Ecurie D. ylivoimainen, Åke Svanstedtille kaksoisvoitto Breeders Crownissa
Elitloppet-finalisti Ecurie D voitti Breeders Crown -finaalin Meadowlandsissa. Kuva: HU arkisto/Anu Leppänen

Ecurie D. ylivoimainen, Åke Svanstedtille kaksoisvoitto Breeders Crownissa

Svanstedtin ensimmäisen Breeders-voiton toi ruotsalaistamma Felicity Shagwell.

Ecurie D. (i. Infinitif) näytti voittajalta jo ennen lähtöä, kun se ylväänä paineli pätkän takasuoralla. Åke Svanstedt hallitsi pörheän oriinsa kaikissa vaiheissa.

Vaikeinta oli voittajaesittely, Ecurie D. ei kerta kaikkiaan halunnut seistä sankan ihmisjoukon keskellä. Svanstedt hyppäsi kärryille ja ajoi pois.

“Tämä on sille kilpailemisen hankalin vaihe. Se ei ole kuuma, mutta touhuaa voimiensa tunnossa ennen starttia ja sen jälkeen. Päästyään auton taakse sitä voi ajaa kahdella sormella. Åke on tottunut tuollaisiin hevosiin, hän kyllä pärjää niiden kanssa”, voittajaseremonioihin jäänyt Sarah Svanstedt kuvasi.

“Oli erikoisen hienoa voittaa, koska omistajat maksoivat sen mukaan sakkomaksulla. Todella ikävää, etteivät he päässeet tänne. Seuraava tavoite on TVG, jos hevonen näyttää hyvältä huomenna.”

Meadowlandsin selostajat huomioivat Ecurie D:n kansainvälisen taustan. He kertoivat, että oriin kasvattaja on ranskalainen, isä italialainen ja se on Tanskan rekisterissä. Lisäksi se oli valmennuksessa Norjassa ja omistajat ovat ruotsalaisia.

Me tietysti pidämme Marko Kreiviä suomalaisena.

Ecurie D. haki alussa keulat It’s Academicilta (i. Uncle Peter) ja luovutti johdon rinnalle syöksyneelle Forbidden Tradelle (i. Kadabra). Svanstedt nosti oriinsa uudelleen toiselle loppukaarteeseen tullessa ja selvitti tiensä johtoon maalisuoran alussa. Siitä se lipui reilun kahden mitan voittoon ajalla 09,6.

Svanstedtin tallille tuli kaksoisvoitto, kun Scott Zeronin ajama Back Of The Neck tuli salamana kakkoseksi ajalla 09,9. Toinen Ready Cashin poika, Nancy Takterin Ready For Moni oli kolmas ajalla 10,1. Neljäntenä maalissa oli jymy-yllättäjä, Per Engblomin Sermon (i. Muscle Hill) tanskalaisen Kasper Fogetin ajamana.

Meadowlandsin Breeders Crown -iltapäivän ensimmäinen ravureiden finaali oli aikuisten tammojen lähtö. Sen voitti suoraviivaisella taktiikalla Felicity Shagwell S (i. Maharajah), joka kipaisi keulaan ja haki kukat ja loimen ajalla 09,9. Se oli Åke Svanstedtin ensimmäinen Breeders Crown-voitto USA:ssa.

Kolmivuotiaissa tammoissa Nifty Normanin Bella Bellini (i. Bar Hopping) näytti, kuka on kuka. Ohjissa tietysti ihmemies Dexter Dunn. Voittoaika oli 10,2. Loppusuoraa kiisi kaikkein lujimpaa kakkoseksi Noel Daleyn Anoka Hanover ajalla 10,5. Ja kolmas oli Svanstedtin Splash Blue Chip (i. EL Titan) ajalla 10,9.

Vuoden kärkiajan toinen haltija Jujubee (i. Creatine) oli omaa luokkaansa urospuolisten 3-vuotiaiden Breeders-finaalissa. Andy McCarthy sanoi itsekin, että 05,6-avaus hiukan hirvitti, mutta kertoi heti perään, että hevonen on niin kova kilpailija, että yksi vauhdikas pätkä ei sitä haittaa.

Jujubee rauhoitti vauhtiaan toisella neljänneksellä ja otti loppusuoran eleettömällä kirillä vastaan takaa tulevien haasteet. Voittoaika oli kilpailuennätys 09,2. Seuraavista sijoista taisteltiin leveänä viuhkana.

Kaikkein kauimpaa kahdeksannelta sijalta kiriin lähti Melanderin tallin In Range (i. Bar Hopping) ohjissaan Tim Tetrick. Se tuli maaliin kolmantena aivan sisemmän radan Fly Lightin (i. Father Patrick) rinnalla, joka sai kakkossijan. Molempien aika oli 09,4. Dexter Dunn ajoi Svanstedtin Fly Lightiä.

“In Range meni taas kuten sen pitääkin. Sillä oli välillä pieni alavire ja huonoja lähtöpaikkoja myös. Sille vaihdettiin hieman varusteita tähän starttiin. Se meni ilman kenkiä ja vetolapuilla, joihin vastasi hyvin. Se on osoittanut kuuluvansa ikäluokan Top-kymppiin. Olemme siihen erittäin tyytyväisiä koko porukka”, oriin “manageri” Reijo Liljendahl kuvaili.

“Jatko ratkeaa ensi viikolla. Sille on tekeillä syndikaatti-omistus, jolloin puhutaan siitosoriin urasta. Mutta Harrisburgin huutokaupan jälkeen tiedämme enemmän. Itse lähden sinne perjantaina.”

In Rangen omistajiin kuuluvat Esa Pehkonen ja Kim Vörlin AMG Stablensa kautta.

Standardbred Canadan Breeders-juttuun tästä linkistä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi