Tappio syö isää ja tytärtä, eikä nälkäisenä tule kuin sanomista

SukulinjatSarjassa saman perheen hevosihmiset puhuvat toisistaan.Veera Hakkarainen:”Elämässä pärjää työtä tekemällä. Sitä iskä ei ole varmaan ikinä sanonut ääneen, mutta sellaisen opin olen kotoani saanut ja se on tarttunut myös omaan tekemiseeni.Perheessämme on aina menty lapset edellä, ja olen saanut kokea paljon lapsuudessani. Vanhemmilla ei ole ollut omaa elämää, minun ja isoveljeni Villen ehdoilla on tehty kaikki.Lapsuuteni oli todella aktiivinen, ja kotoa on aina kannustettu harrastamiseen. Pelasin jalkapalloa, ja minulla oli nuorena raviponi. Vanhemmat kuskasivat aina harjoituksiin ja peleihin.Jalkapallo oli iskän ja minun yhteinen harrastus. Hän valmensi minua, mutta väistyi valmentajan paikalta, kun minulle alkoi tulla ikää. Kyseenalaistin varmaan paljon hänen sanojaan, ja otimme yhteen harjoituksissa.Iskä on auttanut ja opastanut aina paljon hevosten kanssa. Muistan, kun ajoin joskus 10-vuotiaana ensimmäistä kertaa hiittiä ponillani, joka kerta tallin kohdalla poni kurvasi tallille, vaikka koitin ajaa reippaampaa. Iskä hyppäsi rinnalleni koppakärryihin ja totesi, ettei poni voi toimia tuolla tavalla. Ajettiin siinä ponille uusi ennätys, ei se vaatinut kuin eri kuskin.Iskä on ollut kasvattajana kiltti, mutta jämpti. Kotona on ollut selvät rajat, mutta iskältä on saanut välillä paremmin luvan asioihin kuin äidiltä.Kun olin pieni, tuttumme kysyi, haluammeko tallille kanin. Äiti sanoi, että ehdottomasti ei, mutta minä soitin iskälle, että olisi kani. Iskä sano, että sinne vaan. Iskä varmaan ajatteli, että helpommalla pääsee kuin myöntyy.Olemme iskän kanssa aika samanlaisia, ja otamme yhteen usein. Nuorempana saatoin olla monesti sitä mieltä, että hänellä ei ole aina pointtia hänen ohjeissaan. Virhettä oli paljon minussakin. Kyseenalaistin iskän sanomisia paljon, ja kyllä vieläkin joskus tallilla saatan sanoa jotain hänelle vastaan. Nopeasti kuitenkin tajuan, etten mä ole näitä hevosia valmentanut päivääkään ammatikseni, ja iskällä on aika hyvät tilastot. Parempi on pitää suu kiinni.Meillä on ollut aina hyvä suhde. Vaikka kimpaannumme nopeasti, me myös rauhoitumme äkkiä. Ei se enää ole samanlaista kuin teininä. Silloin se oli räväkkää, nyt se on enemmän mainintaa asioista.Näemme perheen kanssa lähes päivittäin. Jos en päivällä ehdi tallille omien töitteni takia, menemme illalla avopuolisoni kanssa iskälle ja äidille iltakahville tai he tulevat meille. Tykätään käydä katsomassa porukalla futista tai jääkiekkoa. Joskus käymme laskettelemassa ja syömässä. Muistan hyvin Suur-Hollola-viikonloput Venicen kanssa, kun olimme iskän kanssa kahdestaan. Ne ovat parhaita muistoja. Venice oli iskälle ykköshevonen ja sain olla siinä kaikessa mukana.Olemme koko perhe erittäin läheisiä. En tiedä onko mitään, mitä toivoisin parempaa elämässäni. Olen aina saanut kotoa tukea kaikkeen, mitä olen ruvennut tekemään.Ihailen iskässä hänen hevosenkäsittelytaitojaan ja sitä, miten hän osaa treenata hevosia yksilöinä. Hevosista olen oppinut häneltä paljon, ja edelleen, vaikka olen kohta 26, hän neuvoo minua. Iskä on pitänyt minulle kengityskurssia.Iskä on päämäärätietoinen ja voitontahtoinen. Häntä harmittaa hirveästi, jos hän epäonnistuu.Hän on myös todella ahkera, eikä laske työtunteja. En tiedä, onko se aina paras puoli, mutta hän antaa aina kaikkensa. Iskän paras puoli on se, että hän välittää perheestään.Huonoa hänessä on, että nälkäisenä iskä on huonotuulinen. Mainos hyvä ruoka, parempi mieli sopii iskään, hän ei kestä syömättömyyttä. Olen itsekin vähän samanlainen.”. Jukka Hakkarainen:”Veera oli lapsena helppo, mutta vauhdikas, hän meni aina juosten joka paikkaan. Tuntui, ettei hän osaa edes kävellä. Hän oli ensimmäistä kertaa mukana raveissa, kun Riina (puoliso Riina Korhonen) vielä imetti. Riina hoiti Victory Queenia, ja Veeraa työnnettiin vaunuissa, kuka siinä nyt saattoi ollakaan.Niemisen Make kerran tuumasi Riinalle, että tuo ei näytä hyvältä, kun jo vauvasta asti on mukana toiminnassa.Olen iloinen, että Veera halusi opiskella eläinlääkäriksi. Pidän tärkeänä, että koulut käydään huolella. Tälle alalle pääsee huonommillakin papereilla, jos joskus tätä haluaa kokeilla.En ole koskaan sanonut lapsille, mitä heidän pitäisi tehdä. Lapset saavat itse päättää, ei niitä voi olla ohjailemassa, mitä he tekevät tulevaisuudessa.Veera on aina ollut eläinrakas. Hän on tykännyt kaikista eläimistä, kissoista, koirista ja hevosista.Meillä oli norjalainen metsäkissa ja Veeralla pienet nukenrattaat. Hän laittoi kissan rattaisiin ja peitteli sen ja lähti lenkille.Puheliaskin hän on ollut aina. Mieleeni on jäänyt, kun Veera oli lapsi ja olin kengittämässä tallissa. Hevonen alkoi retuamaan ja jotain ärräpäitä minulta tuli. Veera oli äitini Leenan hoidossa ja mummu kauhisteli kielenkäyttöäni. Veera tuumasi siihen, että ”Kuule, ei ne siihen kuole”.Monet yhteiset muistomme liittyvät poniaikoihin. Isän rooli on ollut aina kannustaa, kengittää ja ajaa ravipaikalle. Oli hieno hetki, kun Veera voitti ponien Suur-Hollolan. Voi olla, että juuri silloin pujo kukki ja kävi niin, että voitto meni isällä tunteisiin.Veera osaa olla hevosten kanssa rauhallinen, eikä hän hermostu herkästi. Veeralta olen oppinut kärsivällisyyttä.Emme ole samaa mieltä kaikesta, mikä liittyy hevosiin, ja pitäähän niissäkin välillä saada pieni riita aikaan.Muistutamme toisiamme. Olemme kilpailuhenkisiä ja jos kilpailuissa ei mene sillä tavalla kuin pitäisi, pikkaisen tulee känkkäränkkää. Luonne näkyy, kun pelaamme yhdessä lautapelejä. Jos homma ei meinaa toimia, kiukuttelua tulee. Ville on rauhallinen eikä hermostu, mutta me ollaan Veeran kanssa sellaisia, että tappio syö miestä ja naista.Veera on aina ollut ahkera ja määrätietoinen. Olen ollut hänestä aina ylpeä. Hän on saanut valkolakin ja pärjännyt opinnoissa. Hän on aina urheillut paljon, ja koulun ja jalkapallotreenien lisäksi hän aina jaksoi treenata ponia. Hän on aina ollut kova menemään ja tekemään.Veera pelasi jalkapalloa muutamia pelejä naisten Liigassa. Valmensin häntä ja tyttöjä seitsemän vuotta, mutta lopetin, kun tytöt olivat 15 vuotta. Veera oli hyvä pelaamaan, mutta jos peli meni huonosti, kotimatkalla ei paljon juteltu.Nykyään vietämme vähemmän aikaa yhdessä, koska Veera käy muualla töissä, mutta olemme päivittäin tekemisissä, jos ei muuta niin iltakahvin merkeissä. Teemme perheen kanssa milloin mitäkin, tehdään ruokaa yhdessä tai käydään kaupungilla syömässä.Uskon ja toivon, että Veera pärjää ja oppii tulevaisuuden ammatissaan, ja oppiihan hän.Minulla on ihana tytär.”

Tappio syö isää ja tytärtä, eikä nälkäisenä tule kuin sanomista

Aiheeseen liittyvää