jäivät kauas. Viimeisellä 50 metrillä se nosti korvansa pystyyn, että tulee hyvät voittajakuvat”, kuski veisteli.Voittoihin Vermon päälähdöissä ravasivat myös Max di Quattro, Goldhero ja Zebulon sekä Barkov Evo, joka toi ohjastaja Jarmo Saarelalle illan kolmannen voiton.