Åke Svanstedt ajoi perjantaina 11 hevosta kolmella eri radalla. Kuva: HU arkisto
Åke Svanstedt ajoi perjantaina 11 hevosta kolmella eri radalla. Kuva: HU arkistoTotofoto

Johan oli Yonkers Trot, kun Johan Palema voitti

New Yorkin ilta oli sateinen ja Yonkersin rata kurainen, kun Amerikan ravurien Triple Crownin ensimmäinen kilpailu lähti matkaan. Yannick Gingras ajoi Johan Paleman johtopaikalta voittoon. Muut jäivät kamppailemaan himmeämmistä mitaleista.

"Pääsimme helposti keulapaikalle, ja sain viedä puolikkaan 13-kyytiä. Sen jälkeen ajattelin, että koettakaapa saada meidät kiinni", Gingras kertoi voittajahaastattelussa.

"Tämä pystyy pärjäämään hyvin huippuhevosten joukossa. En ole varma, ehtiikö se alta pois mailin radoilla, mutta on se erittäin pystyvä hevonen."

Bar Hoppingin poika Johan Palema voitti jo Yonkers Trotin karsinnan, sillä on vuoden 4 startista 3 voittoa ja kakkossija. Voitto oli 250 000 dollarin arvoinen, ja Johan Paleman ansiot kohosivat lähes 400 000 dollariin. Voittomarginaali oli vajaat kaksi hevosen mittaa ja aika 11,5.

Åke Svanstedtin talli otti kaksoisvoiton, kun hänen ajamansa Ambassador Hanover (i. Chapter Seven) piti turpansa Tim Tetrickin ohjastaman In Rangen (i. Bar Hopping) edellä. Molemmat saivat ajan 11,7. Suosikiksi pelattu Ahundreddollarbill (i. Chapter Seven) oli neljäs ajalla 11,8.

Tammojen 150 000 dollarin New York Mile päättyi suosikki Iterationin (i. Chapter Seven) juhliin. Brian Sears ajoi elettömästi keulaan, mutta hänen takanaan käytiin kamppailua juoksupaikoista. Parhaiten onnistui David Miller, joka käänsi Sweeping Rainbow'n (i. Chapter Seven) johtavan perään. Sen sijaan Scott Zeronin Contested Hanover (i. Chapter Seven) ja Tim Tetrickin ajama Mazzarati (i. Cantab Hall) laukkasivat ensimmäisessä kaarteessa.

"Alkumetreillä meno oli aika levotonta, kun laukkoja tuli. Mutta meillä kaikki meni ihan putkeen", Sears kuvaili.

Siitosoriina aloittanut Gimpanzee on Iterationin täysveli. Gimpanzee voitti Yonkers Trotin vuonna 2019. Marcus Melanderin tallin Iteration ansaitsi 75 000 dollaria ajalla 12,6. Tamma on voittanut kaikki 3 starttiaan tänä vuonna. Sen uranumerot ovat 13 8-1-2, ja voittosumma on jo yli 469 000 USD.

Yonkersin avoimen lähdön voitti 4-vuotias ruuna Bourbon Express Jordan Strattonin ajamana. RC Royaltyn poika kiri turvan mitalla ohi johtaneesta suosikista Spoiled Princess, molemmille aika 12,1. Ykkönen oli 15 000 dollaria.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi