Aetos Kronos on ollut poissa kilparadoilta yli vuoden, syynä oli toispuoleinen halvaus pään lihaksistossa. Viime vuoden elokuussa Bold Eaglen poika ravasi Jubileumspokalenin voiton ja jätti Don Fanucci Zetin kakkoseksi.Peter Untersteinerin Herakles paineli juoksuradalta keulaan. 8-vuotias Cantab Hallin poika pullasi kärjessä, mutta kesti urheasti voittoon. Takamatkalta startannut Aetos Kronos seurasi haluttoman näköisesti kolmannen radan jonossa Dragsterin perässä. Johan Untersteinerin ajama Aetos Kronos pinnisti kakkoseksi, mutta selvästi voittajalle hävinneenä. Voittajan aika oli 13,8/2140m ja Aetos Kronoksen 13,4/2160m.”Aetos Kronos ravasi hyvin. Mutta se oli laiska koko matkan, vetoa ei ollut. Koelähdössä oli painetta ohjissa enemmän. Jerryn täytyy nyt miettiä mitä tehdään. Olen toki kiitollinen, että sain ajaa, edellisestä kerrasta on puolitoista vuotta. Saimme edetä hyvässä vetävässä selässä, enkä olisi halunnut ajaa lähtöä toisella tavalla”, Johan Untersteiner kertoi.Suomalaisvoitto saatiin illan avauslähdössä. Einari Vidgren Oy:n Elegant Jet paineli johtopaikalta 2-vuotislähdössä vakuuttavasti ykköseksi. Per Nordström ajoi Italiassa syntyneen Donato Hanoverin pojan voittoon ajalla 16,2/1640m.Örebro ajoi Kalmarin parina perjantaina. Mikko Ahon Gasparito eteni voittoon ST:n 3-vuotissarjassa. Carl Johan Jepson ohjasti Carat Williamsin pojan ykköseksi ajalla 16,1a/2100m.Bodenin torstain lounasravit alkoivat suomalaisvoitolla. Janita Luttusen valmentama Ivar Journey starttasi spårtrappa-lähtöön radalta 15. Ville Pohjolan ajama 4-vuotias Raja Mirchin poika tuli väkevästi loppumatkan ja pinkoi maalisuoralla ylivoimaiseen voittoon ajalla 16,0a/2140m. Journey Hästar Ab on kasvattaja.Samu Sundqvistin ajama Selmer I.H. oli avoimen lähdön suursuosikki. Selmer paineli keulaan jo alkumatkalla ja ravasi varmaan voittoon ajalla 14,7a/2140m.Kaksivuotiaiden lähdössä maksettiin 50 000 kruunun ykkönen. Ove A Lindqvistin ajama Naomi Bros (Face Time Bourbon) paineli keulasta voittoon. Petri Salmelan Käraste Sisu (Face Time Bourbon) laukkasi alussa, mutta kiri vielä hurjasti kolmanneksi. Riina Rekilän valmentama Celosia (Father Patrick) oli johtavan rinnalta viides.Solvallassa ajettiin perjantain lounasravit. Mika Forss ajoi Petri Salmelan Quantity Of Timen voittoon mailin ryhmässä. Rebecca Nisosen hoitama Victor Gion 3-vuotias tytär teki voittotuloksen 13,4a. Salmela kuuluu myös omistajaporukkaan.”Tamma ei ole aikaisemmin esittänyt radalla parastaan. Nyt sillä on alettu ajaa ilman kenkiä, ja hevonen on tosi hyväntuntuinen. Tänään se tsemppasi hyvin. Tämä oli mukava voitto myös uudelle hoitajalle”, Forss kertoi.Global Winner toi voiton Timo Nurmokselle. Magnus A Djuse ajoi 40 000 kruunun ykkösen ajalla 13,1a/2140m. Saara Jaakonsaari on voittajan hoitaja.