Jägersro ja Toto75 tiistaina: Hugo Åbergs Memorial illan superlähtö – Hierro Boko on jo Jägersrossa – ”Reissu sujunut hyvin”
”Lauantaina lähdettiin. Jussilan Kaitsun luona oltiin ensin Ruotsin puolella, ja eilen sunnuntaina ajettiin Jägersron radalle, jossa hevoset majoittuvat. Hierro Boko ja Grainfield Aiden matkustivat hyvin. Tänään viimeistelemme vielä hevoset rauhallisesti. Omistajaporukkaa ja muita faneja on tulossa tiistaina suihkarilla.”, Hannu Korpi kertoi.
”Hierro Bokon varusteisiin ei tehdä muutoksia, jenkkikärryt ja ilman kenkiä. Lähtörata olisi voinut olla hieman sisempänä. Mutta toisaalta siitä sisäpuolelta Ultion Face ja Önas Prince varmasti lähtevät kovaa, ja uskon, että Hail Maryllä ladataan myös. Me voimme vitosradalta saada paikan toisesta tai kolmannesta ulkoa, jos käy vähän tuuria. Grainfield Aiden juoksee stayerlähdössä. Se jäi viimeksi pussiin ja parantaa koko ajan. Kiertämistä on, mutta kyllä se johonkin nousee takamatkalta, mahdollinen yllättäjä”, Korpi totesi.
Hugo Åbergs Memorialissa juoksee viisi hevosta, jotka nähtiin Elitloppetin finaalissa, Önas Prince, Hail Mary, Vivid Wise As, Stoletheshow ja Go On Boy. Niistä Romain Derieuxin ranskalainen Go On Boy oli finaalin kakkonen.
Hail Mary oli maanantain peliprosenteissa suosikki. Hierro Boko löi sen selityksittä St Michelin loppusuoralla.
Santtu Raitala ajaa myös kahdessa muussa lähdössä. 3-vuotiaiden Breeders Course -kisassa Raitala ohjastaa Alessandro Gocciadoron Easy di Girifalcoa. Maharajahin 3-vuotias tytär saa vastaansa kovat tallikaverit Everything Bin (Varenne) ja Et Garin (Villiam). Robin Bakkerin Ester Degli Dei (Maharajah) on kakkosradalta 75-neloskohteen suosikki. Mika Forssin Noah Boko (EL Titan) on yllätysvalmis.
Ravien päätöslähdössä Raitala ajaa Special Topsecretiä. Mika Haapakankaan nopea tamma pääsee matkaan nelospaikalta ja kuuluu suosikkeihin.
