Ensimmäisen osalähdön voitto meni Hollantiin. Jaap van Rijn ajoi It's Toughin keulaan kierros ennen maalia, ja valjakko voitti ylivoimaisesti. Santtu Raitalan Tokyo Rose juoksi porukan hännillä ja nousi kuudenneksi. Kisaa avauspäivän jälkeen johtanut Australian Gary Hall Jr oli kahdeksas.Toisen osalähdön voitto napsahti myös eurooppalaiskuskille. Saksan Michael Nimczyk ajoi Flying Birdin kärkeen, kun matkaa maaliin oli kierros. Valjakko otti niukan voiton. Raitala karautti kasiradalta Quinnin keulaan. Valjakko oli tasaisessa maaliintulossa kuudes. Gary Hall Jr sijoittui neljänneksi.Gary Hall Jr johtaa kokonaiskilpailua edelleen selvästi 54 pisteellä. Kanadan James MacDonald on kakkosena 41 pisteellä ja Italian Giampaolo Minnucci kolmantena 37 pisteellä. Raitala on kuudentena, pisteitä on 28.”Ensimmäiset kolme lähtöä Kaikourassa menivät aika lailla odotuksien mukaisesti, eikä mistään jäänyt suurempaa jossiteltavaa. Juuri peitsilähdön voittaneen Italian Giampaolo Minnuccin kanssa naureskeltiin, että oltiin kumpikin hengittämättä koko matkan. Yllättävän jännittävä kokemus ajaa peitsarilla, ei mitenkään yksinkertaista", Raitala kertoi Suomen Hippoksen tiedotteessa sunnuntain lähtöjen jälkeen. ”Tulevilta päiviltä odotan innolla uusia kilpailupaikkoja ja niiden uljaita maisemia. Hevoset ja ajot sitten näyttävät lopulta sen, mitä täältä on saatavissa”, Raitala sanoi Kaikouran toisen kisapäivän jälkeen Hippoksen tiedotteessa. MM-turnaus jatkuu keskiviikkona. Silloin Cambridgen radalla ajetaan viisi osalähtöä.Lähtöjen videot ja tulokset löytyvät tästä linkistä, MM-lähdöt 3 ja 5. Tulokset expand all races -kohdasta.Australian ohjastaja MM-kisan johtopaikalle, Raitala aloitti hyvin ja on kärjen tuntumassa – lisätty Raitalan haastattelu